Paluu sorvin ääreen
Alkuperäinen suunnitelmani oli, että menen täysipäiväisesti töihin vasta ensi kesänä. Tarkoitus oli siihen asti kerryttää opintopisteitä ja kirjoitella blogia. Kuten olen kertonut, opetussuunnitelman vaihtumisen vuoksi jouduinkin ottamaan aika paljon enemmän kursseja tähän syksylle kuin olin kaavaillut. Senpä vuoksi on melko järkevää tehdä työharjoittelu (tai siis ihan vaan palata työelämään) jo aiemmin.
En olisi silti kuitenkaan uskonut, että se epämääräinen ”aiemmin” olisi jo nyt! Joskus vain tulee eteen työtarjouksia, joista ei voi kieltäytyä. Vanhemmuuden toinen osapuoli on siis isyysvapaalla loppuvuoden. Pienokainenhan menee joka tapauksessa tammikuussa päiväkotiin. Niinpä minä olen aloittanut koulunkäynnin lisäksi työt eräässä tapahtumatoimistossa. Sen lisäksi olen mukana Ping Helsingin asiantuntijaverkostossa. Loppuvuosi tulee siis olemaan melko hektinen.

Palasin tapahtumatuotannon pariin useastakin syystä. Ensinnäkin koen, että en ole saavuttanut sillä saralla vielä tarpeeksi ja että minulla on paljon annettavaa. Toiseksi, olen kuullut tästä kyseisestä firmasta sekä heidän toimintatavoistaan paljon hyvää ja entisiä rakkaita kollegoitani on heidän leivissään. Kolmanneksi uskon, että minulla on valoisa tulevaisuus tässä yrityksessä.
Kuten täällä blogissa on useasti käynyt ilmi, en ole yhtään kotiäitityyppiä. Nostan hattua kaikille, jotka ovat, mutta minä en vain ole. Olen tumpelo keittiössä: leikkaan vahingossa käteeni tehdessäni ruokaa ja kaadan kiehuvat vedet päälleni steriloidessani tutteja. Enkä ole saanut aikaiseksi tehdä pikku DIY -sisustusprojektejakaan, vaikka niitä niin kovasti suunnittelin äitiyslomalle jäädessäni. En ole sellainen, joka jää muskarin jälkeen parveilemaan tuntikausiksi muiden mammojen kanssa. Tunnen itseni siellä vain ulkopuoliseksi.

Jaksan kyllä touhuta vauvan kanssa, käydä kaupassa, nähdä äitiystäviäni ja pestä pyykkiäkin, mutta päivän päätteeksi en tunne saaneeni mitään aikaiseksi. Päin vastoin: olen tässä vuoden alusta kestäneen äitiyslomani aikana usein tuntenut arvottomuutta. Puhumattakaan jatkuvasta stressistä raha-asioiden suhteen. Tuo äitiyspäiväraha kun ei päätä huimaa, vaikka on tietenkin hienoa, että Suomessa on mahdollista olla verrattain pitkään maksetulla vanhenpainvapaalla.
Tottakai nautin lapseni kanssa olosta ja rakastan häntä yli kaiken, mutta rehellisyyden nimissä olen kaivannut aivan valtavasti työelämää. En ole vuoteen tehnyt töitä, ainoastaan opiskellut ja ollut vauvan kanssa kotona. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle ainoa linkki ulkomaailmaan ja ilman tätä seinät olisivat kaatuneet päälle. Tällaiselle uraorientoituneelle persoonalle vuosi on pitkä aika.
Minun mielestäni kuitenkin pienokaiselle on tärkeää viettää aikaa myös isänsä kanssa ja päiväkotikin on erinomainen paikka lapsen sosiaalisen kehityksen kannalta. Jotkut voivat olla järkyttyneitä tästä ratkaisusta, mutta mielestäni on hienoa, että maassamme ylipäätään on mahdollisuus myös isän jäädä kotiin ja varhaiskasvatuskin on ensiluokkaista.

