Nykyisessä työssäni viestintäkonsulttina syksy vaikuttaisi olevan ilahduttavan kiireistä aikaa. Tämä on näin globaalissa poikkeustilassa ja talouskriisissä tietenkin pelkästään positiivinen asia. Kiire saattaa kuitenkin tuoda mukanaan stressiä sekä huolta jaksamisesta. Etenkin, jos palettiin kuuluu muutakin elämää kuin työ.

Halusinkin nyt jakaa muutamia (kantapään kautta) opittuja vinkkejä kiireisiin viikkoihin. Muistuttaisin, että toisinaan kiire voi olla äkillistä, mutta monissa työtehtävissä sitä voi kyllä ennakoida ja suhteuttaa muuta elämää siihen ympärille.  Muistuttaisin myös, että missään työpaikassa ylityön ei pitäisi olla normaalitila. Kiireisistä viikoista on vaikeampaa selvitä, jos valoa ei näy tunnelin päässä.  Tässä asiassa puhun todellisen kokemusasiantuntijan roolissa.

Olen aiemmissa ajanhallintaa käsittelevissä kirjoituksissani kehoittanut muun muassa kalenterin aktiiviseen käyttöön, ennakointiin, suunnitteluun, tehtävälistoihin sekä häiriötekiöiden minimoimiseen.

Suurimmat oivallukseni ajanhallintaan liittyen eivät kuitenkään vähän yllättäen ole kalenterin ja tehtävälistojen hallittu synkronointi tai tehokkuuden optimoiminen, vaikka niin saattaisi luulla. Parhaimmat tulokset olen saanut, kun olen oppinut vähän löysäämään otetta, laskemaan rimaa sekä ennen kaikkea priorisoimaan ja delegoimaan.

TOIMIVA AJANHALLINTA KIIREISINÄ VIIKKOINA

1. Tunne itsesi. Itsetuntemuksen kautta voi optimoida työskentelytapoja ja tunnistaa kipupisteitä. Itse olen huomannut, että noin 10 tuntia on oma maksimimäärä, jonka voin päivässä työskennellä jotakuinkin tehokkaasti. Sen jälkeen ei enää kannata. Minulle sopii myös paremmin se, että herään kukonlaulun aikaan tekemään hommia kuin myöhäisillan tietokonesessiot. Pidänkin nyrkkisääntönä, että noin seitsemän aikaan illalla laitan päivittäin sekä puhelimen että tietokoneen pois. Olen myös löytänyt ambivertille luonteelleni sopivimman etätyörytmin.
2. Laske rimaa siellä missä voit. Olen itse linjannut, että kiireisinä viikkoina vähät välitän epäjärjestyksestä tai pesemättömistä pyykeistä. Kaikki tehtävät eivät myöskään vaadi täydellisyyttä. Usein 75% riittää. Kannattaa opetella tunnistamaan tämmöiset jutut.

   

