*Kutsu avajaisiin saatu YIT:ltä

Sata vuotta sitten kun minä olin Alppilan lukiossa Linnanmäen kupeessa, asuin Riihimäellä. Kuljin sieltä päivittäin junalla Pasilaan, josta käppäilin koululle. Siihen aikaan Riihimäelle meni noin yksi juna tunnissa. Jos myöhästyin, jouduin siis odottamaan Pasilan ankealla ja koruttomalla asemalla. Siellä oli yksi ruokakauppa ja Hesburger, ei juuri muuta. Pasila on muutenkin aina ollut mielestäni harmaa ja luotaan työntävä.

Vaan eipä ole enää. Vuosien työ on vihdoin saatu (osittain) päätökseen. Nimittäin Mall of Triplan ensimmäinen vaihe aukeaa tänään torstaina 17.10.2019. Koko hankkeen on tarkoitus valmistua viimeistään vuoden kuluttua, kun myös toimistot ja asunnot saadaan valmiiksi.

Olen seurannut Triplan kohoamista mielenkiinnolla. Olenhan viettänyt paljon aikaa Pasilan aseman läheisyydessä opinahjoni Haaga-Helian sijaitessa tien toisella puolen. Olen myös tuottanut YIT:lle muutaman promootion pari vuotta sitten Mall of Triplan tiimoilta, joten konsepti oli tuttu jo niiltä ajoilta.

Suurella mielenkiinnolla siis suuntasin eilen lehdistökierrokselle sekä kutsuvierasavajaisiin. Mall of Tripla on ja tulee olemaan ennen kaikkea kaupunkikeskus: Pasilan juna-asema sijaitsee tietenkin samassa yhteydessä, kuten myös hotelli, elämyksiä, ravintoloita, suuret hypermarketit, elokuvateatteri, toimistorakennuksia ja asuntoja.

Triplassa on panostettu vihersuunnitteluun ja kierrätykseen sekä kannustetaan kaupunkifillarointiin sisätiloissa sijaitsevine kolmetuhatpaikkaisine pyöräparkkeineen. Mall of Tripla onkin saanut ennätyspistein platinatason LEED-sertifikaatin (Leadership in Energy and Environmental Design) Sertifikaatin piiriin kuuluu muun muassa energiankulutuksen vähentäminen, tehokas vedenkäyttö, hiilidioksidipäästöt sekä sijainti. (Lähde: figbc.fi/ymparistoluokitukset)

No mitä siellä Mall of Triplassa sitten on?

Itse odotan Triplalta eniten sen ravintolatarjontaa. Yli kuudenkymmenen ruokapaikan joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Meidän perheemme tulee vierailemaan varmasti ainakin napolilaista pitsaa tarjoilevassa Capperissa sekä hampurilaisella Friends&Brgrs:ssa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Mall of Triplassa on pöytien ja tuolien täyttämä alue, jonne voi hakea sapuskansa mistä tahansa ympärillä olevista ravintoloista. Näin sushia vai pastaa -tyyppiset lounaskiistat ovat historiaa.

Minua inspiroi myös valtavasti Musiikkimuseo Fame ja erityisesti sen yhteydessä sijaitseva viihtyisän näköinen kohtauspaikka, baari. Tietenkin myös elokuvien ystävänä uusi leffateatterituttavuus Cinnamon kiinnostelee.

Perheen pienimmille Triplassa on mukava, joskin verrattain pieni, leikkipaikka. Tilassa myös lastenruoan lämmitys onnistuu, siitä plussaa. Onneksi hätä ei leikkipaikan suhteen ole tämän näköinen, nimittäin mestoille avautuu myös marraskuun alussa Hoplop.

Mielestäni Tripla on melko sokkeloinen ja monimutkainen. Se on kuitenkin rakenteiltaan vaikuttava paikka. Monelle kantakaupungissa asuvalle se tulee varmasti olemaan lähin hypermarkettien sijainti. Katon alta löytyykin kaikki Prismasta Lidliin. Myös ympäri vuorokauden auki olevia sellaisia.

Mitä muuhun shoppailutarjontaan tulee, täytyy minun tunnustaa, että uudet kovasti hehkutetut halpamuodin ketjuliikkeet, kuten Reserved, ei minua saa liikekannalle. Sen sijaan olin innoissani muun muassa Vimman ja Iittalan putiikeista. (Tiesitkö, että Iittalan liikkeistä saa nykyään ostaa myös Iittalan ja Arabian vintage-astioita ja sinne voi moisia viedä nurkista pyörimästä!)

Kaiken kaikkiaan Mall of Tripla on mielestäni oikein tervetullut uutuus elävöittämään Pasilan aluetta.

Herään aamulla ani varhain ilman kellonsoittoa. Kuulostelen hiljaisuutta talossa. Lapset nukkuvat vielä. Nousen ääneti, etten herätä aviomiestäni. Laitan polviin asti ulottuvat villasukat jalkaan ja kietoudun pehmeään aamutakkiin. Tassuttelen kylpyhuoneen kautta keittiöön. Valkoinen lautalattia narisee hieman jalkojeni alla.

Kahvia juodessani katselen pihalle. Omenapuiden sato on jo kerätty ja vanha vaahtera pukeutunut syksyn väreihin. Muistelen alkusyksyn puutarhajuhlia, naurunremakkaa ja lyhtyjä, jotka valaisivat pihaa.

