Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Töölön helmi: Relove

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä Töölön sydämessä sijaitsevasta second hand ja lifestyle -putiikista siitä asti, kun lentoemäntäkollegani Reetta sen viime keväänä pisti pystyyn yhdessä Noora Hautakankaan kanssa. Kyseessä on siis kansankielellä kirpputori, mutta Relove on paljon enemmän.

reloven-aarreaitta

Eräs ystäväni, joka harrastaa paljon kirpputoreja, kertoi lastensa kuvailleen Relovea kutakuinkin näin: ”Ihan kuin olisi ulkomailla!” Relovessa ei haise kirppikselle, siellä soi musiikki ja myytäviksi valikoituvat ainoastaan laadukkaat tuotteet eivätkä mitkä tahansa kulahtaneet rääsyt. Siellä myös henkilökunta pitää huolen myyntirekkien siisteydestä, joten Relovessa ei ole monille kirpputoreille tyypillistä sekasortoa ja kaaosta. Relove on myös ajatuksella brändätty viimeiseen asti ja ostokset pakataan paperikassiin. Kokemuksieni mukaan kun yleensä kirppikseltä saa korkeintaan valkoisen roskapussin ostoksilleen, mikäli tajuaa sitä erikseen vaatia.

Alla olevissa kuvissa on muutamia löytöjä, joita olen itse tehnyt Relovesta edulliseen hintaan:

 

Relovessa on myös Pop Up -osasto, jossa vaihtuvia aarteita. Esimerkiksi tällä hetkellä siellä on nettisivujen mukaan myynnissä muun muassa Laura Ashleyn vaatteita ja asusteita sekä Sansaarin sisustustuotteita, laukkuja huiveja ja leluja.

Tämän lisäksi Reloven yhteydessä on myös pieni kahvila, josta saa, paitsi erinomaista kahvia, myös aamupalaa, lounasta ja muita herkkuja. Tunnelma kahvilan puolella on aina rauhallinen ja suurista ikkunoista on ihanaa katsella Töölöntorille tai Runeberginkadun liikennettä.

reloven-kahvilan-herkut

Relovesta sanotaan: ”Relove on unelma paikasta, jossa rakkaus kauneuteen, laatuun ja tekemiseen kohtaa käyttäjän”. Tämän kyllä huomaa.

Relove: Sandelsinkatu 6. #relovelifestyle
(PS. Kannattaa kurkata myös verkkokauppa!)

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *