Minulla on ollut tapana (voiko kahden vuoden peräkkäisyyttä kutsua tavaksi?) tehdä joulun alla siihen liittyvä teksti tänne blogiin. Tänä vuonna se jäi tähän aattoon, mutta teinpä kuitekin. Syy, miksi en ole täällä blogissa ollut kovin aktiivinen, on viimeisten koulutehtävien ja töiden aiheuttama aikapula. Nyt olen kuitenkin ansaitulla joululomalla. Tätä kirjoittaessani nautin sukulaisten vieraanvaraisuudesta ja juon aamukahvia.

Tänään halusin puhua, siitä, millainen jouluihminen olen. Kuten olen kertonut, olen elämäni aikana viettänyt aika lailla erilaisia jouluja ja voisi olettaa, etteivät perinteet ole minulle lainkaan tärkeitä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Minähän rakastan perinteitä! Olen odottanut aikalailla puolitoista vuotta, että tämä, lapseni ensimmäinen joulu, olisi käsillä, jotta voin alkaa luomaan hänelle lapsuuden jouluperinteitä.

Meidän aattomme koostuu näistä asioista:

• Meillä on ollut tapana (voiko kahden vuoden peräkkäisyyttä kutsua tavaksi?) antaa aattoaamuna jokin saunaan liittyvä lahja, josta voi sitten joulusaunassa nauttia.
• Lempiruokaani riisipuuroa syödään antaumuksella.
• Oikeastaan kaikkea ruokaa syödään antaumuksella, koska jouluun kuuluu ähky, joka on tuotettu perinteisillä joulupöperöillä kinkkuineen sekä piparkakuilla, luumutortuilla ja Juhlapöydän konvehdeilla.
• Lumiukko pitää katsoa joka vuosi, samoin Joulupukki ja noitarumpu (jonka katsoimme tosin jo eilen).
• Pyrin käymään aina joulukirkossa tai vähintäänkin lukemaan jouluevankeliumin.
• Hautuumaalle viedään kynttilät heille, jotka eivät enää ole täällä. Aina jos en ole itse Kiuruvedellä, valtuutan jonkun toisen viemään kynttilät puolestani.
• Joulupukki tulee illalla käymään ja toivon, ettei tuo kymmenkuinen traumatisoidu siitä loppuiäksi.
• Koska rakastan lahjoja, olen tänä(kin) vuonna suunnitellut lahjat Exel -taulukkoon jo lokakuussa ja hankkinut hyvissä ajoin nuo osuvat paketit. En siis malta odottaa niiden jakoa.
• Koristelen aina (muovi)kuusen jo joulukuun alussa, mutta salaa haaveilen joka vuosi aidosta kuusesta.
• Jouluun kuuluu myös koko suvun yhdessäolo. Sehän se on kaikkein tärkeintä.

Olen siis todella perinteinen suomalainen juntti jouluihminen.

Lue myös:

Joulun taikaa

Jouluinen otsikko, joka huokuu seesteisyyttä ja antimateriaa

Olen näin syksyisin aikaansaavimmillani. Pidän siitä, että illat pimenevät eikä viheliäinen auringonvalo paljasta kaikkia kodin pinnoilla majailevia pölyhiukkasia ja siitä, että ihmiset ottavat itseään niskasta kiinni villin kesän jälkeen.

Ryhtiliikettä ainakin oman arjenhallintani osalta kaivataan, sillä minun pitäisi rykäistä tänä syksynä lähemmäs parikymmentä kurssia jos mielin valmistua ensi vuonna. Opetussuunnitelma on koulutusohjelmassani vaihtunut ja näitä vanhoja kursseja ei enää keväällä tarjota. Siksi minun on käytävä ne kaikki nyt. Riemukseni suurin osa on juuri niitä, joiden suorittamista aina lykkäsin myöhemmäksi, koska ei vaan huvittanut se kansantalous. (Vinkkinä muuten kaikille opiskeleville, että ”käyn ensin ne kivemmat kurssit” -taktiikka ei ole kovinkaan toimiva, koska sitten ne kaikki kamalimmat jää samaan nippuun.)

Voin siis jo näin etukäteen todeta, että koulunkäynti tulee olemaan minulle suurilta osin tahmeaa pakkopullaa. Odotankin varauksettoman innostuneena loka-marraskuun harmaata hämärää, jonka vietän luokkahuoneen kelmeässä valossa tilastollisten menetelmien parissa ja perjantai-iltoja yritystoiminnan rahoituksen kanssa kamppaillen. Toisaalta jokainen koululla vietetty hetki, oppitunti, tehtävä, ryhmätyö, tentti ja opintopiste vie minua lähemmäksi valmistumista.

Kuitenkin rutiininomainen arki on minulle tervetullutta vaihtelua tähän melko aikatauluttomaan äitiyslomailuun, jota on rytmittänyt lähinnä vauvan päiväunet. Tai no, olenhan tosiaan edelleen arkipäivisin kotona, mutta iltaisin ja viikonloppuisin saan tuntumaa aikuisopiskelijan todellisuuteen.

