Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Puolivuotiskatsaus

En voi mitenkään käsittää, että se tämäkin vuosi on jo yli puolenvälin. (Käytännössähän se siis tarkoittaa sitä, että kesäkin on pian ohi.) Ajattelin tehdä välikatsauksen kuluvaan vuoteen tarkastellen yleisesti vuoden 2017 alkupuoliskon kuulumisia, saavutuksia, kehityskohteita ja sitä, mitähän ihmettä on luvassa seuraavaksi.

Olen siis tosiaan ollut koko vuoden tähän saakka äitiyslomalla. Tammi-helmikuun vietin käytännössä neljän seinän sisällä, koska liikkuminen oli melko haastavaa vaappumista. Sitten tuo jälkeläinen jo syntyikin. En ole tullut mökkihöperöksi, mikä on tietenkin hyvä asia. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat kieltämättä aika sekavia, mutta sekin kai selittynee hormoneilla. (Hormonithan ovat nykyään siis vakioselitykseni ihan kaikelle.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saavutukset

Olen tänä vuonna saavuttanut enemmän kuin ikinä ennen: onnistuin ponnistamaan maailmaan yhden veronmaksajan lisää. Tosin tästä en ihan täysin voi ottaa kunniaa, sillä myös tuo mies auttoi todella merkittävällä tavalla ja taisi siinä muistaakseni muutama kätilökin olla synnytyssalissa hortoilemassa. Olen myös onnistunut pitämään itseni kutakuinkin järjissäni ja lapsen ruokittuna sekä vaatetettuna päivästä toiseen. Tämä on sikäli merkittävää, että en ole koskaan ennen joutunut pitämään huolta kuin itsestäni ja siinä olen rehellisyyden nimissä onnistunut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Jälkeläinen on oppinut kääntymään selältä vatsalleen, tarttumaan esineisiin, istumaan tuettuna ja pitämään jopa lusikkaa kädessä. Näiden taitojen harjaantumisesta en tosin voi myöskään ottaa kunniaa täysin itselleni. Nimittäin veikkaan, että evoluutiolla ja ihan normaalilla ihmisen kehityskaarella on näppinsä pelissä.

20170626_081539

Pienelle menee jo 68cm -kokoiset vaatteet

 

Kehityskohteet

Jokaisen ihmisen pitäisi tietenkin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Silti meissä kaikissa on piirteitä, joita voi vähän viilata yhteisen edun nimissä. Minulla sellaisia ovat muun muassa itsekuri, kärsivällisyys ja se, että pitäisi välillä ajatella vähän ennen kuin avaa suunsa. Vuosien varrella näihin mainitsemiini asioihin on tullut parannusta, mutta työnsarkaa riittää edelleen

Vanhemmuushan on itsessään jatkuvaa oppimista. Yksi selkeä kehityskohde minulla on läsnäolo. Myönnän, että puhelimen ei tarvitsisi olla käden jatkeena koko ajan tai ainakaan silloin, kun lapsi on hereillä. Yritänkin opetella siitä tavasta pois.

Lisäksi kiroilen kuin seilori ja jos en halua, että pienokaisen ensimmäinen sana alkaa v:llä, on sen loputtava. Ehkäpä pitää kehitellä jokin sakko. Tulisi sitten samalla säästettyä sievoisia summia rahaakin, perkele.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mites se loppuvuosi?

Sitä äitiyslomaa minulla on jäljellä vähän reilu kuukausi. Sen jälkeen palaan opintielle. Kuten taisin jo aiemmin mainita, olen sitten edelleen päivisin kotona vauvan kanssa ja käyn iltaluennoilla koulussa. Tiedän kyllä, että syksystä tulee raskas, sillä olen suunnitellut suorittavani 60 opintopistettä. Se on ihan mahdollista, mutta sosiaalinen elämä jää sitten vähemmälle. Kaipa senkin rupeaman jaksaa kun tietää, ettei sitä kestä kuin jouluun saakka. Keväällä sitten helpottaa. Töihin en varsinaisesti mene vielä, mutta yritän tottakai pitää tätä blogia aktiivisesti yllä syksylläkin.

Nyt yritän nauttia vain näistä kesäisistä päivistä ja siitä, että voi halutessaan ottaa päivänokoset.

Enneagrammitesti, tie itsetuntemukseen?

Minä suorastaan rakastan erilaisia testejä, erityisesti persoonallisuustestejä. Usein ne ovat melko hupaisia, mutta toisinaan osuvat hämmentävän oikeaan. Sitä paitsi moiset voivat oikeasti auttaa itsetuntemuksessa, joka on mielestäni tärkeä asia meille jokaiselle. Bongasin Facebookissa tämän enneagrammitestin, josta muutamat muutkin bloggarit ovat nostaneet metelin.

Testin mukaan meitä ihmisiä on karkeasti jaoteltuna yhdeksään eri lokeroon: tarkka laadunvalvoja, avulias huoltaja, tehokas suorittaja, luova individualisti, tutkiva asiantuntija, uskollinen kyseenalaistaja, innostuva suunnittelija, vahva vaikuttaja ja sopeutuva rauhanrakentaja.

