Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Anna mulle ne vastaukset

Pyysin viime viikolla teiltä lukijoilta kysymyksiä ja niitä tulikin oikein mukavasti. Mennään pidemmittä puheitta vastausten pariin. Olen jakanut ne karkeasti aihepiirien mukaan.

Yleiset

Minkä ikäinen olet?  Täytän 21 jo yhdeksättä kertaa tänä vuonna.

Millainen on treeniviikkosi? Sitä voisi kuvailla sanalla vaihteleva. Tietenkin raskaus ja siitä palautuminen on asettanut paljon rajotteita liikunnalle. Edelleen kuntoilussa pääpainona on vaunulenkit ja jooga. Pikkuhiljaa olen tosin alkanut lisäillä muitakin liikuntamuotoja sekä lihaskuntotreenejä. Voisin oikeastaan pitää liikuntapäiväkirjaa vaikka viikon ajan ja tehdä siitä sitten erillisen postauksen.

Mikä on suosikkielokuvasi? Tuulen viemää. Se on klassikko, joka on katsottava vähintään kerran vuodessa siitäkin huolimatta, että se kestää kolme ja puoli tuntia.

Mikä on suosikkikirjasi? Jane Austenin ”Ylpeys ja ennakkoluulo”.

Mikä on lempiruokasi? Ei ole äitin tekemän lasagnen voittanutta.

Onko sulla lemmikkejä tai haluaisitko? Ei ole lemmikkejä, jos sängyn alla alituiseen majailevia villakoiria ei lasketa. Tavallaan haluaisin ihan oikean koiran, mutta vasta sitten kun lapseni on niin iso, että voi lenkittää sitä ani varhain aamulla vesisateessa. Itse en ole moiseen valmis.

Opiskelu ja työ

Kuinka päädyit opiskelemaan liiketaloutta? Olin töissä tapahtumatoimistossa ja halusin lisää liksaa olla parempi työssäni.

Mikä on mieleenpainuvin muistosi matkaoppaan työstä? Kun Mallorcalla ajellessani Palman rantakatua hotellitapaamisilta kotiin auringon laskiessa mietin, miten siistiä on, että saan asua ja työskennellä niin hienossa paikassa. Myös asiakaskohtaamisista on paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin, sekä tietenkin kaikesta opaselämään liittyvästä ylipäätään.

Mitä kieliä osaat? Sujuvasti menee tämän äidinkielen lisäksi englanti ja ruotsi. Lisäksi ymmärrän melko hyvin norjaa, jonkin verran tanskaa ja puhun hieman espanjaa, erityisesti silloin kun olen humalassa.

Matkailu

Mikä on paras matkakohde? Tämä on vähän epäreilu kysymys, koska sehän riippuu ihan siitä, mikä on matkan tarkoitus. Itse tykkään suosia Euroopan kohteita, kaupunkilomia ja kotimaan matkailua.

Voisitko vielä asua ulkomailla? En näe sitä mitenkään mahdottomana, mutta tällä hetkellä kyllä viihdyn Suomessa aivan mainiosti.

Äitiys ja perhe-elämä

Onko arki vauvan kanssa ollut sellaista kuin odotit? Ei oikeastaan. Olin maalaillut kauhukuvia koliikkivauvasta, joka nukkuu vartin pätkissä jos sitäkään, eikä viihdy missään muualla kuin minun sylissäni tissi suussa ensimmäisen vuoden. Näin myös mielessäni itseni väsyneenä ihmisraatona syömässä suklaata sohvanpohjalla kaikki päivät, koska kunnon aterian valmistaminen tai liikunta vaatisi liikaa ponnistuksia. Siihen nähden on ollut todella helppoa: vauva koisii hyvin ja paljon, viihtyy toisinaan hetken itsekseen sitterissä tai lattialla, on kuukauden ikäisestä asti syönyt reippaasti myös pullosta ja isin syli on aivan yhtä kiva paikka kuin minunkin. Minulla on myös riittänyt energiaa laittaa ihan perusterveellistä ruokaa, nähdä ystäviä ja kuntoillakin, joten en koe olevani ihmisraato, vaikka toisinaan väsyttääkin.

IMG_20170520_151221_339

Imetätkö? Kyllä

Millainen synnytys oli? Sanotaanko nyt vaikka näin, että en nyt ihan heti aio samaan puuhaan ruveta uudestaan. En tahdo valehdella: se ei ollut kovin miellyttävää ja luulin, ettei kärsimys lopu ikinä. Synnytyksen jälkeen alakerta näytti siltä kuin siellä olisi käyty toinen maailmansota. Itse ponnistaminen ei ollut kovin kamalaa, se kesti vain puolisen tuntia ja tuntui lähinnä tosi isolta kakkahädältä. Mutta se sitä edeltänyt perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan kestänyt latenssivaihe ja valvominen…

Kuinka pitkään aiot olla kotona? Menen elokuun lopussa takaisin opintielle. Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että opiskeluni on joustavaa, joten olen vielä ainakin syyslukukauden päivisin kotosalla vauvan kanssa ja illat koulunpenkillä. Työelämään puolestaan palaan täysipäiväisesti ensi kesänä.

Haluaisitko lisää lapsia vai riittääkö yksi? Toistaiseksi tässä yhdessä on ihan tarpeeksi puuhaa, mutta kyllä minä toisen vielä tahtoisin joskus 2020 -luvulla, jos sellainen aika minulle suodaan.

Miten äitiys on muuttanut sinua? En koe varsinaisesti olevani mitenkään eri ihminen, mutta elämän prioriteetit menivät tietenkin uusiksi ja kyllä moni asia on muuttunut. Sain esimerkiksi kamalasti opiskelumotivaatiota, lopetin ryypiskelyn ja siihen liittyvän hölmöilyn, en jaksa enää riidellä turhanpäiväisistä asioista, olen aiempaa kiinnostunut hyvinvoinnistani, näen useammin ystäviä ja sukulaisia, käytän rahaa järkevämmin kuin ennen ja olen epäitsekkäämpi sekä tasapainoisempi. 

Missä olet tavannut miehesi? Haluaisin keksiä tähän, jonkun romanttisen tarinan, mutta me tavattiin baarissa, enkä voi sanoa sen olleen rakkautta ensi silmäyksellä. Olin aika ärsyttävä: join jatkoilla kalliit shampanjat sekä jägerit ja vittuilin kaikille.

Syvälliset

Jos saisit muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi? Kyllä kannattaa opiskella silloin kun on vielä nuori, eikä pitää kahdeksaa välivuotta, kuten minä. Vaikka olenkin saanut tehdä siistejä juttuja tässä vuosien varrella työrintamalla, tuhlasin kyllä monta vuotta aikaani kahvilan kassalla. Olisin voinut aivan hyvin samalla opiskella.

Oletko onnellinen? Olen itse asiassa onnellisempi kuin koskaan. Tosin vielä onnellisempi olisin, jos saisin nukkua kahdeksan tuntia keskeytyksettä täydessä hiljaisuudessa.

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia sulla on? Päätavoitteeni on valmistua ennen kuin täytän pyöreitä ja sen jälkeen tehdä mielekästä duunia viestinnän suunnittelun parissa. Minulla on myös vakaa aikomus olla kolmekymppisenä elämäni parhaassa fyysisessä (ja henkisessä) kunnossa. Siinä onkin sitten enemmän työnsarkaa.

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? Toivottavasti vakituisessa työpaikassa ja naimisissa kahden lapsen äitinä.

Lue myös:

Hyvä, paha tradenomi
Ajatuksiani lähestyvästä synnytyksestä
20 kysymystä vastauksineen päivineen
Onko elämää matkaopaselämän jälkeen?

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia edelliseen postaukseeni niin täällä blogissa, sosiaalisessa mediassa kuin kasvotustenkin kommentoineita. Lämmittää mieltäni huomata, miten sydämellisiä ihmisiä siellä ruutujen toisella puolella ja ylipäätään elämässäni onkaan. Kiitos, että olette.

Viimeisen viikon aikana minut on täyttänyt valtava kiitollisuus. Ajattelinkin nyt tavoistani poiketen kirjata ylös asioita, joiden vuoksi olen viime aikoina ollut onnellinen. Yleensähän minä listaan lähinnä asioita, jotka ovat ärsyttäneet, mutta ehkä tämä äitiys on pehmentänyt minua sen verran, että juuri nyt mikään ei niin perustavanlaatuisesti ota päähän. Tai sitten en ole ollut tarpeeksi ihmisten ilmoilla, koska yleensä ne on ne muut kansalaiset, jotka ärsyttää.

20170502_110412

 

Vaunulenkit yhdessä jonkun kanssa. Vaikka nautin suunnattomasti lenkkeilystä ihan itsekseni, tulee kaverin kanssa kävellessä kuin huomaamatta kuljettua pidempi matka. Sunnuntaina esimerkiksi vaelsimme ystäväni kanssa Hietsuun munkkikahville kymmenen kilometrin lenkin kuulumisia vaihdellen.

Jooga on osoittautunut minulle entistäkin tärkeämmäksi harrastukseksi. Olen huomannut, että puolen tunnin rauhallinen joogaharjoitus antaa minulle enemmän energiaa kuin vastaava aika päiväunilla. Lisäksi se avaa kivasti todella pahasti jumiutunutta selkääni.

Grillaus ja takapiha. Olen onnellinen, että päätimme pitää grillijuhlat viime viikonloppuna aurinkoisessa säässä, sillä nyt ulkona sataa taas rakeita. Tarjolla oli valtava määrä erilaista grillattavaa, kesän ensimmäiset mansikat sekä erinomaista viiniä. Minäkin sain nauttia lasillisen shampanjaa ja söin liikaa ribsejä sekä suklaakakkua.

20170506_165438

Kappelin terassi. Olin perjantaina lounaalla ravintola Kappelin terassilla Esplanadilla. Voin suositella sitä kaikille muillekin lattemammoille, kunhan ette änkeä sinne vilkkaimpaan lounasaikaan. Terassille pääsee hyvin vaunujen kanssa ja niille on mukavasti tilaa. Oma jälkeläiseni nukkui autuaasti koko sen ajan kun ystäväni kanssa aterioimme. Siitä olen erityisen kiitollinen.

Guardians of the Galaxy vol 2. Viime viikolla pääsin myös treffeille avomieheni kanssa kun suuntasimme eläviin kuviin katsomaan tuon kauan odotetun jatko-osan. Rehellisesti sanottuna se oli, jos mahdollista, vielä parempi kuin edeltäjänsä. Haluaisin mennä heti katsomaan sen uudestaan.

Äitiysloma. En ole koko työurani aikana pitänyt lomaa viikkoa kauempaa. Jos minulla on ollut lakisääteinen loma, olen tehnyt sen aikana muita töitä. Olen vasta ihan viime aikoina alkanut nauttia siitä vapaudesta, jonka tämä äitiysloma mahdollistaa. Esimerkiksi lähdimme taannoin ystäväni ja tämän lapsen kanssa spontaanille pyhiinvaellusmatkalle Klaukkalaan Uudenmaan leipä -nimiseen leipomoon, josta saa maailman parhaita lihapiirakoita. Piipahdimme myös kirpputorilla ja löysinkin sieltä vaikka mitä tarpeellista pienokaiselleni. Törmäsin myös ala-asteaikaiseen opettajaani ja mielessäni alkoi samantien rullata äidinkielen sijamuodot, jotka hän pakotti opettelemaan ulkoa. (Nominatiivi, genetiivi, partitiivi, essiivi, translatiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi…)

Vuorovaikutus vauvan kanssa. Nyt kun lapsi on alkanut ottamaan enemmän kontaktia ympäristöönsä, nautin hänen kanssaan olemisesta valtavasti. On hienoa huomata, miten noin pieni ihminen on jo ihan oma (melko voimakas) persoonansa. On myös mielenkiintoista seurata hänen kehitystään: hän on juuri oppinut kääntymään vatsalta selälleen ja jokeltelee kovasti.

20170505_122820