Raskaana risteillen Tallinnaan
Ruotsalais-amerikkalainen ystäväni oli taannoin meillä kylässä ja päätimme spontaanisti lähteä piipahtamaan Tallinnassa. Ajattelimme ensin mennä päiväristeilylle, mutta 22h -risteily oli oikeastaan yhtä edullinen. Päädyimme siis valitsemaan sen, jotta voimme lepäillä hytissä paluumatkalla.
”Arkipäivien lähdöt ovat rauhallisia”, ajattelin. Miten väärässä olinkaan! Helsingin oppilaitosten joululomat olivat vielä täydessä vauhdissa. Voinette siis kuvitella laivan matkustajiston kokoonpanon: minä, ystäväni, muut eläkeläiset, pari lapsiperhettä ja miljoona teiniä. Ajattelinkin nyt jakaa muutaman havainnon ja vinkin raskaana risteilyllä oloon, jotta kukaan muu ei tekisi samoja virheitä kuin allekirjoittanut.

Kohvik Rukis -kahvila ja leipomo
- Ota korvatulpat mukaan. Yleensä olen itse se, joka möykkää hyttikäytävillä ja häiritsee muita. Tällä kertaa olin melkein se henkilö, joka menee valittamaan yön pikkutunneilla naapurihytissä mekastavalle nuorisolle. En kuitenkaan mennyt, vaan kärsin hiljaa. Nukuin yhteensä noin kaksi tuntia.
- Varaudu aikaiseen herätykseen. Tällä reissulla muistin, miksi en ole koskaan selvinnyt Tallinnassa maihin asti: sinne voi mennä ainoastaan klo. 8-12 ja normaalisti en ole siihen aikaan vielä edes mennyt nukkumaan. En muutenkaan koskaan herää aikaisin, ellei ole pakko, joten muutaman tunnin yöunien jälkeen ylösnouseminen oli tuskaista. Onneksi löysimme hyvän aamupalapaikan vanhasta kaupungista.

Kahvilassa sai kaurapuuroa
- Buffetissa et voi syödä puoliakaan tarjottavista. Yleensä buffeteissa suosikkejani ovat kylmät kalauoat, pastöroimattomat juustot, raaka liha ja kamala hanaviini. Nyt en voinut syödä mitään edellä mainituista, joten ahdoin napaani oman painoni verran kevätkääryleitä ja jäätelöä.
- Laiva keinuu. Onneksi matka Tallinnaan on verrattain lyhyt, joten kovimman merenkäynnin ajan mennen tullen loikoilimme hytissä. Juuri kun puoli yhdeksän buffet -kattaus alkoi, keinuminen sopivasti lakkasi, eikä haitannut ruokailuamme. Pohdin vain, heiluuko laiva aina noin kovasti, enkä vain ole koskaan huomannut sitä hilpeän hiprakkani läpi, vai oliko tämä poikkeus?
- Tallinnan vanha kaupunki
- Tallinnan vanha kaupunki
Risteilyalukselta ei ole nyt mitään kuvia, koska emme tosiaan tehneet muuta kuin lyllersimme buffetiin ja vierimme takaisin hyttiin, jonka jälkeen yritimme nukkua. Näin ollen postauksen kuvat ovat kaikki Tallinnan vanhasta kaupungista, jossa kävimme aamupalalla. Sen jälkeen kiertelimme alennusmyyntejä ja vältimme ulkoilua, koska oli talven ilmeisesti ainoa pakkaspäivä myös Virossa.
Töölön helmi: Relove
Minun on pitänyt kirjoittaa tästä Töölön sydämessä sijaitsevasta second hand ja lifestyle -putiikista siitä asti, kun lentoemäntäkollegani Reetta sen viime keväänä pisti pystyyn yhdessä Noora Hautakankaan kanssa. Kyseessä on siis kansankielellä kirpputori, mutta Relove on paljon enemmän.

Eräs ystäväni, joka harrastaa paljon kirpputoreja, kertoi lastensa kuvailleen Relovea kutakuinkin näin: ”Ihan kuin olisi ulkomailla!” Relovessa ei haise kirppikselle, siellä soi musiikki ja myytäviksi valikoituvat ainoastaan laadukkaat tuotteet eivätkä mitkä tahansa kulahtaneet rääsyt. Siellä myös henkilökunta pitää huolen myyntirekkien siisteydestä, joten Relovessa ei ole monille kirpputoreille tyypillistä sekasortoa ja kaaosta. Relove on myös ajatuksella brändätty viimeiseen asti ja ostokset pakataan paperikassiin. Kokemuksieni mukaan kun yleensä kirppikseltä saa korkeintaan valkoisen roskapussin ostoksilleen, mikäli tajuaa sitä erikseen vaatia.
Alla olevissa kuvissa on muutamia löytöjä, joita olen itse tehnyt Relovesta edulliseen hintaan:
Relovessa on myös Pop Up -osasto, jossa vaihtuvia aarteita. Esimerkiksi tällä hetkellä siellä on nettisivujen mukaan myynnissä muun muassa Laura Ashleyn vaatteita ja asusteita sekä Sansaarin sisustustuotteita, laukkuja huiveja ja leluja.
Tämän lisäksi Reloven yhteydessä on myös pieni kahvila, josta saa, paitsi erinomaista kahvia, myös aamupalaa, lounasta ja muita herkkuja. Tunnelma kahvilan puolella on aina rauhallinen ja suurista ikkunoista on ihanaa katsella Töölöntorille tai Runeberginkadun liikennettä.

Relovesta sanotaan: ”Relove on unelma paikasta, jossa rakkaus kauneuteen, laatuun ja tekemiseen kohtaa käyttäjän”. Tämän kyllä huomaa.
Relove: Sandelsinkatu 6. #relovelifestyle
(PS. Kannattaa kurkata myös verkkokauppa!)


0


