Olen viime aikoina kaukokaipuussani katsellut paljon opasajan valokuvia ja muistellut sitä huoletonta elämänvaihetta. Niinpä päätin hieman valottaa, millainen on matkaoppaan työpäivä. Kertomus on täysin fiktiivinen, mutta kuitenkin kuvatunlainen päivä voisi olla mahdollinen oppaan arjessa auringon alla.

09:00 Herätyskello soi.
09:10 Ensimmäinen torkku soi.
09:20 Toinen torkku soi.
09:30 Nousen sängystä.
09:35 Syön aamupalaksi paahtoleipää ja kananmunia. Sumpit juon vasta toimistolla, koska siellä on kunnon keitin.
09:42 Miksi unohdin silittää lentokenttäpaidan?
09:43 Missä helvetissä silitysrauta on?
09:52 Löydän silitysraudan kämppikseni huoneesta vaatekasan alta.
10:03 Meikkaan kiireessä vähän sinne päin.
10:16 Lähden toimistolle korkokengät kopisten.

10:31: Katson toimistolla, ettei yön aikana ole tullut mitään akuutteja hoidettavia asioita.
10:32 Juon kahvia.
10:42 Nappaan hotelli- ja matkustajalistat mukaan kentälle menoa varten ja kipittelen pihalle, josta bussi noutaa minut.

Tyylikkäänä lentokenttäpäivään

10:50 Olemme ajoissa ensimmäisellä hotellilla. Kyytiin tulee kolme ihmistä.
11:27 Pääsemme lähtemään seitsemänneltä hotellilta kohti moottoritietä sekä lentoasemaa.
11:30 ”Nyt poistuessamme kaupunkialueelta on vielä hyvä hetki tarkistaa, että passi, matkatavarat ja kaikki seuralaiset ovat mukana.” kuuluttelen. Eiköhän bussin keskivaiheilla istuva rouvashenkilö muista passinsa sekä lompakkonsa jääneen hotellin tallelokeroon.
11:32 Käännymme takaisin.
11:52 Pääsemme uudestaan matkaan kohti lentoasemaa.

11:13 Kurvaamme parkkiin terminaalin eteen. Ohjeistan matkustajia lähtöselvitykseen ja lentoasemalla toimimiseen liittyvissä asioissa.
11:26 Eräs miespuolinen matkustaja on kateissa, eikä ole tehnyt lähtöselvitystä.
11:30 Mies löytyy lentokentän baarista aivan ympäripäissään.
11:34 Saimme kuin ihmeen kaupalla hänet turvatarkastuksesta läpi. Jää porttivirkailijoiden ja viime kädessä matkustamohenkilökunnan arvioitavaksi, ottavatko mukaan kotimatkalle.
11:35 Helsingistä tuleva kone on laskeutunut hetki sitten, joten tulee kiire siirtyä tuloaulaan uusia lomalaisia vastaan.

11:55 Toivotan matkustajia tervetulleiksi sekä opastan heitä oikeisiin busseihin.
12:00 Menen laskemaan, onko minun linja-autossani jo kaikki iloiset lomalaiset kyydissä. Bussissa näyttäisi olevan kaksi henkilöä liikaa.
12:03 ”Onhan kaikki varmasti menossa jonnekin seuraavista hotelleista…?” kuulutan. Kukaan ei ainakaan tunnusta olevansa väärässä bussissa.
12:06 ”Ovathan kaikki teistä varmasti tämän matkanjärjestäjän matkalla?” kysyn ja eturivissä istuva pariskunta kertoo olevansa aurinkomatkalaisia. Ohjeistan heitä ystävällisesti etsimään Aurinkomatkojen oppaan ja heidän bussinsa.

12:17 Jaan tervetulomateriaaleja.
12:18 ”Miten tässä voi kestää näin kauan? Ollaan istuttu täällä jo neljäkymmentä minuuttia! Mitä korvauksia saamme menetetyistä aurinkotunneista?” tiedustelee turhautunut nuori nainen. Selitän, että meidän piti odottaa kunnes kaikki muutkin ovat linjurin kyydissä ennen kuin pääsemme lähtemään ja että varmasti aurinkoa riittää myös tulevina päivinä.
12:25 Bussi kaartaa moottoritielle. Pälpätän mikrofoniin jo tutuksi tullutta mantraa: esittelen itseni, kerron opaspalveluista, retkistä, bussin ikkunasta näkyvistä maisemista sekä mainostan seuraavan päivän tervetulotilaisuutta paikallisessa suomiravintolassa.
12:33 ”Vasemmalla näette ostoskeskuksen, jonne me oppaatkin aina karkaamme sateisina vapaapäivinä. Sinne pääsee näppärästi bussilla. Mikäli omatoimishoppailu ei innosta, meillä on myös ohjattu ostosretki tiistaisin, jolloin suuntaamme kaupunkiin…”
13:24 Kaikki uudet lomalaiset ovat löytäneet hotelleihinsa. On tullut aika palata toimistolle.

