Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Lentoemännän pakkausvinkit

Koska reissaan työkseni, olen vuosien varrella tullut melko taitavaksi pakkaajaksi. Matkustan lähes aina pelkkien käsimatkatavaroiden voimin. Olen nimittäin superlaiska, enkä jaksa raahata montaa kapsäkkiä mukanani. Niinpä päätin paljastaa kootut vinkkini kaikille, jotka haluavat matkustaa kevyesti. Nimittäin mitä tyhjempi laukku mennessä, sitä enemmän mahdollisuuksia ostaa tuliaisia. Postauksen kuvat on otettu kun lähdin Thaimaahan neljän paikallisen yön reissulle.

Sääntö 1: Mieti ja yhdistele valmiiksi

image (11)

En koskaan kanna turhia vaatekappaleita mukanani, mutta silti minulla on kuteet altaalle, illalliselle, treeneihin ja retkelle. Kannattaa pohtia, miten samaa vaatetta voi hyödyntää monessa tilanteessa yhdistelemällä sitä eri tavoin. Esimerkiksi kaulahuivia voi hyvin käyttää rannalla hameena ja illan viiletessä kietaista hartioille. Farkkushortsit menevät mainiosti niin shoppailupäivänä kuin dinnerilläkin erilaisen yläosan kanssa. On suotavaa miettiä etukäteen, mitä reissussa aikoo tehdä. Lentoemäntänä hyödynnän myös usein mahdollisuuden pesettää univormu hotellilla, vaikka minulla onkin aina varamekko mukana.

Sääntö 2: Minipakkaukset ja monikäyttöisyys kunniaan

Hajuvesien sekä kosteus- ja meikkivoiteiden testerit kannattaa ottaa hyötykäyttöön. Lisäksi lähestulkoon kaikista tuotteista löytyy matkakokoinen pakkaus. Oma suosikkini on perusvoide, jolla voi poistaa meikit ja kosteuttaa sekä vartalon että kasvot. Myös kuivashampoo on pelastanut monta reissua.

Sääntö 3: Mitä käsimatkatavaroihin kannattaa pakata?

Vaikka pakkaisit kuinka kevyesti ja harkiten, on näin naisena hankalaa saada mahtumaan litraan kaikkea tarvittavaa kosmetiikkaa. Näin ollen yksi laukku on laitettava sinne ruumaan. Kuitenkin on tiettyjä asioita, jotka on hyvä pakata käsimatkatavaroihin siltä varalta, että matkalaukku jää kyydistä:

  • Avaimet. Ei koskaan kannata laittaa koti/autonavaimia ruumaan, koska sitten jos laukku matkustaa eri määränpäähän kuin sinä, et pääse kotiin.
  • Passi ja hammasharja. Tärkeimmät hygieniavälineet ja luonnollisesti myös matkustusasiakirjat on hyvä olla mukana koneessa .
  • Kynä. Mikäli olet menossa sellaiseen maahan, jonne pitää täyttää jonkinnäköinen maahansaapumiskortti, ota oma kynä mukaan. Lentoemännät tarvitsevat kyniään itse eivätkä voi muuttua kahdeksisadaksi kirjoituvälineeksi.
  • Muutaman päivän releet. Siltä varalta että laukkusi tosiaan katoaa, on hyvä idea pakata ainakin uimapuku ja pari monikäyttöistä kolttua mukaan. Sitten ei tarvitse heti hotellille saavuttua lähteä etsimään jotain vilpoisempaa vaatetusta kuin se toppahaalari, jossa matkustit.
  • Toppahaalari. Koneessa saattaa olla kylmä tai kuuma riippuen vähän siitä, missä kohtaa matkustamoa satut istumaan. Myös huivi (jota voit sitten käyttää rannalla hameena) toimii tässä hyvin.
  • Tietokone ja tabletti. Kanna näitä aina käsimatkatavaroissa, mikäli ne haluat mukaasi raahata.
  • Huulirasva ja perusvoide. Usko pois, kiität itseäsi pitkällä lennolla näiden pakkaamisesta mukaan.
  • Korvatulpat, silmälappu ja niskatyyny. Jos ajattelit nukkua koneessa, on hyvä ottaa nämä mukaan. Siellä on aina joku kiljuva pentu tai humalainen aikuinen möykkäämässä.
  • Lääkkeet. Koskaan ei kannata pakata lääkkeitä ruumaan. Ei niistä siellä ole mitään hyötyä.image (5)
    + Töissä minulla on aina laukussa Shiseidon puuteripaperia, joka on nerokas keksintö. Sen lisäksi kannan mukanani varmuuden vuoksi ylimääräistä paria piilolinssejä ja pinnejä. Minulla on myös matkassa kynsilakkaa, koska sukkahousut ovat taipuvaisia rikkoutumaan. Jos lennän matkustajana, en koskaan laita meikkiä, vaan hitosti rasvaa ja silmänympärysvoidetta.

Sääntö 4: Jotain luettavaa

Lukemista kannattaa aina olla mukana mielellään sellaisessa muodossa, jonka raaskit jättää kohteeseen. Naistenlehdet ja edulliset pokkarit ovat hyviä vaihtoehtoja. Kannattaa pakata nämä jo lentokoneeseen mukaan siltä varalta, että viihdejärjestelmää ei ole tai siinä on vain surkeita leffoja.

image (12)

Sääntö 5: Eväät. Vaikka koneessa olisi ruokatarjoilu, sinulle tulee kuitenkin nälkä, joten kannattaa pakata jotain evääksi. Pitkillä lennoilla minulla on aina mukana kaikkea lisää-vain-vesi –tyyppistä murkinaa sekä jotain, josta saan nopeasti energiaa. 

image (9)

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *