Koska kofeiini on pelastanut elämässäni hyvin monta aamua, päätin omistaa sille kokonaisen postauksen.

Suomalaiset ovat tunnettuja kahvinjuontitaipumuksistaan. Keskimäärin sitä kuluu 4-5 kupillista päivässä. (Lähde: Terveyskirjasto) Maassamme edelleen suosituinta on tavallinen suodatinkahvi. Monet jopa kuljettavat sitä lomamatkoille mukaan ja keittelevät hotellihuoneissaan aamukahveet. Myönnän kyllä itsekin, että oppaana työskennellessä oli suuri onnen ja ilon päivä kun joku toi mukanaan paketin Presidenttiä. Siitäkin huolimatta, että espanjalainen café con leche ei ole lainkaan hullumpaa.

Minä itse aloitin sumpin ryystämiseen joskus viidennellä luokalla. Silloin kuppiin lastattiin hirveästi sokeria, maitoa ja vain tilkka kahvia. Maitoa käytän edelleen, mutta sokeri jäi joskus teini-iässä. Kun jälkeenpäin ajattelee, on aika kamalaa, että kahvinjuonti kuului jokapäiväiseen arkeeni jo ala-asteella. Toisaalta voihan sitä ihmisellä huonompiakin paheita olla.

Vuonna 2007 aloitin työt eräässä nimeltä mainitsemattomassa kahvilassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. (Se oli Robert’s Coffee.) Tuolloin sain kunnian käydä baristakurssin. Innostuin erikoiskahveista. Harjoittelin tekemään maitovaahdolla kuvioita, kuten sydämiä ja lehtiä. Työpäivän aikana saattoi kulua useampikin cappuchino. Täysmaitoon tehtynä tietenkin. Nykyään juon erikoiskahveja harvemmin, mutta jos juon, tilaan caffe latten soijamaidolla.

Monta vuotta kahvi oli siis minulle työväline. Hain itse asiassa aikanaan jopa Pauligin Paulaksi. Halusin jakaa hyvän kahvin ilosanomaa kansallispuvussa ja yhdistää tietämykseni aiheesta, promootiot sekä blogin kirjoittamisen. En selvinnyt toista haastattelukierrosta pidemmälle, mutta pääsin kuitenkin Pauligin tehtaalle maistelemaan Juhlamokkaa kultaisista Myrna -kupeista. Se on yksi elämäni kohokohdista kahvin ja kauniiden astioiden ystävänä.

Nykyään juon sumppia lähinnä aamuisin, iltaluennoilla ja sukulaisten luona kyläillessä. Jossain vaiheessa kun minulla oli aikaerorasituksen vuoksi viime talvena jonkin verran univaikeuksia, pohdin kahvin rajoittamista pelkästään yölentoihin, jolloin kofeiinin vaikutuksesta olisi oikeasti hyötyä. Ajatus ei kuitenkaan saanut kannatusta, koska ensinnäkin lentokoneen kahvi on niin kammottavan makuista ja toisekseen, minusta tulee monsteri jos en saa aamukahvia. Suosikkini on tänä päivänä niinkin simppeli kuin Muumi –mukista nautittu Paulig Mundo –suodatinkahvi. Jos joka päivä olisi juhlapäivä, lorauttaisin joukkoon myös vähän kermaa.

Ennen vanhaan neidot menivät lavatansseihin etsimään itselleen sulhoa. Isovanhempanikin tapasivat sillä tavalla: Nuori kaunis nainen ystävättärensä kanssa matkallaan pistämään jalalla koreasti kohtasi komean poliisikokelaan. Sillä tiellä he ovat edelleen yli 50 vuoden jälkeen. Ystäväni isovanhemmat puolestaan menivät eräänä vappuna saman puun alle sateelta suojaan.

Nämä ovat ihan todellisia tarinoita. Vaikka väitänkin kiven kovaan olevani antiromantikko, olen aina salaa haaveillut, että minäkin olisin tavannut elämäni miehen metron liukuportaissa tai että siihen liittyisi jokin romanttinen sattumus. Olen myös ajatellut, että monesti oma kulta löytyy harrastuksen tai yhteisten tuttavien avustuksella.

Vaan ei nykypäivänä. Nykyään on kaikenkarvaisia deittisovelluksia, joista voi etsiä itselleen (peti)kumppania tositarkoituksella. Interaktiivinen tapailu on korvannut todelliset kohtaamiset siinä missä Facebook ja Instagram ovat korvanneet perinteiset valokuvakansiot.

Ihmiset ovat nykyään todella kiireisiä. Sosiaalinen elämä tapahtuu Internetin välityksellä kotisohvalta, kuntosalilta, työpaikalta tai bussista käsin muiden askareiden lomassa. Kenellä on muka aikaa käydä huonoilla treffeillä kun karsintaa voi tehdä samalla kun katsoo Netflixiä verkkareissa ja villasukissa?

Monet ovat esimerkiksi Tinderissä puhtaasti huvin vuoksi. On ihanan pinnallista olla tykkäämättä jonkun kuvista ja vakoilla, ketkä entiset heilat tai tutut siellä tulevat vastaan. Uskallan väittää, että suurin osa Tinderissä olevista käyttää sovellusta lähinnä vitsimielessä, eikä etsi sieltä mitään sen vakavampaa kuin kenties satunnaista seksikumppania tai oman egon pönkitystä. Tämä on mielestäni aivan hyväksyttävää, sillä ovathan sinkut harrastaneet sitä vuositolkulla taksitolpalla pilkun jälkeen.

Tuttavapiirissäni on kuitenkin hämmentävän monia, jotka ovat löytäneet tuosta deittisovelluksesta jotain enemmän. Se on kai nykyaikaa. On kyllä toisaalta hirveän epäromanttista kertoa jälkipolville, että äiti ja isi kohtasivat sellaisessa sovelluksessa, jossa piti toisen ulkonäön perusteella joko tykätä tai hylätä. Äiti melkein hylkäsi isin koska sillä oli rumat aurinkolasit, mutta sitten vahingossa swaippasi väärään suuntaan ja koska oli tylsä ilta, vastasi isin viestiin.

Toisaalta en tiedä, onko yhtään sen romanttisempaa kertoa tavanneensa baarissa ja päätyneensä viinanhuuruisille jatkoille, jossa allekirjoittanut joku tyttö joi kaikki shampanjat ja pelasi shakkia pojan kanssa sillä aikaa kun kaikki muut muhinoivat jossain päin asuntoa. Pian nämä tyttö ja poika asuvat yhdessä siinä samassa kämpässä.