David Lagercrantz: Se, mikä ei tapa

Aloitin #hyllynlämmittäjä -haasteen ruotsalaisen kirjailijan, David Lagercrantzin, teoksella ”Se, mikä ei tapa”. Kirja on jatkoa edesmenneen Stieg Larssonin Millennium -menestystrilogialle, johon kuuluvat ”Miehet, jotka vihaavat naisia (2006), ”Tyttö, joka leikki tulella” (2007), sekä ”Pilvilinna, joka romahti”(2008).

Opuksen takakansi kertoo seuraavaa:

Mikael Blomkvistin ja Lisbeth Salanderin tiet kohtaavat vuosien jälkeen. Millennium -lehdellä on uusi omistaja. Pahat kielet väittävät, että Mikael Blomkvistin ote on lipeämässä ja että hän harkitsee uranvaihtoa. Eräänä myöhäisiltana Blomkvist saa puhelun Frans Balderilta, mieheltä, joka kuuluu kovimpiin nimiin tekoälytutkimuksen maailmassa. Balder väittää tietävänsä jotain tulenarkaa Yhdysvaltain tiedustelutoiminnasta. Lisäksi hän kertoo olleensa yhteydessä nuoreen hakkerinaiseen, joka muistuttaa kovasti erästä Mikael Blomkvistin hyvin tuntemaa henkilöä.”

Mielestäni kirja ei yllä Larssonin teosten tasolle, vaikka ihan kelpo viihdettä onkin. Teos on itsenäinen, joten juonenkäänteissä pysyy mukana vaikkei olisikaan lukenut Millennium -sarjaa. En kuitenkaan voi olla ajattelematta, että tässä ratsastetaan eittämättä edeltäjiensä maineella. Lagercrantz on uskollinen hahmojen ominaispiirteille ja juonellisesti kirja on kohtalaisen hyvin rakennettu. Minua häiritsivät kuitenkin satunnaiset kirjoitusvirheet, jotka menevät kyllä kääntäjän piikkiin.

Ensimmäiset sata sivua olivat tahmeaa luettavaa ja tuntui, ettei juoni oikein lähde käyntiin. Kirja kuitenkin parani loppua kohden ja piti otteessaan.

Kouluarvosanaksi annan 8-.