Olen miettinyt tätä kirjoitusta pitkään. En ole kuitenkaan rohjennut pukea ajatuksiani sanoiksi. Aihe on sen verran arka. Nyt kuitenkin päätin ottaa härkää sarvista, koska en jaksa uskoa, että olisin yksin näiden mietteideni kanssa ja sitä paitsi koen pakottavaa tarvetta tuoda asioita ilmi.

Raskaana oloon liittyy monia tunteita ja seikkoja, joita ei ole koskaan ennen tarvinnut miettiä. Uuden elämäntilanteen myötä arkeeni on astunut järkyttävä, kokonaisvaltainen pelko: Onko vauva terve? Mitä jos ei olekaan? Entä jos vauva kuolee synnytyksessä? Mitä jos itse kuolen? Entäpä jos sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä jos tämä kaikki on avomiehelleni liikaa ja hän päättää jättää meidät?

Ja sitten vielä: Entä jos olenkin huono äiti? 

Olen aina kuvitellut olevani itse itseni pahin kriitikko, mutta raskaus on muuttanut senkin asian. Kaikki muut ihmiset ympärilläni tuntuvat tietävän paremmin, miten minun pitäisi itseni kantaa ja millainen vanhempi minusta pitäisi tulla. Tottakai hyvät neuvot ovat kalliit, sillä eihän minulla ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä on olla jonkun äiti. Kuitenkin tuntuu, että kaikki yrittävät laittaa minua johonkin lokeroon ja heillä vaikuttaisi olevan käsitys siitä, millaiseksi minun pitäisi muuttua tai olla muuttumatta. Jotkut haluavat, että olisin luomuruokaa itse kasvattava luontaistuoteäityli, joka makaa perhepedissä imettämässä siihen saakka, että lapsi on vähintään eskari-ikäinen ja tiputtaa raskauskilotkin ainoastaan vaunulenkeillä sekä vauvapilateksella. Toiset taas tuntuvat tahtovan, että lähden synnytyssairaalasta suoraan shampanjapäissäni bailaamaan ja jätän Kätilöopistolle sekä vauvan että kilot, palaan viikon kuluttua synnytyksestä töihin ja käyn Tallinnassa korjauttamassa raskauden pilaamat rintani samalla kun juoksen kaikissa kissanristiäisissä yhtä tiuhaan kuin ennen raskauttakin.

Joidenkin mielestä varmaan vauvanhuoneen sisustus on aivan täysin sopimaton.

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että en voi koskaan riittää ja tästä uudesta roolista ei vain voi selvitä kunnialla. Miksi en voisi olla se, joka nauttii vauvan kanssa kotona olosta, mutta palaa sitten motivoituneena työelämään? Tai se, joka rauhassa palautuu raskaudesta liikkumalla juuri niin kuin parhaalta tuntuu: toisinaan raittiissa ilmassa vaunujen kanssa kävellen, toisinaan spinning -tunnilla tai joogasalissa hikoillen? Tai se, joka välillä tekee itse poimituista sienistä muhennosta ja toisena päivänä syö pakastekalapuikkoja ja tonnikalaa suoraan purkista? Tai se, joka kulkee mielellään ilman meikkiä päivät pitkät, mutta joskus nauttii siitä, että saa laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille?

En tiedä, johtuuko se raskaushormoneista vai olenko tulossa hulluksi, mutta välillä hienovaraiset, ystävällisetkin kommentit tuntuvat musertavilta. Milloin syön vääränlaisia vitamiineja tai sopimatonta ravintoa. Milloin kuntoilen väärin ja painoakin on tullut liikaa tai liian vähän. Milloin olen todella pinnallinen kun en suoranaisesti nauti raskaana olosta tai vähintäänkin outo, kun en koko ajan hehkuta olevani ”vauvakuplassa”.