3. Priorisoi ja delegoi. Myös koti- ja metatyö! Normaalisti meillä kotityöt, ruokahuolto ja päiväkotikuskaukset jakautuu aikalailla tasan. Kuitenkin kiireisinä aikoina olen opetellut sanomaan miehelle, että voisiko hän hoitaa päiväkotihommat ja ruokahuollon. En ole tainnut koko lokakuussa kokata tai käydä kovin montaa kertaa kaupassa. Toisaalta taas vuosi sitten kun viimeistelin opintoja ja työskentelin freelancerina, tein luontevasti lähes kaikki kotityöt, koska minulla oli runsaasti vapaa-aikaa.
4. Yritä olla tinkimättä lounaasta tai nukkumisesta. Aina on aikaa syödä lounasta, vaikka se ei siltä tuntuisi. Itse alan yleensä kiireisinä aikoina tinkimään ensin liikunnasta, sitten ruokailusta ja lopuksi vielä unista. Tämä ei ole kovin hyvä tapa. Olenkin tietoisesti pyrkinyt siitä pois. Pyrin nukkumaan kahdeksan tuntia yössä, syömään säännöllisesti ja pitämään kiinni edes pienestä liikuntamäärästä. Nämä toimenpiteet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten stressaavaksi koen kiireen.
5. Avaa sanainen arkkusi. Kannattaa ajoissa pitää meteliä siitä, että nyt on kalenteri täynnä. Minulla on onneksi ihana ja ratkaisukeskeinen esihenkilö, joka löytää apuja ja keinoja ennen kuin itse edes ehdin niitä pyytää tai kaivata. Siitä olen todella kiitollinen. Minulla on nimittäin aiemmin ollut suuria vaikeuksia pyytää jeesiä. Edelleen työstän tätä asiaa. Myös kotona kannattaa kertoa etukäteen, että nyt on kiireisempiä aikoja tiedossa. Minulla on onneksi myöskin ihana ja ratkaisukeskeinen aviomies, joka tukee minua niin työn kuin bloggaamisenkin saralla.

Lisävinkkinä vielä sellainen, jonka toteuttamisessa itse olen vielä kaikkien näiden ajanhallintavuosien jälkeen lapsenkengissä: Jätä kalenteriin aina tilaa ad hokeille.

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi ajanhallintaan?

Lue myös aiempia vinkkejäni aiheeseen liittyen

Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas

”Opin itsekin kantapään kautta, että pikkulapsiaikana ei kannata yrittää valmistua ennätysajassa koulusta, tehdä paljon ylitöitä tai treenata kovin tavoitteellisesti. Tänä päivänä olen paljon rennompi. Ihan kaikille ihmisille on hyväksi kartoittaa omat arvonsa. Esimerkiksi minulle tärkeää on nukkuminen, itseni kehittäminen, taloudellinen hyvinvointi, perhe ja ystävät. Minulle ei ole tärkeää pyykkilautavatsa tai maailmanympärysmatka, joten niiden havittelua voin jättää vähemmälle.”

Itsetuntemukseen liittyviä kirjoituksia:

Sosiaalinen introvertti

16 persoonallisuutta:JOHTAJA VAI LOGISTIKKO?

PS. Seuraathan minua myös Instagramissa?

Sain juuri päätökseen Anni Erkon teoksen Uraäidin selviytymisopas, jossa yhdeksän menestynyttä mutsia jakaa vinkkinsä sujuvampaan arkeen ja ajanhallintaan. Teoksessa muun muassa Vimman perustaja ja toimitusjohtaja Marjut Rahkola sekä media-alan monityöläinen Vappu Pimiä avaavat omat kokemuksensa ja niksinsä vaativan duunin sekä perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Kirjan äitejä yhdistää paitsi palo itsensä kehittämiseen ja työntekoon, myös se, että he ovat pitäneet verrattain lyhyen äitiysloman. Heidän miehensä ovat sittemmin jääneet kotiin vauvan kanssa. Tämä vaatii tietenkin joustavan puolison ja/tai muutoin hyvän tukiverkon. Minäkin menin töihin tyttäreni ollessa vähän reilu kahdeksankuinen, jolloin isä jäi kolmeksi kuukaudeksi kotiin. Kirjan äitien tavoin en koskaan kokenut kotiäitiyttä palkitsevaksi. En vieläkään tiedä, mikä se vauvakupla oikein on. Olen aiemminkin sanonut, että minusta ei olisi keksimään kehittävää ikäkauteen sopivaa tekemistä taaperolle päivät pääksytysten saati ulkoilemaan kahdesti päivässä. Vauvamuskarissa lähinnä ahdistuin siitä pienokaisten ja hössöttävien mammojen määrästä. Sosiaalinen tyttäreni laitettiin myös melko varhain päiväkotiin ja siellä hän on viihtynyt loistavasti.  Kunnioitan heitä, joille kotiäitiys on haave tai itseisarvo ja jotka siihen kykenevät, mutta tunnen itseni jo sen verran hyvin, että minulla ei riitä rahkeet moiseen.

