Ristiäiset, vauvan ensimmäiset bileet, ovat tuiki tärkeä tilaisuus. Nykyään on melko yleistä pitää nimenantojuhla ilman mitään sen kummempia virallisia osuuksia tai kastetta, mutta itse kirkkoon kuuluvana en nähnyt mitään syytä olla liittämättä jälkeläistäni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi.

Ristiäisten, kuten kaikkien juhlien, järjestämiseen liittyy melko paljon kaikenlaisia seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon. Päätinkin koota tähän muutamia.

Nimi: Liitetään lapsi kirkkoon tai ei, nimi pitää kaikille antaa. Tässä riittääkin pohtimista etenkin jos vanhemmilla ei ole sama sukunimi tai jos toinen vanhemmista on oikeastaan jo vuosikymmeniä sitten päättänyt, minkänimiset jälkeläiset haluaa. Me päädyimme sellaiseen kompromissiin, että viime kädessä toinen päätti etunimet ja toinen sukunimen.

Pakolliset järjestelyt: Maistraatista lähetetään lapsen syntymän jälkeen paperi, johon täytetään edellisen kohdan mukaisesti päätetyt nimet. Tämä sitten joko toimitetaan maistraattiin tai annetaan pastorille.

Ajankohta: Ristiäiset tulisi järjestää kahden kuukauden kuluttua lapsen syntymästä tai vähintäänkin ilmoittaa nimi maistraattiin. Jos vanhemmat eivät ole naimisissa, on hyvä ottaa huomioon ennakolliseen isyydentunnustukseen liittyvä kuukauden harkinta-aika mikäli halutaan antaa isän sukunimi.

Mekko: Jos lapsi kastetaan, tulee hänellä olla yllään valkoinen pitkä kastemekko. Itse toimituksen jälkeen mekon voi toki vaihtaa mihin tahansa kuteisiin. Pelkässä nimenantojuhlassa kastemekkoa ei tarvita ja henkilökohtainen mielipiteeni onkin, että sitä ei myöskään silloin tulisi käyttää. Kastemekon kanssa saattaa tulla myös kädenvääntöä mikäli molempien vanhempien suvuissa on niin sanottu perinnemekko. (Me ratkaisimme asian sopimalla, että jos tulee tyttö, käytämme minun sukuni mekkoa ja jos tulee poika, käytämme avomieheni suvun mekkoa.)

Paikka: Kastejuhlan voi järjestää kirkossa, seurakuntatalolla tai vaikka isovanhempien luona. Minulle oli äärimmäisen tärkeää, että lapsi kastetaan meillä kotona. Tiiviistä tunnelmasta huolimatta olen tähän päätökseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka jouduinkin sitä varten imuroimaan jopa sohvan alta sekä pesemään lattiat. (Tai no, äitini oli auttamassa järjestelyissä ja hän imuroi sekä luuttusi, mutta kuitenkin…)

Kutsut: Ristiäiskutsuksi riittää myös ihan vaikkapa puhelimitse tehty ilmoitus, mutta minä halusin askarrella ja lähettää perinteiset kutsut. Laitoin niihin ajankohdan, syntymäajan sekä strategisten mittojen lisäksi seuraavan tekstin Tove Janssonin kirjasta ”Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia”:

Minä olen niin pieni, ettei minulla ole nimeä, vastasi mönkijä innokkaasti. Ajatella, ei kukaan ole sitä ikinä aikaisemmin kysynyt. Ja sitten tulet sinä, josta olen kuullut niin paljon ja johon olen halunnut tutustua, ja kysyt, mikä minun nimeni on. Luuletko -voi sentään, jos voisit- tarkoitan, olisiko siitä kauhean paljon vaivaa, jos keksisit minulle nimen, joka olisi minun eikä kenenkään muun?”

Valmis ristiäiskutsu

Vieraat: Tilanpuutteen takia piti vieraslista karsia ainoastaan lähisukulaisiin ja kummeihin. Kutsuimme kuitenkin muutamat lähimmät ystävät iltapäivällä rääppiäisiin, jotta hekin pääsivät osalliseksi tätä tärkeää päivää.

Kummit: Jos lapsi kastetaan kirkkoon, tulee hänellä olla vähintään kaksi kummia. Näiden tehtävä on olla pienokaisen erityinen ystävä ja tukea vanhempia tämän kristillisessä kasvatuksessa. Kirkoon kuulumattomat eivät varsinaisia virallisia kummeja tarvitse, mutta usein silti on tapana nimetä ”kummeiksi” vaikkapa vanhempien ystäviä.

Tarjoilut: En olisi ikimaailmassa selvinnyt juhlasapuskojen valmistamisesta ilman apua. Me päädyimme tarjoamaan kakkukahvit ja illan rääppiäisiin osallistuneet saivat kuohuviiniä. Tarjolla oli kahta erilaista voileipäkakkua, kolmea täytekakkua, pororieskarullia, karjalanpiirakoita munavoilla sekä kuivakakkua ja keksejä. Nämä riittivät mainiosti kolmellekymmenelle juhlavieraalle sekä kymmenelle rääppiäisiin osallistuneelle, enkä jäänyt itsekään nälkäiseksi.

Juhlan kulku: Kastejuhlan virallinen osuus kestää parikymmentä minuuttia. Ainakin meillä pastori piipahti viikkoa ennen kylässä ja kävimme yhdessä läpi toimituksen sekä päätimme, mitä virsiä veisataan. Kummit saivat osallistua lukemalla pätkän esirukousta sekä evankeliumia (Mark 10:13-16).