Puhumattakaan kommenteista, joita olen saanut kerrottuani, että yritämme alusta asti, josko vauva nukkuisi ihan omassa sängyssä. Jos ei nuku, katsomme sitten luonnollisesti muita ratkaisuja, mutta siitä lähdemme liikkeelle. Tai kun olen maininnut, että en aio ottaa imetyksestä mitään paineita. Onnistuu jos on onnistuakseen ja jos ei onnistu, vauva syö korviketta. Minuakaan ei ole koskaan imetetty. Silti minusta tuli täysin vahva ja terve siitäkin huolimatta, että olen kaksi ja puoli kuukautta keskonen. Tai kun olen tuonut ilmi, että haaveilen paluusta opintojen pariin ja mahdollisesti myös vähän työelämäänkin jo ensi syksynä. Itse olen mennyt alle vuoden ikäisenä päiväkotiin ja olen sitä mieltä, että se on vallan hyvä paikka lapsille. Sitä paitsi Suomessa olemme etuoikeutettuja, sillä myös isällä on mahdollisuus jäädä hoitovapaalle. Olen myös saanut paheksuvia katseita, kun vasemmassa nimettömässäni ei ole sormusta, eikä minulla ole pienintäkään aikomusta mennä naimisiin ennen vauvan syntymää, ristiäisissä tai ylipäätään aivan lähitulevaisuudessa. En tahdo joutua lopun ikääni miettimään, kosittiinko minua vain velvollisuudentunnosta.

Jonkun mielestä olen varmasti laittanut aivan vääränlaisen taulunkin seinälle.

Miksi en voisi olla hyvä äiti, joka antaa lapselleen paljon rakkautta, mutta pitää myös huolta itsestään ja luottaa siihen, että perheessä on toinenkin rakastava, kykenevä vanhempi? Onko aivan väärin haaveilla siitä, että vastuu pienokaisen hoidosta jaetaan, kuten kaikki muukin tasapainoisessa suhteessa? Olenko kamala ihminen, jos toivon, että tämä suhteen toinen osapuoli voisi joskus ottaa ne yösyötöt, että minäkin saisin yhdet kunnon unet? Onko ylitsepääsemättömän itsekästä tahtoa perheen lisäksi ura ja tehdä töitä sen eteen?

Olen tulevaisuudessa äiti, mutta olen myös nainen, tytär, avovaimo, sisko ja ystävätär. Uskon olevani lapselleni parempi vanhempi silloin, kun saan välillä urheilla, toteuttaa unelmiani ja jopa käydä joskus ystävieni kanssa lasillisella. Ei myöskään liene maailmanloppu, jos toisinaan tahdomme lähteä vaikka elokuviin ja syömään avomieheni kanssa jättäen jälkikasvumme isovanhempien kontolle. Mielestäni hyvinvoiva äiti ja parisuhde on lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin kaksi vuotta yötä päivää valvonut katkeroitunut lähiömutsi, joka on väsymyksestä muuttunut hirviöksi, eikä tunnista enää omaa peilikuvaansa.

Raskausaikaan liittyy paljon erilaisia eriskummallisia asioita. Jokaisen ihmisen jokainen raskaus on erilainen: jotkut eivät edes huomaa olevansa paksuna ennen synnytystä ja toiset kärsivät jos jonkinlaisista pikku kolotuksista ja muista vaivoista koko yhdeksän kuukauden ajan. Päätin nyt jakaa muutamista melko yleisistä raskausvaivoista omakohtaisia kokemuksiani. Olen nimittäin huomannut, että näissä asioissa vertaistuki on oiva apu. Aluksi haluan huomauttaa, että en ole lääkäri, joten jos jokin tässä postauksessa mainituista helpotuskeinoista ei sovi sinulle, en ota siitä vastuuta.

Pahoinvointi: Kirjoitin tästä jo hieman aiemmin. Tämä yleensä ensimmäiseen kolmannekseen liittyvä oire saattaa kuitenkin varjostaa odotusta aivan loppumetreille saakka, kuten eräällä ystävälläni kävi. Tämä voi ilmetä hajuherkkyytenä, jatkuvana kuvotuksen tunteena ja rajunakin oksenteluna. Haluan huomauttaa, että ”aamupahoinvointi” on todella harhaanjohtava ilmaus, sillä ainakin omalla kohdallani tämä oli ihan kokopäiväistä hommaa, joka onneksi laantui tuossa raskausviikon 18 tietämillä. Tähän voi auttaa se, että pyrkii koko ajan syömään pieniä aterioita ja lepää mahdollisimman paljon. Itselläni esimerkiksi lentotyö pahensi näitä oireita. Sain myös oksennusrefleksin muun muassa astianpesukoneen avaamisesta, kahvin tuoksusta ja nuuskan hajusta. Minulle määrättiin lopulta Primperan -nimistä lääkettä ja koin, että se auttoi hieman.

