Olen seuraillut sosiaalisessa mediassa viime päivinä tuttavieni #sevenfirstjobs -päivityksiä. Niiden innoittamana aloin pohtia kesätöiden ja nuorena hankitun työkokemuksen arvokasta merkitystä. Minun mielestäni työmoraali sekä rahan arvo opitaan jo kauan ennen kuin työelämän koukeroista on harmainta aavistustakaan. Itse olen kiitollinen siitä, että minun tuli lapsena viikkorahojen eteen tehdä kotitöitä. Näin olen jo pienestä pitäen oppinut työn merkityksen sekä sen, että raha ei kasva puussa (vaikka toisinaan huomaan toki tuhlaavani sitä kuin se kasvaisi).

Ensimmäinen kosketukseni työntekoon juontaa juurensa yläasteelle. Koulussamme oli pieni kioski, jossa olin karkkipalkalla myymässä makeisia. Niihin aikoihin myös hoidin kesäisin päivät yksitoista vuotta nuorempaa siskoani. Ensimmäinen oikea palkkatyö taisi olla, kun ystäväni kanssa myimme joululehtiä ovelta ovelle Klaukkalan marraskuun pimeydessä. Sittemmin olin samaisen ystävän kanssa rippileirillä isosina.

Kuusitoistakesäisenä pääsin sukulaissuhteiden kautta töihin erään iskelmäfestivaalin toimistolle. Se laskettakoon ensimmäiseksi kunnon työpaikaksi. Tein avustavia toimistohommia, vastailin puhelimeen ja myin lippuja tapahtumaan. Niihin aikoihin aloitin myös promoottorina työskentelyn ja esittelin kauppakeskuksissa partakoneita sekä maistatin ateriankorvikepatukoita. Tein myös hius- ja näytösmallin hommia jonkin verran (kuvassa alla). Seuraavana kesänä pääsin MC Donald’siin töihin ja siitä voidaankin todeta alkaneen yhtäjaksoisen työurani, sillä jäin tuohon hampurilaisravintolaan abivuodeksi ja vietin siellä illat sekä viikonloput enkä sen koommin ole muutamaa kuukautta kauemmin ollut poissa työelämästä.

Tuo kaikki yllä mainittu työkokemus siis minulle oli kertynyt ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Kuten olen kertonut, olen sittemmin työskennellyt promoottorina, ravintola-alalla, matkaoppaana, tapahtumatuotannon parissa sekä lentoemäntänä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että juuri nuorena hankittu työkokemus ja ne ensimmäiset työpaikat ovat niitä tärkeimpiä sekä arvokkaimpia. Muistan, miten valtavan onnellinen olin hampurilaisravintolan alle 7€ aloituspalkasta ja tein kovasti töitä sen eteen. Minusta tuntuu, että nykynuoret ovat nirsoja työnteolle, enkä voi kuvitella heidän liikuttavan eväänsäkään tuollaisella liksalla. Toisaalta, jos on aina saanut vanhemmilta rahaa matkusteluun, shoppailuun ja festareilla käymiseen, miksi tehdä töitä? Onhan paljon hauskempaa vain lomailla ja laiskotella. Tällaisille nuorille tulee kuitenkin vastaan jossain vaiheessa töitä etsiessä elämän realiteetit, sillä ikätovereista löytynee heitäkin, joilla on jo allekirjoittaneen tavoin lukioikäisenä kertynyt arvokasta työkokemusta.

Olen myös sitä mieltä, että korkeakouluopintojenkin ohessa on äärimmäisen tärkeää tehdä jotain duunia. Paitsi siksi, että opintotuella ei makseta edes vuokraa, myös siksi, että kosketus työelämään säilyy. Työnantajat kun eivät valitettavasti arvosta pitkiä taukoja ansioluettelossa. Alla vielä huvin vuoksi muutama otos opasaikojen erilaisista työnkuvista (mikäli mietitte, kumpi maskoteista olen, oikea vastaus on tietenkin kirahvi).

Ihmisillä tuntuu olevan valtavan paljon ennakkokäsityksiä lentoemännän ammatista. Usein minulta kysytään, mikä on työssäni parasta ja siksi tahdoinkin nyt tehdä aiheesta ihan oman postauksen.