13:40 Kirjaan tietokoneella olevaan järjestelmään yhden kadonneen matkalaukun.
13:45 Suuntaamme kollegoiden kanssa läheiseen ravintolaan lounaalle.
14:27 Minulla on muutaman tunnin siesta, joten lähden kotiin pesemään pyykkiä.

Rennommat vaatteet

16:32 Olen vaihtanut lentokenttäunivormun rennompaan ja kiiruhdan takaisin toimistolle.
16:40 Yritän tavoittaa puhelimitse erästä perhettä, joka joutui vaihtamaan huonetta kysyäkseni, miten vaihto sujui ja onko heillä nyt kaikki hyvin. Puheluuni ei vastata, joten laitan heille tekstiviestin.
17:03 Istun päivystämässä palvelutoimistolla seuraavat puolitoista tuntia tanskalaisen kollegan kanssa.
17:32 Mukava vanhempi pariskunta tulee ostamaan retkilippuja. Kerron heille, mistä bussi tulee heidät noutamaan ja milloin. Rupattelemme hieman säästä sekä heidän lomansa kulusta.

19:06 Jälleen toimistolla. Kirjaan myydyt retkiliput järjestelmään. Lueskelen myös kollegoiden päivän aikana laittamia keissejä ja pohdin, kuka jaksaa oikeasti valittaa siitä, että kattolamppu sojottaa väärään suuntaan.
19:14 Minulle tulee pian kiire, sillä olemme sopineet lähtevämme kahdeksalta porukalla tapas -ravintolaan illalliselle ja minun pitää luonnollisesti vaihtaa vaatteet sekä meikata.

Aterioinnin jälkeen varmasti käymme jossain vielä lasillisella…

Lasillisella jossain

Aloitin #hyllynlämmittäjä -haasteen ruotsalaisen kirjailijan, David Lagercrantzin, teoksella ”Se, mikä ei tapa”. Kirja on jatkoa edesmenneen Stieg Larssonin Millennium -menestystrilogialle, johon kuuluvat ”Miehet, jotka vihaavat naisia (2006), ”Tyttö, joka leikki tulella” (2007), sekä ”Pilvilinna, joka romahti”(2008).

Opuksen takakansi kertoo seuraavaa:

Mikael Blomkvistin ja Lisbeth Salanderin tiet kohtaavat vuosien jälkeen. Millennium -lehdellä on uusi omistaja. Pahat kielet väittävät, että Mikael Blomkvistin ote on lipeämässä ja että hän harkitsee uranvaihtoa. Eräänä myöhäisiltana Blomkvist saa puhelun Frans Balderilta, mieheltä, joka kuuluu kovimpiin nimiin tekoälytutkimuksen maailmassa. Balder väittää tietävänsä jotain tulenarkaa Yhdysvaltain tiedustelutoiminnasta. Lisäksi hän kertoo olleensa yhteydessä nuoreen hakkerinaiseen, joka muistuttaa kovasti erästä Mikael Blomkvistin hyvin tuntemaa henkilöä.”

Mielestäni kirja ei yllä Larssonin teosten tasolle, vaikka ihan kelpo viihdettä onkin. Teos on itsenäinen, joten juonenkäänteissä pysyy mukana vaikkei olisikaan lukenut Millennium -sarjaa. En kuitenkaan voi olla ajattelematta, että tässä ratsastetaan eittämättä edeltäjiensä maineella. Lagercrantz on uskollinen hahmojen ominaispiirteille ja juonellisesti kirja on kohtalaisen hyvin rakennettu. Minua häiritsivät kuitenkin satunnaiset kirjoitusvirheet, jotka menevät kyllä kääntäjän piikkiin.

Ensimmäiset sata sivua olivat tahmeaa luettavaa ja tuntui, ettei juoni oikein lähde käyntiin. Kirja kuitenkin parani loppua kohden ja piti otteessaan.

Kouluarvosanaksi annan 8-.