Lahjat: Kummilusikka ja korut ovat suosittuja ristiäislahjoja. Näiden lisäksi pienokaisemme sai muun muassa vaatteita, leluja, kirjoja, lahjakortteja ja astioita. Ihanat ystäväni olivat myös ostaneet minulle hopeisen riipuksen, johon on kaiverrettu lapseni nimi, syntymäaika, -pituus ja -paino.

Pukeutuminen: Jos ristiäiset pidetään kirkossa, on kohteliasta peittää olkapäät. Kotona voi olla vähän rennommin. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon juhlan luonne, joten kaikkein lyhyin vesirajamekko ei ehkä ole se oikea valinta. Miehillä olisi suotavaa olla vähintäänkin pitkät housut, mutta ei kuitenkaan farkkuja. Vinkkinä imettäville, että kannattaa hankkia sellainen kolttu, jossa tuo ruokinta onnistuu helposti. Itsehän en ottanut sitä asiaa huomioon mekon valinnassa, vaikka rehellisyyden nimissä olisi kyllä kannattanut.

Toisena  #hyllynlämmittäjä -haasteen kirjoista nappasin veljeltäni lainaan Marko Lempisen teoksen, joka kertoo lahtelaisesta kiekkoikonista, Marko Jantusesta. Kirjassa käsitellään tämän uran vaiheita sekä sitä, kuinka lopulta päihderiippuvuus vei mailataiturin mukanaan.

Kaikki viime vuosikymmenillä jääkiekkoa seuranneet tietävät virtuoosimaisen luistelijan ja otteluiden ratkaisijan, Jantusen. Hän on yksi aikansa merkittävimpiä siitäkin huolimatta, ettei loistanut koskaan maajoukkueessa samoissa svääreissä kuin Turun Palloseuran aikaiset ketjukaverinsa Jere Lehtinen ja Saku Koivu. Muistan itsekin ”Jarnan” Jokeri -vuodet 2000 -luvun alkupuolella erinomaisesti hänen tehtaillessaan tehopisteitä yhdessä Glen Metropolitin ja Tomek Valtosen kanssa.

”Läpi helvetin” kertoo siis nimensä mukaisesti Marko Jantusen elämänkerran. Takakansi paljastaa seuraavaa:

”Sinut on hommattu tänne tekemään tulosta, sinä olet tärkein pelaaja. Tapahtui illalla mitä hyvänsä, me emme luovu sinusta mistään hinnasta.”

Marko Jantusen poikkeukselliset luistelutaidot huomattiin varhain. Hyväsydäminen ja vilkas lahtelaispoika luisteli Suomen kiekkotähdeksi ja eteenpäin maailmalle NHL:ään saakka. Mukana seurasivat alkoholi, juhliminen ja lopulta myös huumeet. Menestys kaukalossa koitui lopulta Jantusen kohtaloksi, kun seurat eivät pystyneet luopumaan arvokkaasta, päihderiippuvaisesta pelaajastaan.

Läpi helvetin on trillerimäinen tositarina Marko Jantusen vaiheikkaasta peliurasta, päihteiden sävyttämästä yksityiselämästä ja viimeisestä toivosta.

Mielestäni on hienoa, että tämä tarina on laitettu kansien väliin. Hienointa on tietenkin se, että Jarna hakeutui hoitoon viime hetkellä ollessaan jo kuilun reunalla. On kuitenkin myös merkittävää, että teoksen myötä tuodaan esiin suomalaisen jääkiekkoilunkin pimeää puolta ja päihteidenkäyttöä huippu-urheilussa. Kirja toi mieleeni paljon muistoja niin jääkiekkofanina kuin lätkäjoukkueiden bileissä pyörineenäkin.

On yleisesti tunnustettava tosiasia, että kendoporukoissa osataan juhlia. Kaikki eivät tietenkään ole kuten Jantunen ja ilmesty treeneihin humalassa tai peleihin krapulassa, mutta en ole tavannut kiekkoilijaa, joka sylkisi kuppiin silloin kun viihteelle lähdetään. On myönnettävä, että lätkänpelaajat ovat helvetin hauskaa bailuseuraa. Saatetaan lähteä spontaanisti taksilla Helsingistä Tampereelle, välillä käydään ensiavussa paikkaamassa kolahtanutta päänuppia ja lopulta päädytään isolla metelillä hotellin uima-allasosastolle jatkoille.

Olen nähnyt jonkin verran lääkkeiden, pääsääntöisesti unilääkkeiden, väärinkäyttöä niissä piireissä. Ainakin kymmenisen vuotta sitten se oli yllättävän yleistä. Jantusen tarina todistaa, miten surullisen lyhyt matka lopulta on hotellin sviitissä Dom Perignon -pullo kainalossa heräämisestä huumehelvettiin, perikatoon ja kadulle. Luin teosta kyynel silmässä.

Kirja herättää myös monia kysymyksiä: Kuinka pitkälle Marko olisi urallaan yltänyt, jos ei olisi luovuttanut rapakon takana, lyönyt laimin harjoittelua luottaen pelkkään lahjakkuuteensa tai jos hänet olisi työnantajien toimesta ohjattu aiemmin katkolle?

Kouluarvosanaksi teokselle annan 10- ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka seuraavat jääkiekkoa sekä myös heille, joiden läheinen kamppailee päihderiippuvuuden kanssa.