Minulla ja ystävilläni on pitkä historia rapujuhlien saralla. Voin ylpeänä todeta, että olemme kehittyneet niiden järjestämisessä melko taitaviksi. Tai no, muut ovat. Itse istun aina valmiiseen pöytään. Se on noloa, mutta ystäväni tietävät, etten ole mikään mestarikokki. Nimittäin rapujen lisäksi pöydät yleensä notkuvat jos jonkinlaisista herkuista. Itse panostan enemmän juomapuoleen, ja se on aivan hyväksyttävää.

Kuten sanoin, historia on suhteellisen pitkä. Olen ollut aikuisiälläni oikeastaan joka vuosi laulamassa helan gåria poisluettuna aika, jolloin olin opaskoulussa. Lähdin jopa oman veljeni häistä rapujuhliin. Tuon faktan valossa sitä kuvittelisi, että olen vähintäänkin rapumestari, ja osaan kaikki mahdolliset asiaan kuuluvat snapsilaulut ulkoa. Vain toinen yllä mainituista pitää paikkansa, ja kerron nyt, miksi:

Rapujuhlissa otetaan yleensä muutama pullo lasillinen kuohuvaa ennen kuin käymme ruokapöydän ääreen. Niinpä hienomotoriset taitoni ovat jo lähtökohtaisesti laskussa. Kun vihdoin saan saksiniekan eteeni, täytyy ottaa kuvia todisteeksi siitä, että olemme järjestäneet tällaisen eliitin syyskokouksen.

Rapujen syönti alkaa ottamalla snapsit. Sitten alan työstämään tuota viheliäistä äyriäistä saadakseni edes hieman lihaa irti. Tässä vaiheessa viillän yleensä sormeeni haavan, ja otan snapsin. Kun olen vihdoin saanut paikattua tulleen vaurion, aloitan uudestaan. Kysyn vierustoveriltani, että miten tämä nyt kuorittiinkaan. Hän neuvoo, jonka jälkeen otamme snapsit. Tämän jälkeen Jerry huomauttaa, että söin juuri ravun peräsuolen. Otan snapsin, enkä koske enää yhteenkään pyrstölliseen loppuiltana. Silti luonnollisesti otan snapsin aina silloin kuin muutkin. Tämä lienee syy siihen, että nykyään pöydässä on muutakin syötävää kuin snapsit.

Yleensä ilta päättyy siihen, että lähden yksin paikalliseen karaokekapakkaan jalassani toinen omista kengistäni, ja toinen ystävättäreni jalkine tai siihen, että sammun julkkisten suosimassa yökerhossa pöytään, jolloin henkilökunta ystävällismielisesti saattaa minut ulos.

Tämä kertomani huomioon ottaen jouduin viime viikonloppuna kiusalliseen tilanteeseen ollessani poikaystäväni mökillä. Hänen vanhempansa järjestivät nimittäin yllättävät rapujuhlat. Tilanne oli absurdi, koska minun piti oikeasti syödä rapuja. Ongelma oli, että en kuollaksenikaan muistanut, miten.

Söin siis paljon paahtoleipää.

Ravut oli pyydetty omasta järvestä, mikä oli mielestäni todella siistiä.

En ole mitenkään erityisen sosiaalinen tyyppi, mutta myönnän olevani koukussa sosiaaliseen mediaan. Sen ansiosta myötähäpeä on saanut aivan uuden ulottuvuuden. On Twitteriä, blogia, naamakirjaa, Instagramia, Snapchatia ja Linkedn. Nykyaikana on tärkeää olla sosiaalisessa mediassa aktiivinen. Rehellisyyden nimissä kaikkien ei kuitenkaan pitäisi.

Otetaan nyt esimerkiksi Facebook. Ajattelin listata alle muutamia ärsyttäviä piirteitä ystävieni täysin hypoteettisten ihmisten some –käyttäytymisestä. Molemmat lukijani varmasti tunnistavat näistä tosielämän tuulesta temmatuista esimerkeistä itsensä jonkun satunnaisen tuntemansa ihmisen.