Työskentelen eräässä charter -lentoyhtiössä. Käytännössä tämä tarkoittaa lomalentoja. Alla esitetyt mielipiteet ovat vain omia subjektiivisia aivopierujani, eivätkä edusta matkustamohenkilökunnan virallista kantaa.

Koska olen ollut aiemmin matkaoppaana, pakettimatkalaiset ovat minulle tuttua asiakaskuntaa ja itse asiassa pidän heidän parissaan työskentelystä. Kun ihmiset ovat lähdössä lomalle, he ovat pääsääntöisesti leppoisalla tuulella verrattuna vaikkapa moniin kiireisiin bisnesmatkustajiin. Lomalle lähtiessä lento on osa elämystä, eikä aina pelkästään siirtyminen paikasta toiseen. Siksi on minulle tärkeää, että yritän tehdä matkasta mahdollisimman mukavan.

Kaikessa asiakaspalvelutyössä joutuu toisinaan kohtaamaan konflikteja, eikä kaikki aina suju niin kuin on suunniteltu. Saan kuitenkin sairasta mielihyvää siitä, kun onnistun toiminnallani kääntämään kiukkuisen matkustajan loman iloisempaan suuntaan, koska usein se on kuitenkin pelastettavissa melko pienillä asioilla.

Lentoemännän työssä on olemassa aina suuri vastuu turvallisuudesta. Matkustamohenkilökunta ajatteleekin kaikessa tekemisessään ennen kaikkea turvallisuutta, vaikka toisinaan matkustajien näkökulmasta saattaa vaikuttaa oudolta, että lentoemäntä ei anna heidän vauvansa nukkua lattialla (vaikka hänet juuri saatiin unten maille tuntien taistelun jälkeen).

Itse työskentelyssä on parasta se, kun asiakas lähtee koneesta iloisella mielellä ja kiittää mukavasta matkaseurasta. Kerran satuin samojen matkustajien sekä meno- että paluulennolle ja kotimatkan alkaessa heidän noustessaan koneeseen, he huudahtivat kaukaa: ”Ihanaa, se sama lentoemo on täällä taas!” Siitä tuli hyvä mieli minullekin. Mieltäni lämmittää myös aina kun saan joltain pieneltä matkustajalta piirustuksen tai ”oot ihan paras lentotäti” -kommentin.

Tietenkin pidän myös työkavereista ja ainakin meidän yhtiössä on kivoja tyyppejä, joita on aina ilo nähdä kun tulee lentoasemalle. Tykkään siitä, että puhalletaan yhteen hiileen ja vitsaillaan takakeittiössä yön pikkutunteina kahvikupin äärellä. On myös ihan huippua kun joku on jättänyt miehistöhuoneelle hyvän kirjan kiertoon juuri silloin kun itse unohdit ottaa lukemista mukaan.

Lentokoneen ulkopuolella matkustamohenkilökunnan ammattiin kuuluu lepääminen milloin missäkin. Talvikaudella se voi tarkoittaa neljää yötä Meksikossa, kesällä saatan viettää koko työviikkoni vaikkapa Oslossa lentäen sieltä käsin ympäri Euroopan lomakohteita. Hotellihuoneet tulevat siis tutuksi. Itse nautin tästä kovasti. Rakastan hotelleja. Minusta on ihanaa laittaa pimennysverhot kiinni ja sukeltaa pitkän lennon jälkeen puhtaisiin valkoisiin lakanoihin. Hotelleissa on huonepalvelu ja mielettömät aamiaisbuffetit. On kuntosali ja usein myös uima-allas. Sitä paitsi kun on ollut poissa kotoa viisi päivää, on suorastaan autuasta palata kotiin.

Yhteenvetona siis todettakoon, että parasta lentoemännän työssä on ehdottomasti hotellitohvelit.

PS. Airprolla on nyt rekrytointi käynnissä ensi talveksi, joten jos sinäkin olet aina haaveillut sumpin kaatamisesta yläilmoissa, laitahan hakemusta vetämään tästä linkistä.

Mikäli haluatte seurata reissaamistani ja huonoa huumoria reaaliajassa, olen myös nykyään snapchatissa: riinakein