”Jos uraa aikoo tehdä, se tarkoittaa tietystä pullantuoksuisuudesta luopumista. He kuitenkin muistuttavat, että ura ja oma työ ovat olleet heidän elämässään niin tärkeitä, ettei niistä luopuminen perheen myötä ole edes ollut vaihtoehto.”

Minulla on normiduunin lisäksi toiminimi ja yritän laittaa tutkintoakin pakettiin. Koitan kuitenkin parhaani mukaan lapsen seurassa ollessani olla läsnä. Myönnän, että toisinaan älypuhelimen selailu vie mukanaan, mutta yritän oppia tuosta huonosta tavasta pois. Tyttärellä on kaksi tasa-arvoista vanhempaa ja isovanhemmat ovat läheisiä, myös ne kauempana asuvat. Koen, että tämä on hänelle paras mahdollinen ratkaisu. Nimittäin jos vain minä olisin hänen seurassaan 24/7, olisimme varmasti hermoraunioita molemmat. Lisäksi vakaa taloudellinen tilanne tuo minulle hyvinvointia ja mielenrauhaa. Äitiyslomalla stressasin raha-asioista niin, että tuskin sain sitä vähääkään nukuttua. Nykyään jaamme talouden kustannuksia eri tavalla kuin silloin, mutta tuolloin asumiskulut maksettiin puoliksi ja koska olin kotosalla, hoidin noin 90% perheen ruokaostoksista, suurimman osan lapsen hankinnoista ja koko pesänrakennusviettini. On sanomattakin selvää, että minun taloudellinen ahdinkoni oli valmis kun samaan aikaan mieheni laittoi tonnin säästöön joka kuukausi. Äitiysloman jälkeen kehitin systeemin, jossa molemmat laitamme puolet nettotuloista yhteiselle taloustilille. Sieltä maksetaan esimerkiksi lapsen tarvikkeet ja vaatteet, päiväkotimaksut, lainanlyhennykset, auto- ja kotivakuutukset, sisustushankinnat, ruokaostokset ja yhteiset matkat.

Äitienkin työsskäynti on, paitsi oman eläkekertymän, myös kansantalouden kannalta tärkeää ja olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että perhevapaauudistus olisi ihan tervetullut. Minusta on mahtavaa nähdä, miten läheiset välit tyttärelläni on mieheni kanssa ja kuinka hyvä isä hän on. Uskon myös, että tulevaisuudessa erilaisten perhetilanteiden suhteen ymmärtäväisyys on työnantajalle entistäkin suurempi valtti. Joustavat etätyömahdollisuudet ja yleinen asenne esimerkiksi isyysvapaita kohtaan nousevat varmasti arvoon arvaamattomaan.

Uraäidin selviytymisoppaan pohjalta, ja myös omiin kokemuksiini nojautuen, uskallan antaa viisi täsmävinkkiä muillekin työtä tekeville vanhemmille:

1. Kalenterit ja listat, suunnittele sekä ennakoi. Meillä on siipan kanssa synkronoidut Google-kalenterit. Suunnittelemme pääsääntöisesti viikon ruoat ennakkoon sekä jaamme päiväkoti-kuskausvuorot. Minulla on omassa kalenterissani kaikki aina lounastauoista lähtien. Mieheni on spontaanimpi etenkin ystävien näkemisen suhteen. Se välillä aiheuttaa päänvaivaa, mutta yleensä kaikki saadaan järjestettyä. Meillä on myös jaettu tehtävälista-sovellus, jonne kirjaamme perheen yhteiset tehtävät, kuten päiväkodin hoitoaikojen ilmoittamisen. Samassa sovelluksessa on myös kauppalista. Näin kaikki metatyö ei jää toisen harteille.
2. Valitse taistelusi ja ole läsnä. Opin itsekin kantapään kautta, että pikkulapsiaikana ei kannata yrittää valmistua ennätysajassa koulusta, tehdä paljon ylitöitä tai treenata kovin tavoitteellisesti. Tänä päivänä olen paljon rennompi. Ihan kaikille ihmisille on hyväksi kartoittaa omat arvonsa. Esimerkiksi minulle tärkeää on nukkuminen, itseni kehittäminen, taloudellinen hyvinvointi, perhe ja ystävät. Minulle ei ole tärkeää pyykkilautavatsa tai maailmanympärysmatka, joten niiden havittelua voin jättää vähemmälle.
3. Priorisoi uni ja hyvinvointi. En ole koskaan arvostanut sänkyäni niin paljon kuin sen jälkeen kun sain lapsen. Teen nykyään kaikkeni sen eteen, että saisin mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyvälaatuista unta. Toki se vaatii toisinaan yöpuulle käymistä iltakahdeksalta ja sen, että en pääsääntöisesti katso ilta-aikaan televisioita tai älylaitetta.
4. Pyydä rohkeasti apua ja ulkoista. Kenellekään ei jaeta mitaleja siitä, että siivoaa ja puunaa joka päivä tai tekee perheelleen vain luomuruokaa alusta loppuun itsekasvattamistaan tomaateista. Minä en ole kovin kummoinen kokki, joten yksinkertainen perusruoka on arkemme tukipilari. Toisinaan käymme ravintolassa syömässä tai tilaamme ruokaa kotiin, enkä häpeä sitä. Meillä käy kerran kuussa siivooja. Se on kyllä mielestäni paras päätös, jonka parisuhteen eteen voi tehdä. Itse asiassa olisin valmis palkkaamaan jonkun, joka myös pesisi pyykit, tekisi ruokaa ja kitkisi pihalta rikkaruohot, mutta tuo parempi puolisko on liian pihi tarkempi rahankäytöstä.
5. Oma aika, perheaika, parisuhdeaika. Pidämme kiinni siitä, että molemmat saavat tehdä omia juttujaan. Sen lisäksi teemme tietenkin asioita yhdessä koko perheen voimin ja kolmanneksi järjestämme säännöllisesti kahdenkeskistä aikaa: käymme vaikkapa elokuvissa, syömässä tai lähdemme reissuun. Lastenhoitoapua voi ihan rohkeasti pyytää läheisiltä. Olen huomannut, että lapsellani on aidosti hauskaa sukulaisten seurassa ja heillä on ihan omat juttunsa, kuten meilläkin. Jos lähipiirissä ei ole ketään, joka auttaisi, voi lastenhoitopalveluita ostaa.

Loisteliaaksi lopuksi tärkein oivallus: 75% usein riittää. Pitää oppia tunnistamaan ne asiat, joissa pilkun viilaaminen tuo tulosta ja ne, joissa siitä ei ole mitään lisäarvoa. Tämä on sellainen juttu, jossa minulla on vielä työstettävää monellakin elämän osa-alueella, mutta esimerkiksi opiskelussa otin sen jo vuosia sitten käyttöön. Päätin, etten juurikaan panosta muihin kuin viestinnän ja journalismin kursseihin. Kaiken maailman kirjanpidot, kansantaloudet ja laskentatoimet olen siis läpäissyt vähän huonommilla arvosanoilla, mutta mitä sitten.

PS. Instagramin puolella on myös arvonta, jossa laitan kirjan kiertoon. Käy kommentoimassa sinne omat arjenhallintaniksisi @sarkasmiajashampanjaa

Lue myös:

Ajanhallinnan mestariksi

Sosiaalinen introvertti

Koko ajan huono omatunto

Viihdyn itsekseni, enkä häpeä sitä

Miksi etätyö lisää hyvinvointia?

Äiti, pidäthän myös itsestäsi huolta

Unelmahommissa