Kävin tänään ”Work goes happy” –tapahtumassa Wanhassa Satamassa. Messuilla oli useita mielenkiintoisia näytteilleasettajia ja inspiraatiota työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä vaikkapa tyky –päiviin. Ohjelmaa, workshoppeja ja puhujia oli monipuolisesti laidasta laitaan aina vatsan hyvinvoinnista Juhani Tammisen ”10 askelta voittajaksi” –luentoon (kuvassa). Parhaiten minulle kolahti kuitenkin vakuutusyhtiö Ilmarisen työhyvinvointijohtajan, Katri Huoposen, kertomus siitä, kuinka parempi työelämä lisää yrityksen tulosta.

Fakta on se, että raha on tässä maailmassa aika suuressa merkityksessä. Jos en tietäisi telluksen pyörivän oman akselinsa ja auringon ympäri, voisin vannoa että se pyörii valuutan voimalla. Joka ikinen haluaa tuottaa voittoa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman tehokkaasti. Koko ajan etsitään parempia työtapoja, kiristetään vyötä sekä tehostetaan ajankäyttöä, jotta saataisiin kallisarvoisia säästöjä. Kuitenkin liian monet johtajat eivät ymmärrä sitä, miten järjetön voimavara oikeastaan on itse työntekijä. Nykypäivänä, etenkin asiantuntijatyön yleistyessä, henkilöstö on yritysten kovin kilpailuetu. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, mitä voi käydä kun palaa loppuun.  Näin ollen tiedän, mistä puhun.

Työpahoinvointi tulee melko kalliiksi. Ilmarisen mukaan eräässä palvelualan pienehkössä yrityksessä yksi sairaspoissaolopäivä maksaa keskimäärin 288€. Hyvän osaajan menetys saattaa kustantaa jopa 44 000€ kun joudutaan rekrytoimaan sekä perehdyttämään kokonaan uusi työntekijä. Kaiken kukkuraksi pahimmassa tapauksessa tämä osaaja vie mennessään paitsi ammattitaitonsa sekä työpanoksensa, myös työkaverit ja jopa asiakkaatkin. Tutkimusten mukaan työhyvinvointiin panostamalla siis yritys tekee selvää säästöä: työelämän laatu paranee ja sairauspoissaolot sekä yleinen sähläys vähenevät. Ylitöiden teettämisestä ei oikeastaan ole kenellekään mitään hyötyä. Väsyneenä työntekijän teho on olematon ja virheiden mahdollisuus kasvaa ratkaisevasti.

Olen itse värikkään työhistoriani aikana ollut hyvin eritasoisissa organisaatioissa mitä työhyvinvointiin tulee. On firmoja, joissa järjestetään henkilöstölle yhteistä liikuntaa, käytetään ensiluokkaista työterveyslääkäriä ja kehotetaan käymään toisinaan myös keskustelemassa siellä työn kuormittavuudesta. Joissain työpaikoissa tuetaan rahallisesti vaikkapa kuntosaliharrastusta sekä pidetään säännöllisesti yhteisiä illanviettoja kiitokseksi hyvästä duunista. Sitten toisessa ääripäässä on työpaikkoja, joissa ei ole edes kunnollista terveyshuoltoa ja työntekijät ovat jatkuvasti sairaana töissä, koska eivät oikein voi tai uskalla olla poissakaan.

On sanomattakin selvää, että jos työyhteisössä panostetaan ja kannustetaan hyvinvointiin, ihmiset viihtyvät paremmin. Näin ollen he myös ovat motivoituneempia sekä sitoutuneempia työhönsä. Se voi myös vaikuttaa positiivisesti työilmapiiriin. Sitä kautta se korreloi tosiaankin suoraan tulokseen. Niinpä haastankin täten kaikki työnantajat ja esimiehet miettimään, millä tolalla omalla työpaikalla on nämä hyvinvointiasiat.