Vaikka minä nautin jollain tapaa ihan tavallisesta arjesta, elämässä jaksaa kuitenkin parhaiten silloin, kun on jotain hauskaa, jota odottaa. Senpä vuoksi päätinkin listata loppuvuodelta muutamia kivoja juttuja:

• Lähdemme syyskuussa sinne Lontooseen. Tätä odotan erityisen paljon, onhan se pienokaisen ensimmäinen lomamatka ulkomaille ja edellisestä visiitistäni tuohon suurkaupunkiin on jo kulunut lähes vuosikymmen.
• Thor Ragnarok saa ensi-iltansa 25.10. Olen odottanut tätä elokuvaa koko ikäni aika kauan.
• Samalla viikolla tulee myös teattereihin Tuntematon sotilas. Odotan mielenkiinnolla, millaista jälkeä tuosta klassikosta on saatu uudistettua Aku Louhimiehen käsissä. Ainakin elokuvan traileri on vakuuttava.
• Viinimessut järjestetään niin ikään tuolla samaisella viikolla 26.-29.10. Olen haaveillut niistä siitä saakka kun en viime vuonna raskauden takia voinut osallistua tuohon perinteiseen koko vuoteni kohokohtaan.
• Joulukussa minä täytän vuosia. Tosin en nyt tiedä, onko se mitenkään odottamisen arvoinen juttu. Itse asiassa vähän masentaa ajatella koko asiaa. Toki tämä syyslukukausi sitten päättyy kuun puolivälissä, joten sitä ainakin sietää odottaa. Ei sillä, että laskisin, mutta siihen on enää sata päivää ja risat.

Käsitän, että pelkästään viinimessujen venailulla ei opintorupeamasta selviä, joten oma reseptini tähän syksyyn on seuraavanlainen:

1. Huolellinen aikataulutus. Kuten olen tuonut jo rasittavissa määrin ilmi, olen melko taitava aikataulujen ja tehtävälistojen hallinnassa. Äitiyden ja opintopisteiden yhdistäminen vaatii hieman ennakointia sekä suunnittelua etukäteen ja tuon suunnitelman onnistunut noudattaminen puolestaan myös kurinalaisuutta.
2. Keskittyminen olennaiseen. Kun olen kotona, olen kotona ja kun olen koulussa, olen koulussa. Tiedän jo etukäteen, ettei siitä tule mitään, että yritän vääntää esseetä vauva kainalossa. Koulutehtäville on varattu oma aikansa ja silloin kun olen vauvan kanssa, teen korkeintaan kotitöitä. On myös tärkeää osata priorisoida. Tänä syksynä prioriteettini ovat perhe, opiskelu ja laadukas uni. Opin raskausaikana sen, ettei maailma tai ystävyyssuhteet kaadu siihen jos jää muutamat rapujuhlat välistä (tai jos kaatuu niin se ei sitten ollut mikään todellinen ystävä). Olen myös oppinut, että kavereita voi nähdä aivan hyvin kuntosalilla tai vaunulenkillä, jolloin saa näppärästi yhdistettyä liikunnan ja sosiaalisen elämän.

   

   

   
   
3. Puolison apu ja tukiverkosto. En voisi käydä iltaisin luennoilla, jos minulla ei olisi avomiestä, joka on tuolloin lapsen kanssa kotona. Olemme myös siitä onnellisessa asemassa, että sukulaisia asuu naapurissa, jolloin voimme myös viedä pienokaisen sinne hoitoon ja lähteä katsomaan sen uuden Thor -elokuvan.
4. Panostan hyvinvointiin. Kuten mainitsin, nukkuminen on prioriteettilistani kärjessä. Myös kevyt kuntoilu ja säännöllinen ateriarytmi ovat tärkeitä jaksamisen kannalta. Koska aika on kortilla, pyrin tänä syksynä suosimaan liikuntamuotoja, joita voin tehdä vauvan kanssa tai kotona tämän nukkuessa. Elixialla on esimerkiksi mainioita online -settejä. Hyvinvointiin kuuluu olennaisesti myös vapaa-aika ja siksi on tärkeää jättää kalenteriin edes yksi päivä viikosta, jolloin ei ole mitään ohjelmaa.
5. Päivä kerrallaan. Siitä ei tule mitään, jos ajattelen vain työn määrää kokonaisuutena. Se pitää pilkkoa. Joka päivälle on omat tehtävänsä ja keskityn suorittamaan niistä yhden kerrallaan.

Näillä eväillä siis lähden tähän loppuvuoteen. Aika näyttää, onnistunko. Rehellisyyden nimissä en kyllä tälläkään viikolla mennyt joka päivä kouluun.

Lue myös: Miksi syksy on paras vuodenaika?