Tämä saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta minä olen onnellisimmillani silloin kun saan tehdä motivoivaa työtä, jossa minua arvostetaan ja sen jälkeen tulla kotiin viettämään aikaa perheen kanssa. En valitettavasti koe, että panostani kotiäitinä arvostettaisiin millään tavalla. Teen erittäin mielelläni töitä, jotta voin ulkoistaa esimerkiksi siivoamisen jollekin ammattilaiselle sekä antaa lapselleni mahdollisuuden tulevaisuudessa kokeilla eri harrastuksia ja nähdä maailmaa. Näihin asioihin tarvitaan rahaa, jota saa töissä käymällä.
Jos olisin jäänyt kotiin pidemmäksi aikaa, olisin ollut vakavassa vaarassa menettää järkeni. Minä tarvitsen sitä, että voin puhua aikuisten kesken jostain, joka ei millään tavalla liity vauvan kehitysvaiheisiin, välikausivaatteisiin tai neuvolakäynteihin. Loppuun vielä haluan kompata vuoden takaista itseäni: ”Uskon olevani lapselleni parempi vanhempi silloin, kun saan välillä urheilla, toteuttaa unelmiani ja jopa käydä joskus ystävieni kanssa lasillisella. Ei myöskään liene maailmanloppu, jos toisinaan tahdomme lähteä vaikka elokuviin ja syömään avomieheni kanssa jättäen jälkikasvumme isovanhempien kontolle. Mielestäni hyvinvoiva äiti ja parisuhde on lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin kaksi vuotta yötä päivää valvonut katkeroitunut lähiömutsi, joka on väsymyksestä muuttunut hirviöksi, eikä tunnista enää omaa peilikuvaansa.”

Postauksen kuvitukseksi valikoitui satunnaisia otoksia viime viikkojen varrelta.
Lue myös:
Viikonlopun menovinkki: Kirjamessut
Ensinnäkin haluan esittää syvät pahoitteluni radiohiljaisuudesta täällä blogin puolella. Minua some -kanavissa (@riinakein) seuraavat tietävätkin jo, että olen ollut poikkeuksellisen kiireinen opiskeluhommien ja töiden (!!) parissa. Näistä yllättävistä käänteistä on tulossa ihan oma postauksensa, joten en horise niistä nyt sen enempää.

En ole kuitenkaan ollut niin kiireinen, etten olisi ehtinyt eilen käydä pyörähtämässä kirjamessuilla. Halusinkin koota tähän postaukseen muutamat messutärpit lukutoukille. Miksi siis kaikkien pitäisi mennä kirjamessuille? Paitsi että siellä on erittäin hyviä tarjouksia ja löytyy varmasti vaikkapa lahjoja isänpäiväksi tai pukinkonttiin, on siellä myös tietenkin mielenkiintoisia puhujia, työpajoja, lukupiirejä sekä luentoja. Esimerkiksi tänään lauantaina on haastateltavana elämänkerran julkaissut kiekkolegenda Timo Jutila klo 11:00. Merkittävin vieras omasta mielestäni messuilla on kuitenkin juuri uuden teoksen Alku julkaissut Dan Brown, joka on yksi lempikirjailijoitani.
Syksyllä on julkaistu useita mielenkiintoisia kirjoja, kuten esimerkiksi Aki Linnanahteen Jere, David Lagercrantzin Millennium -sarjan uutuus, Tyttö, joka etsi varjoaan, Leena Lehtolaisen uusin Marja Kallio, Viattomuuden loppu sekä edellä mainitut Dan Brownin Alku ja Timo Jutilan elämänkerta, jonka on kirjoittanut Mika Saukkonen.

Messuilla on myös mahdollisuus tavata kustantajien edustajia. Jos siis olet aina haaveillut kirjoittavasi kirjan tai sinulta löytyy pöytälaatikosta tekstiä, on mahdollista varata tapaaminen kustantamon kanssa. Neuvontapisteellä voit keskustella heidän kanssaan siitä, miten tulla kirjailijaksi.
Ohjelmaan voit tutustua tarkemmin täällä.
Messut ovat avoinna seuraavasti:
Lauantai: 10-20
Sunnuntai: 10-18

PS. Samaan aikaan järjestetään myös Viini ja Ruoka 2017 -tapahtuma, jonne pääsee tietenkin samalla lipulla. Suosittelen sitä erittäin lämpimästi. Minulle ja ystävilleni tapahtumassa vierailu on jo lähes vuosikymmenen perinne. Iloisen seurueemme voikin sieltä tänään bongata. Nähdään siis messuilla!


0