Selailen paljon erilaisia blogeja. Olen huomannut, että monet hyvinvointibloggaajat useinkin listaavat pieniä asioita, joista he tulivat päivän aikana onnelliseksi. Esimerkiksi näin:

”Bussi ei ollut myöhässä.” (Sehän on lähtökohta kaikelle joukkoliikenteelle, että ne kulkuneuvot on aikataulussa.)

”Tuntemattoman tyypin hymy metrossa.” (Kävikö mielessä, että se oli varmaan joku hullu?)

”Rauhassa nautittu aamukahvi ja vihersmoothie.” (Klishee.)

”Joulukoristeet kaupoissa. Niistä tulee joulumieli.” (Mielestäni joulumieli on kyllä jossain muualla kuin ostoskeskuksissa.)

”Ihanan tunnelmallinen kynttilänvalo.” (Siis pakkohan niitä on polttaa kun on niin perkeleen kylmää ja pimeää.)

Koska minä olen kaukana hyvinvointibloggaajan sielunmaisemasta, enkä tule onnelliseksi elämän pienistä iloista (paitsi jos ne on ostettu kultasepänliikkeestä), päätin tehdä listan asioista, jotka minua ovat ärsyttäneet viime aikoina:

• Ihmiset, jotka eivät millään ymmärrä, että joulu kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, aivan kuten pääsiäinen, juhannus, itsenäisyyspäivä tai vappukin.
• Harmaus. Minä olen tottunut siihen lapsuudessani, että jouluna on lunta.
• Tungos. Onneksi tein jouluostokset jo hyvissä ajoin niin vältyin pahimmalta.
• Jatkuvat raiskausuutiset. Yksikin tapaus on liikaa, oli siinä sitten syyllisenä kantasuomalainen tai maahanmuuttaja. Vituttaa muutenkin, että raiskaustuomiot maassamme on aivan liian kevyitä. Joudut linnaan jos teet veropetoksen, mutta jos raiskaat lapsen, saat vähän sakkoja.
• Ihmiset, jotka nousevat seisomaan lentokoneessa ennen kuin kapteeni on sammuttanut turvavyötä kuvaavan merkkivalon. Ensinnäkin, se ei ole turvallista ja toisekseen, et pääse koneesta kuitenkaan ulos sen nopeammin.
• Vaatteiden silittäminen. Miksei univormu voisi olla itsestään siliävää materiaalia?
• Jäätelöt, joissa on ihan liian vähän sattumia. Kun ostin sen purkin vain niiden Omar –palasten takia.
• Ihmiset, jotka tunkevat sisään julkisiin kulkuneuvoihin ennen kuin muut ovat päässeet ulos. Ihan oikeasti, miksi?
• Julkisesti imettäminen. Ymmärrän, että vauva tarvitsee ravintoa, mutta kyllä siihen voi jonkun rievun laittaa päälle jos täytyy kahvilan pöydässä ottaa tissi paljaaksi. Nyt varmasti joku ajattelee, että ”sehän on maailman luonnollisin asia, mitä pahaa siinä nyt on”. On paskalla käyntikin aivan luonnollista, mutta en tee silti sitä julkisella paikalla.
• Se, että minun pitäisi tehdä koulutehtäviä, mutta sen sijaan kirjoitan listaa ärsyttävistä asioista. Olen kyllä hyvä välttelemään tenttikirjoja.
• Poliittiset avautumiset Facebookissa. Minäkin seuraan politiikkaa ja olen asioista montaakin mieltä, mutta ei se auta ketään, jos meuhkaan aiheesta somessa.
• He, jotka pahoittavat mielensä yllä olevasta listasta. Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta vaan teillekin, jatkakaa imettämistä ja tunkekaa julkisiin ekana myös ensi vuonna.

Lempiharrastukseni on toisten arvosteleminen kovaan ääneen julkisesti hiljaa mielessäni. Erilaiset blogiportaalit antavat tälle ajanvietteelle oivan kasvualustan. Parhaimmistona tietenkin mainittakoon turhien julkimoiden blogit, koska heillä ei useinkaan ole tarvittavia valmiuksia kirjoittaa mielenkiintoista sisältöä saati osaamista ilmaista itseään kirjallisesti ylipäätään.

Siispä päätin tehdä yhteiskuntaa parantaakseni listan asioista, jotka minua ärsyttävät blogeissa:

Kirjoitusvirheet. En väitä, että itsekään aina mieleni sulkakynän vinhasti sauhutessa muistaisin korjata jokaista pilkkuvirhettä tai epäselvää virkettä vailla predikaattia. Kuitenkin jos harrastat kirjoittamista, on hyvinkin suotavaa, että ymmärrät äidinkielen perusasiat: erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja yhdys sanat yhteen.

Hymiöt. Hymiöiden käyttö on hyväksyttävää tekstiviesteissä ja jopa sosiaalisen median päivityksissä. Kuitenkaan esimerkiksi asiallisiin sähköposteihin ne eivät kuulu. Blogikirjoituksissa hymiöt kielivät mielestäni lähinnä kirjallisen ilmaisun köyhyydestä.

Kielten sekoittaminen. Mikäli kirjoitat pelkästään suomeksi, on typerää ja harhaanjohtavaa, jos blogisi otsikot ovat tyyliä ”Dream it to believe it”, ”Monday pictures”, ”The moment”, ”Outfit of the day” tai, mikä pahinta ”Carpe diem!”

Puhekielisyys. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta mielestäni blogi on tekstilajina lähestulkoon verrattavissa kolumniin tai artikkeliin, joten tuntuu todella pahalta lukea siitä, miten ”Mä tykkään sikana kynttilöistä, ne on niinku parasta mun mielestä syksyssä. ”

Some –käyttäytyminen. Välillä näkee sosiaalisessa mediassa, että joidenkin ihmisten blogeja jaetaan uutisenomaisina totuuksina. Osa lukijoista ei näytä ymmärtävän sitä, että blogi on aina kirjoittajan subjektiivinen näkemys asiasta, eikä sillä ole uutiselle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten faktoissa pysymisen pakkoa.

Mielensäpahoittajien kommentit. Minä olen siinä onnekkaassa asemassa, että kumpikaan lukijani ei vaivaudu kommentoimaan tekstejäni, mutta joidenkin bloggaajien kirjoitusten kommenttikentät ovat (surku)hupaisaa luettavaa. Jos ei pidä kirjoittajasta tai hänen jakamastaan sisällöstä, ei sitä blogia ole mikään pakko lukea.

Kuvien yksipuolisuus. Parhaissa blogeissa on paljon hyvälaatuista kuvamateriaalia. Kuitenkin on mielikuvituksen puutetta, jos joka postauksessa on samanlainen otos kirjoittajasta hieman vaihtelevalla taustalla tai se iänikuinen lempparismoothie maanantaista sunnuntaihin.

Kiiltokuvamaisuus. Ei ole realistista, että joku olisi aina hyvällä tuulella. On kuitenkin toisaalta onni, että nykyään sosiaalinen media ja blogit antavat meille kaikille mahdollisuuden näyttää elämä sellaisena kuin me tahtoisimme sen olevan.

Tässä aiemmassa kirjoituksessani käsittelen hieman samoja teemoja ja sitä, miksi minä aloitin blogin kirjoittamisen. Alla olevat kuvat puolestaan havainnollistavat some-elämän ja todellisuuden kuilua.

Blogielämä.

Oikea elämä.