Mitä laittaa isyyspakkaukseen?
Täällä Suomessa me tulevat vanhemmat olemme siitä etuoikeutettuja, että saamme Kelalta äitiyspakkauksen. En tee aiheesta omaa postausta, sillä sisältö oli vielä vuoden 2016 pakkauksen mukainen ja siitä löytyy Internetin ihmeellisestä maailmasta esittelyjä pilvin pimein. Sen sijaan halusin kertoa teille ”isyyspakkauksesta”, jonka kokosin avomiehelleni joululahjaksi.
Isyyspakkausvinkit

- Yllä olevassa kuvassa on Pentikin ISÄ -muki. Sain vastaavan ”ÄITI” -tekstillä siskoltani syntymäpäivälahjaksi. Niinpä ajattelin, että olisi mukavaa, jos molemmilla vanhemmilla olisi omansa.
- Alla vasemmalla lukemista ja viihdettä. Keräilemme Disney -klassikoita ja ”Leijonakuningas” oli tähän kokoelmaan luonteva valinta. Tuleva isä on Aku Ankan ystävä, joten luonnollisesti hänelle piti yksi sellainen taskukirja hankkia. Sen lisäksi ostin Miika Nousiaisen uutuuden ”Juurihoito” ja kaikkien isyyspakkausten klassikkoteoksen ”Vauva -omistajan opas: Käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto”, jossa kerrotaan jokaiselle (oman elämänsä) insinöörille sopivalla kielellä uuden perheenjäsenen hoidosta.
- Oikealla alhaalla puolestaan Fingerpori -seinäkalenteri ja lämpösukat. Kalenterin hankin, jotta voimme synkronoida menomme ja sukat, koska ne vain kuuluvat jokaiseen pukinkonttiin. Tämän aiheen valitsin siksi, koska Fingerpori -tyylinen huumori naurattaa meitä molempia kovasti.
- Puman college -housut (alla vasemmalla) ostin, koska edellisissä oli takapuolessa niin valtavan kokoinen reikä, ettei niillä kehdannut mennä edes lähikauppaan.
- Reinot puolestaan kuuluu jokaisella isällä olla ja oikeastaan hankin nämä pelkästään siksi, jotta joku antaisi minulle vastalahjaksi Ainot.
- Näiden lisäksi tuleva isukki sai konjakkia, korvatulppia ja särkylääkkeitä.
Syntyvälle vauvalle
- Ostin vauvalle muutamia vaatteita. Olemme omituisia ja pidämme supersankareista sekä pingviineistä, joten ne näkyvät valinnoissa. En ole vaaleanpunaisten Hello Kitty -hörhelöiden ystävä ja mielestäni nämä sopivat sekä tytölle että pojalle.

- Lisäksi hankin sekalaisia vauvantarvikkeita, kuten vaippoja, Ainun elefantti -unirievun, Muumi -tuttipullon ja kosteuspyyhkeitä.
- Itkuhälytin lienee myös tarpeellinen, joten lisäsin sen myös mukaan pakkaukseen. Valitsin NUK -merkkisen hälyttimen siitä syystä, että se on ladattava. En nimittäin koskaan muista ostaa pattereita.
Lopuksi vielä viisi täsmävinkkiäni isyyspakkauksen kokoamiseen:
- Mieti, onko vielä jotain, jota vauva tarvitsee. Vaipat, kosteuspyyhkeet ynnä muut jokapäiväset tarvikkeet ovat hyviä isyyspakkauksen täytteitä. Sen lisäksi jos on vielä jotain isompaa hankkimatta (kuten meidän tapauksessamme tuo itkuhälytin) on se hyvä lisä joukkoon.
- Laita mukaan rentoutumista. Minun oli tarkoitus myös askarrella mukaan ”vapaudut vaipanvaihdosta” -tyylisiä kortteja, mutta sitten laiskuus iski (enkä halua antaa vapautuksia vaipanvaihdosta).
- Konjakki ei ole pakollinen, mutta huumoria pitää olla. Ajattelin, että pienet konjakkihömpsyt kuuluu kuitenkin varpajaisiin, joten sitä on hyvä olla kaapissa. Tässä isyyspakkauksessa huumorin virkaa näyttelivät erilaiset Fingerpori -aiheiset jutut.
- Miten pakkaat tuotteet? Itse pakkasin nämä valkoiseen koriin, jota
ajattelinajattelimme käyttää joko pyykkikorina tai lelujen säilytykseen. - Tee pakkauksesta saajansa näköinen. Tämän isyyspakkauksen saanut insinööri -faija lukee paljon, tykkää sarjakuvista, juo kahvia ja katsoo televisiosta pingviinidokkareita sekä piirrettyjä yhdessä allekirjoittaneen kanssa.