Kun kirjoitin muutama viikko takaperin hyvinvoinnista, sain Facebookiin lukijalta toiveen, että kertoisin hieman liikuntatottumuksistani. On tieteellinen fakta, että kuntoilu aiheuttaa auttaa moneen vaivaan, parantaa unen laatua ja virkistää mieltä. Vaikka joka kerta pienenkin urheilusuorituksen jälkeen on voittamaton olo, houkuttaa ainakin minua usein sohvanpohja liikaa.

Kuten mainitsin aiemmin, olen sellainen luonne, että jos minua ei jokin asia huvita, en tee sitä. Siispä kuten arvata saattaa, liikuntarutiineitani ei voi oikeastaan kutsua rutiineiksi lainkaan: Saatan välillä käydä kuusi kertaa viikossa salilla. Toisinaan taas voi mennä pitkiäkin aikoja siten, että ainoa voimailusaavutus on raahautuminen lähikauppaan.

Kuntoiluhistoriastani täytyy mainita sen verran, että nuorena olen harrastanut salibandyä ja tanssia. Lukioaikaan treenasin helposti yksitoista tuntia viikossa. Perjantai-iltojen hupi oli Combat+Pilates+Body Pump –combo. Sitten lauantaiaamuna mentiin joogaan. Olinkin silloin hieman hoikemmassa kunnossa (puhumattakaan pettämättömästä tyylitajusta) kuten alla olevasta ”ten years after” -kuvaparista voi havaita.

Aikuisiällä olen liikkunut vähän vaihtelevalla innolla, mutta liikkunut kuitenkin. Viime vuosina olen pyrkinyt pois suorittamisesta. Joskus ajattelin että on pakko käydä salilla/spinningissä/jumpassa, koska pitää olla niin ja niin paljon aerobista liikuntaa sekä sopivasti lihaskuntoa päälle. Sitten oivalsin, että elämässä ei ole pakko mitään muuta kuin kuolla.

Irtisanoin salijäsenyyteni tammikuussa, koska uudessa osoitteessani ei ole kyseisen ketjun kuntosaleja mailla eikä halmeilla. Tiedän kokemuksesta, että jos salille pääsy on tehty liian hankalaksi, en mene ollenkaan. Lisäksi yli 70€ kuukaudessa on aika suolainen hinta opiskelijalle siitä, että käy kuntokeskuksessa vain satunnaisesti kahvilla. Hassua kyllä, irtisanomisen jälkeen liikunta on maistunut paljon paremmin sekä monipuolisemmin. Asetin tavoitteeksi silloin vuoden vaihteessa löytää sellainen kuntoilumuoto, josta oikeasti nautin ja jota teen mielelläni.

Olen ymmärtänyt, että aina ei tarvita hienoja laitteita, rautaa tai ryhmäliikuntaohjaajan painostusta. Kävelykin on liikuntaa ja kotona voi tehdä vaikka kuinka paljon käyttäen hyväksi kertynyttä elopainoa. Hyödynnän myös aina työmatkoilla hotellien kuntosalit ja aurinkoiset lenkkeilymaastot meren äärellä. Lisäksi olen tutustunut loistaviin sovelluksiin, kuten Yogaia ja Sportsetter.

Jälkimmäiseksi mainitun avulla olen kokeillut uusia lajeja ja jopa verrytellyt kadonnutta tanssijalkaa. Ensi viikolla olen esimerkiksi menossa ystäväni kanssa pelaamaan sulkapalloa, mitä en ole tehnyt sitten yläasteen.

Yogaia puolestaan on aivan loistava sovellus paljon reissaavalle mutkattomuutensa ansiosta. Sieltä löytyy eripituisia ja -tasoisia videoita, joiden avulla voi huoltaa kehoa. Itse olen laiska venyttelijä, mutta pikkuhiljaa olen alkanut varovasti elvyttää sitä kymmenen vuoden takaista joogaharrastustani.

Loisteliaaksi lopuksi todettakoon, että jos et ole huippu-urheilija tai treenaa muuten vain tavoitteellisesti, älä suorita. On toki aina hyvä suunnitella vähän etukäteen elämää ja raivata kalenterista aikaa voimistelulle, mutta suosittelen kuuntelemaan omaa kehoa sekä erityisesti sitä, minkälaista liikuntaa se tänään tahtoo vai tahtooko ollenkaan.