1. Ihmiset, jotka käyttävät Kummankaa –sitaatteja väärin. Mikään muu ei ole niin ärsyttävää kuin ihmiset, jotka luulevat olevansa Kummankaa –faneja, mutta heillä ei ole aavistustakaan, miten raivostuttavaa on lukea kerta toisensa jälkeen samoja ”Vesa ei tajuu!” ja ”Kaada tuoppiin sitä punkkua” –vitsejä, jotka kulutettiin loppuun jo kaksituhattaluvun alussa. Jos aikoo siteerata tuota maailmankaikkeuden nerokkainta televisioviihteen multihuipentumaa, se pitää tehdä oikein. ”Marjo, must sun pitäis tehä jotain tolle sun perseelle.”

2. Ihmiset, jotka julkaisevat jatkuvasti lemmikkinsä/lapsensa/autonsa/vessanpönttönsä kuvia. Minullakin on vessanpönttö, mutta en usko, että ketään kiinnostaa nähdä sitä päivittäin Linnanmäellä, Turkissa perheen kanssa, ensimmäisellä lenkillä, aamukakan jälkeen, isoäidin sylissä, serkkujen kanssa hiekkalaatikolla, kylvyssä tai jouluna puettuna tonttupukuun. En myöskään usko, että vessanpönttöni arvostaisi teini-iässä sitä, että olen laittanut Internetiin kuvia hänestä juoksemassa kesäpäivänä nurmikolla nakuna kastelulaitteen läpi.

3. Rumat ruokakuvat. Tykkään ruokakuvista, koska tykkään ruoasta. Kuitenkaan en tiedä yhtään ihmistä, joka olisi onnistunut ottamaan makaronilaatikosta katseenkestävän otoksen. Siispä, älä laita ruokakuvia jos esillepano muistuttaa lähinnä koiran oksennusta.

4. Rakkauskuvat. Tätä olenkin sivunnut jo aiemmin. Rakkaus on ihana asia, mutta kukaan ei halua katsella #aftersex –kuvianne tai nähdä sinua ja hanipöötä suukottelemassa Linnanmäellä, Turkissa perheen kanssa, ensimmäisellä lenkillä, aamukakan jälkeen, isoäidin sylissä, serkkujen kanssa hiekkalaatikolla, kylvyssä tai jouluna puettuna tonttupukuun. Kuva kirkon ovelta vihkimisen jälkeen riittää.

5. Selfiet likaisen peilin kautta. En tiedä, milloin peilikuvista tuli sosiaalisesti hyväksyttäviä, mutta me olemme kaikki sortuneet moisiin. Kuitenkin jos aiot ottaa itsestäsi kuvan peilin kautta, on hyvä tarkistaa, miltä peilistä näkyvä tausta näyttää. Jos sieltä näkyy petaamaton sänky, vaatekasat lattialla, pesemättömät astiat tai, mikä pahempaa, pelkkä likainen peili, on syytä pohtia hetki, millaisen kuvan annat itsestäsi maailmalle, sottapytty.

6. Treeniselfiet. Meinasin oikeastaan jättää tämän kokonaan pois listalta, koska toisinaan treeniselfieiden näkeminen on motivoivaa, ja koska olen itsekin välillä sortunut niihin. Sitten menin Instagramiin ja huomasin, että eräs kanssasisar oli ollut jälleen kuntosalilla täydessä tällingissä hiustenpidennykset hulmuten. Alan uskoa, että hän käy salilla ainoastaan ottamassa itsestään kuvan, koska minkäänlaisia tuloksia urheilusta ei ole muuten havaittavissa.

7. Yleinen ajattelemattomuus. Koska sosiaalinen media on nykyään iso osa elämää ja yksi yhteiskuntamme tukipilareista, tulisi kaikkien toisinaan pysähtyä miettimään omaa käytöstään. Ymmärtävätkö kaikki tämän sisäpiirivitsin? Näkeekö tuleva työnantajani tämän videon, jossa virtsaan suihkulähteeseen? Päätyykö tämä otos vessanpöntöstäni jonain päivänä pornosivustolle? Näkeekö äitini tämän selfien, jossa juon Koskenkorvaa pöydän alla?

Oikeastaan kirjoitin tämän siksi, että en jaksa vaivautua karsimaan Facebookin ystävälistaani, joten annan sen hoitua omalla painollaan. Sosiaalista viikonloppua!