Vuoden 2016 suosituimmat postaukset
Ensinnäkin haluan toivottaa kaikille lukijoilleni mahtavaa alkanutta vuotta 2017. Ajattelin vielä kurkistaa sen verran menneeseen vuoteen, että paljastan, mikä blogissani teitä oikein on viime vuoden aikana kiinnostanut.
Kirjoitin vuonna 2016 niin elokuvista, sosiaalisesta mediasta, työelämästä, opiskelusta kuin minua ärsyttävistä asioistakin. Jaoinpa myös muutaman ruokaohjeenkin, vaikka en tosiaankaan ole mikään virtuoosi keittiössä. (Kuitenkin meidän kaikkien täytyy syödä ja valitettavasti aina ei ole mahdollista popsia toisten tekemiä sapuskoja.)
Ruoka, matkailu, tapahtumat tai juhlienjärjestämisvinkit eivät kiinnostaneet teitä kuitenkaan niin paljon kuin lentoemännän työ ja jääkiekkoilijoiden pokaaminen. Tässäpä siis esittelyssä top 5 postaukset viime vuodelta:
- Hokihutsun muistelmat -kuinka iskeä jääkiekkoilija?Tammikuussa kirjoitin kootut neuvot kaikille, jotka haluavat taklata mailataiturin. Tämä oli ylivoimaisesti luetuin postaukseni viime vuonna. Epäilemättä kiitos tästä kuuluu Siim Liiviikille, jonka mielestä kirjoitus oli ilmeisesti sen verran surkuhupaisa, että hän päätti jakaa sen Twitterissä.”Oikean baarin löytämisessä täytyy nähdä vähän vaivaa. Yleisenä ohjenuorana voidaan todeta, että kannattaa etsiä mistä tahansa, josta saa
alkoholiakanansiipiä ja myöhemmin illalla trendikkäistä yökerhoista, joissa on VIP –alue. Mikäli kyseessä on arkipäivä, karaokeravintolat ovat varma valinta.” - Miten päästä promoottoriksi?
Maaliskuussa puolestaan kerroin hieman omasta promoottoritaustastani ja jaoin kymmenen vuoden kokemuksen tuomia vinkkejä muun muassa siitä, millainen on hyvä promoottori, miten alalla voi työllistyä ja mihin kaikkeen kannattaa varautua.”Ei auta vaikka olisit Jessica Alba, mikäli olet hiljainen ja ujo, etkä uskalla ottaa kontaktia ihmisiin. Lisäksi maalaisjärjen käyttö on sallittua. Etenkin festareilla tulee usein eteen tilanteita, jotka vaativat hoksottimia sekä nopeaa ongelmanratkaisukykyä.”
- Raskaudesta muuttuva kehoMarraskuussa kirjoittelin ajatuksiani kehon muutoksista raskauden aikana. Raskauteen ja tulevaan äitiyteen liittyvät postaukset ovat muutenkin kaikki kymmenen luetuimman joukossa. Niitä on olosuhteiden pakosta tulossa blogiin vastaisuudessa lisää, mutta lupaan tuottaa sisältöä edelleen myös heille, joita ei imetysliivit ja vauvan kakan väri kiinnosta.”Peilistä näen vain kaksoisleuan ja olen varma, että raskauskilot ovat tulleet jäädäkseen. En tunnista alastonta vartaloani enkä pidä itseäni millään tavalla seksikkäänä tai haluttavana. Välttelen kameroita ja mietin, pohtivatkohan ihmiset, että olenko paksuna vai muuten vaan paksu.”
- Mikä on parasta lentoemännän työssä?Kesällä kerroin, mikä on mielestäni parasta lentoemäntänä työskentelyssä. Muutenkin tuohon ammattiin liittyvät kirjoitukset ovat olleet suosittuja. Joten jos teillä on siihen aiheeseen liittyviä toivepostauksia, voisin toteuttaa niitä mahdollisuuksien mukaan.
”Lentokoneen ulkopuolella matkustamohenkilökunnan ammattiin kuuluu lepääminen milloin missäkin. Talvikaudella se voi tarkoittaa neljää yötä Meksikossa, kesällä saatan viettää koko työviikkoni vaikkapa Oslossa lentäen sieltä käsin ympäri Euroopan lomakohteita. Hotellihuoneet tulevat siis tutuksi. Itse nautin tästä kovasti. Rakastan hotelleja.”
- Mistä löydät itsellesi lentoemännän?Toukoukuussa sen sijaan listailin kieli poskella erilaisia
baarejapaikkoja, joista sinäkin voit löytää itsellesi oman lentoemännän:”Uskokaa tai älkää, lentotyö on hirvittävän epäsäännöllistä ja vapaaviikonloput verrattain harvassa. Senpä vuoksi käymme viikolla ulkona. — Matkustamohenkilökuntaa voi toki baarien lisäksi etsiä esimerkiksi kuntosalilta, ruokakaupasta tai julkisista liikennevälineistä.”
Toivottavasti te olette vuonna 2016 nauttineet blogini lukemisesta yhtä paljon kuin minä sen tekemisestä. Tälle vuodelle tavoitteena on ehtiä vaipanvaihdon lomassa kirjoittelemaan ylipäätään hieman useammin ja säännöllisemmin sekä oppia ottamaan laadukkaita kuvia uudella kameralla. (PS. Valokuvaustreffipyyntöjä otetaan vastaan tositarkoituksella.)
Lisäksi olisi tarkoitus hieman viilailla blogin ulkoista olemusta ja kirjoittaa enemmän myös sisustukseen ja kirjallisuuteen liittyviä postauksia, sillä nuo kaksi ovat, uskokaa tai älkää, sydäntäni lähellä. Lisäksi rakas harrastukseni yksin elokuvissa käynti vaikeutuu merkittävästi piakkoin, joten lukeminen on siinä mielessä järkevämpi ajanviete.


1