Yllä olevasta listasta minulle tuli ”tehokas suorittaja”, epäilemättä kaikkien suureksi yllätykseksi. Tehokasta suorittajaa kuvataan sanoin päämäärätietoinen, vakuuttava, aikaansaava, itseään kehittävä, innostava esikuva, kunnianhimoinen, motivoitunut, menestyvä, esiintyjä, tavoitehakuinen, muuntautumiskykyinen, roolimalli, nopea, kilpailuhenkinen, käytännöllinen, itsevarma, voitontahtoinen, kiireinen.

Laajemmin kyseisestä ihmistyypistä sanotaan näin:

”Kolmoset ovat parhaimmillaan ihailtavia ja aikaansaavia menestyjiä. Kolmoselle on tärkeää olla paras siinä mitä hän tekee ja siksi Kolmoset ovat usein oman alansa huippuja. Kolmoset pyrkivät näkyvään ja hyvään asemaan ja saattavat olla johtopaikoilla työpaikallaan, harrasteseuran puheenjohtajia, menestyneitä yrittäjiä tai esiintyjiä. Kolmoselle on tärkeää erottua edukseen ja hän työskentelee uutterasti saavuttaakseen tavoitteensa. Kolmonen nauttii huomiosta ja haluaa tunnustusta onnistumisistaan.

Kolmoset ovat yleensä edustavia ja muuntautumiskykyisiä. He osaavat olla luontevasti hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa ja ihmisjoukoissa. Kolmoset ovat tehokkaita toteuttamaan tavoitteitaan ja pyrkimyksiään ja näyttävät yleensä suoriutuvan tehtävistään hämmästyttävän ripeästi. Kolmoset ovat usein urakeskeisiä ja pyrkivät näyttämään mahdollisimman menestyneiltä ja sosiaalisesti hyväksytyiltä. Kolmonen on luonnostaan itsevarma ja tehokas, mutta joskus myös harkittu ja laskelmoiva. Kolmosen ulkoinen itsevarmuus saattaa kätkeä alleen myös epävarmuutta ja alemmuudentunnetta, sillä hän kokee menestymisen ja onnistumisen itsetuntonsa kannalta hyvin tärkeäksi.

Kolmoset näkevät paljon vaivaa menestyksensä eteen ja saavuttavat elämässään yleensä  paljon. Kolmonen pyrkii korkeisiin tavoitteisiinsa kovalla työllä ja kokee onnistumisen hyvin tärkeäksi. Kolmosella on vahva sisäinen tarve olla paras siinä, mitä hän tekee. Menestymisen korostunut merkitys saattaa saada Kolmosen mittaamaan omaa arvoaan ehkä liiaksi työnsä tulosten kautta. Kolmonen haluaa onnistua, mutta pelkää samalla epäonnistumista ja tekee siksi niin paljon töitä tavoitteidensa eteen. Onnistumisen tavoittelu saattaa näkyä joskus myös kilpailuhenkisyytenä tai jatkuvana itsensä tai osaamisensa kehittämisenä.

Parhaimmillaan Tehokas Suorittaja eli Kolmonen on itsevarma, energinen ja aikaansaava. Hän on sopeutuva, viehättävä ja ystävällinen. Kolmonen on yleensä erittäin kunnianhimoinen kehittämään itseään ja tulemaan ”parhaaksi omaksi itsekseen”. Parhaimmillaan Kolmonen on erittäin vakuuttava ja motivoi toisia omalla positiivisella esimerkillään. Kolmoset saavat yleensä todella paljon aikaan ja ovat hyvin usein näkyviä ja ihailtuja yhteisönsä jäseniä. Heillä on jatkuvasti vauhti päällä ja paljon asioita työn alla. Kolmoset ovat myös huumorintajuisia ja hauskoja seuraihmisiä. Kolmosten kanssa on mukavaa tehdä melkein mitä vaan, sillä he saavat asiat yleensä sujumaan vaivattomasti, tehokkaasti ja miellyttävästi.”

IMG-20170701-WA0024

 

Parhaimmillaan: aikaansaava, pätevä, menestyvä ja esimerkillinen

Pahimmillaan: kilpailuhenkinen, työkeskeinen, laskelmoiva ja kärsimätön

Täytyy myöntää, että tunnistin itseni kyllä kuvauksesta. Olen päämäärätietoinen, tehokas ja melkoisen kilpailuhenkinen. Minua myös todellakin elämässä motivoi menestys sekä tavoitteet. Useissa blogikirjoituksissanikin olen tuonut ilmi näitä asioita. Myönnän myös olevani silloin tällöin laskelmoiva ja toisinaan hieman epävarma (vaikka en toki koskaan näyttäisi sitä). Myöskään kärsivällisyys ei taida olla parhaita luonteenpiirteitäni ja olen kieltämättä aika työkeskeinen.

Minua kiinnostaisi tietää, mikä persoonallisuustyyppi sinä olet ja uskotko tällaisiin testeihin, vai ovatko ne mielestäsi täyttä hölynpölyä?