Mieliteot: Eräs ystäväni himoitsi raskaana ollessaan raakaa perunaa, laastia, hiekkaa sekä  kellarin hajua. Olen myös kuullut villejä tarinoita näistä ”suolakurkkuja ja kermavaahtoa” -tapauksista. Itse en koe himoinneeni mitään tiettyä ruoka-ainetta erityisesti, mutta pahoinvoinnin ollessa pahimmillaan söin paljon paahtoleipää ja juustoa sekä mehukeittoja.

Toisinaan himoitsen smoothieta ja toisinaan berliinimunkkia.

Päänsärky: Joillekin iskee raskausaikana kova migreeni. Itselläni päänsärky on onneksi ollut aika maltillista ja vaivannut vain aika-ajoin, joten tästä minulla ei ole niin valtavaa kokemusta.

Mielialanvaihtelut: Mielestäni en ole kokenut mitään suuria mielialanvaihteluita raskausaikana -ainakaan enempää kuin normaalisti. Avomieheni saattaa tosin olla eri mieltä.

Väsymys: Alussa oksentelu vei paljon voimia. Usein raskaana olevilla myös hemoglobiini laskee aika alhaiseksi, ja tämä aiheuttaa väsymystä. Oma kokemukseni on, että raskausväsymys on samanlaista kuin olisit ottanut vahvan unilääkkeen ja lihasrelaksantin. Siihen ei auta kuppi kahvia. En ole koko raskausaikana jaksanut valvoa oikeastaan kertaakaan yli puolenyön (paitsi alussa, kun oli yölentojen takia pakko). Tarvitsen muutenkin paljon unta, mutta nykyään nukun joka yö 9-11 tuntia. Myös rautatabletit ovat auttaneet väsymykseen ja nyt raskausviikolla 27 olo on mitä mainioin ja virkein.

Seesteinen keskiraskaus -jaksaa välillä meikatakin.

Ummetus: Tämä on kestosuosikkini raskausvaivoista. Ei ole ihmekään, että raskauskiloja kertyy, jos käy kakalla vain kerran viikossa ja 45 minuutin ponnistelusta huolimatta lopputulos on muutama vaivainen kaninpapana. Niin ja olen kyllä kokeillut luumuja, liikuntaa sekä kuitupitoista ruokaa ja juon runsaasti vettä päivittäin. Viime viikolla lääkäri määräsi minulle Duphalac -nimistä liuosta, jonka pitäisi auttaa. Tähän mennessä ainoa vaikutus on ollut ilmavaivojen lisääntyminen…

Peräpukamat: En nyt halua mennä näihin sen tarkemmin, mutta ovat kivuliaita, vuotavat verta eikä edellä mainittu ummetus auta asiaa.

Suonikohjut: Suonikohjut aiheutuvat samasta syystä kuin peräpukamat eli progesteroni-hormonin vaikutuksesta. Minäkään en ole välttynyt näiltä täysin. Tosin onnekseni niitä on vain jaloissa, sillä olen kuullut, että joillain saattaa ilmestyä niitä myös sinne, mistä vauva tulee ulos.

Liitoskivut: Raskaus aiheuttaa nivelten löystymistä. Liitoskivut tuntuvat itselläni eniten nivusissa, mutta kuulemma niitä voi olla myös alavatsassa, selässä, reisissä tai häpyliitoksen alueella. Ne ovat inhottavia.

Harjoitussupistukset: Tämä on ihan normaalia, mutta välillä omalla kohdallani nämä harjoitussupistukset ovat olleet aika voimakkaita ja kivuliaitakin, joten se on aiheuttanut tietenkin huolta. Joillakin nämä liittyvät esimerkiksi liikuntaan, mutta itse olen huomannut niiden linkittyvän enemmänkin aiemmin mainitsemiini vatsavaivoihin. Yleensä lepo auttaa näihinkin.

Lepo ja rentoutuminen auttaa kaikkeen.

Selkäkivut: Kasvava kohtu muuttaa vartalon painopistettä ja aiheuttaa painetta lantion alueelle. Selkäkivut ovat raskausaikana melko yleinen vaiva ja kuulemma pahenevat loppua kohden. Itse olen hoitanut tähän mennessä alaselän kipuja venyttelemällä ja joogaamalla. Myös saunominen tuntuu tuovan helpotusta niihin jonkin  verran.

Römpsätulehdukset: Raskaana olevilla on kai tavallista suurempi riski saada hiivasieni tai virtsaputkentulehdus. Itse syön jälkimmäisen ehkäisyyn karpalovalmistetta ja ensimmäiseksi mainittuun on useampiakin itsehoitolääkkeita apteekissa tarjolla.

Jatkuva vessassa ravaaminen: Tämä voi liittyä myös edellä mainittuun pissatulehdukseen, joten kannattaa olla tarkkana. Useimmissa tapauksissa se kuitenkin johtuu siitä, että kohtu painaa virtsarakkoa. Tämä on todella ärsyttävää. Myös virtsankarkailu on kai melko yleinen raskausvaiva, vaikka itse en ole ainakaan vielä siitä joutunut kärsimään. Liekö tähän auttanut ahkera lantionpohjan lihasten jumppaaminen?

Närästys: Närästys on myös aika yleinen oire. Itse olen alkanut kärsiä siitä vasta ihan viime aikoina. Rennie onneksi auttaa.

Lääkkeistä ja vitamiineista ei ole ollut haittaa.

Nenän tukkoisuus: Iltaisin kun menen nukkumaan, on mahdotonta hengittää, koska nenä menee tukkoon. Tämä liittyy kuulemma limakalvojen turpoamiseen. Nasoliniahan ei saisi käyttää raskausaikana, joten kokeilin ensin suolasuihketta, joka ei todellakaan auttanut. Sitten sain lääkäriltä reseptin Nasonex -suihkeeseen, joka on nyt auttanut hieman, mutta ei mitenkään merkittävästi. Siispä luultavasti kuorsaan öisin tästä johtuen. Sääliksi käy kanssanukkujaa.

Raskausarvet: Itse olen vielä toistaiseksi välttynyt näiltä ihon venymisen aiheuttamilta viiruilta, mutta käsitykseni mukaan ne ilmaantuvatkin useimmille vasta raskauden viimeisellä kolmanneksella.

Luulosairaus: Aina kun tulee harjoitussupistus tai muu kolotus, olen varma, että nyt se synnytys alkaa tai että jokin on vialla. Google on ollut ehdottomasti paras ystäväni. On ollut huojentavaa huomata, että tämäkin on aivan normaalia ja muutkin ovat kokeneet saman.

Viinan kateus: Näyttelijä Krista Kosonen sanoi joskus haastattelussa, että suurin ongelma raskaudessa on viinan kateus. Krista ei tainnut kärsiä ummetuksesta. Mutta tämä on kyllä iso ongelma, vaikka kukaan muu ei siitä puhukaan. Olen ollut mukana näin raskausaikana bailureissulla Mykonoksella, rapujuhlissa ja muutamissa muissa illanistujaisissa. Ei se alkoholiton kuohuviini vain maistu Bollingerilta, vaikka kuinka toivoisi. Onneksi väsymys on yleensä ajanut minut kotiin ennen kuin muu juhlakansa alkaa olla liian humalassa. Jokainen joskus ravintolassa työskennellut, bileissä kuskina tai muuten vain selvin päin ollut tietää, että humalaiset ihmiset ovat aika rasittavia. (Itsekin olen todella ärsyttävä kännissä, joten tiedän mistä puhun.) Joka tapauksessa krapulaa ei ole kuitenkaan lainkaan ikävä.

Vauvan liikkeet sattuvat: Tätäkään ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta minun mielestäni vauvan liikkeet tuntuvat epämiellyttäviltä ja jopa kivuliailta. Kuitenkin olen aina kamalan huojentunut tuntiessani potkuja, koska siitä tiedän kaiken olevan hyvin. Joten loppupeleissä tämä ei haittaa ollenkaan.

Pesänrakennusvietti: Raskaana oleville naisille tulee vahva sisustamisen tarve. Itselläni tämä on oireillut myös siten, että olen elvyttänyt rakasta käsityöharrastustani ja alkanut virkata isoäidinneliöitä (kuvassa alla).

Pesänrakennusvietti voi kulminoitua tähän.