Ajatus karkaa kuluneeseen puolivuosikymmeneen. Muistan elävästi, kuinka viisi vuotta sitten istuin Pakilassa kuunnellen pihalta kantautuvaa lehtipuhaltimen vaimeaa hurinaa, haaveillen talvesta ulkomailla. Kukapa olisi osannut arvata, että tuo talvi muuttuisi yllättäen muutaman vuoden mittaiseksi.

Espanjassa oli loputon kesä ja leppoisa elämänrytmi, mutta miehen saadessa mahtavan työtarjouksen Lontoosta, siihen ei voinut olla tarttumatta. Sitä paitsi asuihan tuossa suurkaupungissa jo useampi läheinen ystäväkin. Päätös oli helppo.

Vasta kun pikku-Arvi ilmoitti tulostaan, päätimme palata Suomeen. Raskaus oli paljon helpompi kuin ensimmäinen. Siinä missä tytärtä odottaessani kärsin rajusta pahoinvoinnista neljä kuukautta, ei tätä huomannut kuin omituisista ruokahimoista sekä hiljalleen kasvavasta vatsasta. En ole koskaan ennen välittänyt appelsiineista, mutta silloin olisin voinut elää pelkästään niillä.

Synnytyskin sujui kuin tanssi verrattuna ensimmäiseen. Yrittäjänä minulla ei ollut tietenkään varaa pitkään äitiyslomaan. Onneksi sain kuitenkin järjestettyä kaiken niin, että hoidin pakolliset työt pikkuisen päiväuniaikaan isosiskon ollessa päiväkodissa.

Kun Arvi oli vuoden vanha, hänkin aloitti varhaiskasvatuksen piirissä. Samaan aikaan muutimme tänne Puu-Käpylään unelmieni taloon ja Helvi meni eskariin. Jotenkin elämä asettui vihdoin uomiinsa.

Pian toisen lapsen saamisen jälkeen minulle tuli valtava kaipuu takaisin taivaalle. Niinpä puolisen vuotta sitten lähdin taas lentoyhtiöön osa-aikaisesti. Miehellä on joustavat aikataulut. Saamme hyvin järjesteltyä arjen lentotöineen ja yrittäjyyksineen.

Se vaatii hieman ennakointia, kalenterin synkronointia. Siihen olemme tottuneet vuosien tuomalla rutiinilla. Kaikesta huolimatta tuntuu, että meille jää paljon yhteistä aikaa perheenä. Usein minun työviikkoni on vain nelipäiväinen.

Havahdun mietteistäni. Tänään ei kuitenkaan ole univormupäivä. Tänään puen päälle luottomekkoni sekä mustan mohair-villatakin, joka ulottuu aina pohkeisiin saakka.

Muut heräilevät hiljalleen. Hekin löytävät tiensä keittiöön. Huoneen maalaisromanttista sisustusta hallitsee ikivanha puuhella. Syömme puuroa suuren valkoisen pöydän ääressä.

Yläkerrassa on vain lasten makuuhuoneet, pieni kylpyhuone ja välitila, jota kutsumme leikkinurkaksi. Tässä talossa rakastan eniten olohuoneen valtavaa sohvaa, johon mahdumme kaikki loikoilemaan. Puutalossa on ihana tunnelma, enkä usko haluavani enää koskaan muuttaa.

Laittaudun valmiiksi muun perheen vielä aterioidessa. On minun vuoroni viedä lapset. Helvi yrittää auttaa kaksivuotiasta vaatteiden pukemisessa. Pikkuveli haluaa kuitenkin pukea päättäväisesti itse.

Kävelemme lähellä sijaitsevalle päiväkodille ihmetellen tietä reunustavia valtavia puita. Saatan myös ekaluokkalaisen kouluun. Hän vilkuttaa iloisena keltainen reppu selässä heiluen. Tunnen samanaikaisesti ylpeyttä ja haikeutta.

Hyppään Mäkelänkadulla raitiovaunuun kohti Töölöä. Mietin, että voisin hakea ison maitokahvin mukaan ennen kuin suuntaan työhuoneelle. Syksyinen aamu on kirpeä. Kiitän itseäni siitä, että laitoin ylleni vanhan punaisen villakangastakkini. Kumisaappaat olisivat ehkä olleet paikallaan, mutta nilkkurit saavat nyt ajaa saman asian.

Katselen ikkunasta ulos aamu-unista Helsinkiä miettien päivän aikataulua. Minun on tarkoitus kirjoittaa aamupäivä ja sitten käydä asiakkaan kanssa lounaspalaverissa, jonka jälkeen olisi yhdet kampanjakuvaukset. Haluan päästä ajoissa kotiin, ettei pienen koululaisen tarvitse olla yksin.

Ystävä laittaa viestin kysyen, lähdenkö illalla joogatunnille. Mieluusti, vastaan. Kiitän itseäni siitä, että tein edellisenä iltana ruoan valmiiksi. Raitiovaunun kolistessa jo pitkin Runeberginkatua hymyilen itsekseni miettien, miten onnellinen olenkaan.

Millainen on sinun unelmien aamusi viiden vuoden kuluttua?