Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Kuukauden kymmenen: helmikuu

*Postaus sisältää mainintoja tulevasta yhteistyöstä Tallink Siljan kanssa sekä Otavalta saadusta kirjasta

Marraskuussa aloitin tämän kuukauden kymmenen -listan ja se saa edelleen jatkua, koska on osoittautunut oikein mukavaksi tavaksi katsastaa mennyttä kuukautta sekä pohtia vähän tulevaa. Tässäpä siis kuukauden kymmenen -listaus helmikuun osalta.

Viime kuun listaan lyhyesti palatakseni:

  • Thaimaalainen katkarapukeitto (ilman saippuaa, jota myös korianteriksi kutsutaan) oli erinomaista ja aion lisätä sen vähäiseen ruokarepertuaariini. Itse asiassa taidankin kokata sitä tänään.
  • En saanut luettua kokonaan Tulen ja jään laulun osaa 3, koska olen intoutunut iltaisin katsomaan Vikingsiä.
  • Hääpuku on edelleen pesettämättä.
  • Mainitsemani mahdollinen työkuvio ratkesi minulle epäedullisella tavalla, mutta tilalle tuli kuin varkain toinen.

TAMMIKUU

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Miksi minä?

Tämän kirjan aion lukea: Tunnista tyyppisi* (Otava)

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Asiakkaan nettisivuille artikkelit koko kevään tarpeisiin.

(Työ)asia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:  Vaatekaappien inventointi.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

”Ja nyt kääntyi lehti, elämässäni oli alkamassa uusi luku. Maata näkyvissä, suuri yksinäisen saari keskellä merta!”

Muumipappa, kirjasta Muumipapan urotyöt (1950)

Ruoka, jota aion kokeilla: Vöneriä.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Aloitan työt eräässä viestintätoimistossa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Juuri tällä hetkellä oikeastaan mikään ei tunnu ristiriitaiselta.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Lisätä hyötyliikuntaa entisestään.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Lähdemme tulevana sunnuntaina yhteistyössä Tallinkin* kanssa tyttöjen reissulle Tallinnaan yhdessä ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa. Siitä tulee ihana retki! Vauhdikas jälkeläiseni täyttää myös vuosia tässä kuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *