Kysymyksiä vastauksineen häihin liittyen
Pyysin taannoin Instagramin puolella (@sarkasmiajashampanjaa) teiltä seuraajiltani häihin liittyviä kysymyksiä. Alla vastaukset niihin.
Mikä on teidän hääbudjetti?
Tämä kiinnosti hämmentävän monia. Joskus sanoin tuolle pihille aviomiehelleni, että jos hän kosii, hän sitoutuu siihen, että naimisiinmeno maksaa kymppitonnin. Noh, tämänhetkinen kustannusarvio on noin 15 kiloa. (Tähän ei ole kylläkään laskettu huomenlahjoja tai häämatkaa.)
Minulle oli todella tärkeää, että emme joudu karsimaan vieraita rankalla kädellä, vaan kaikki rakkaat ihmiset saavat tulla. Sen verran teimme kuitenkin kompromissia, että suuri osa kavereista liittyy vasta illansuussa bailaamaan kanssamme jahka virallisempi osuus on ohi. Teimme myös alkuvaiheessa sellaisen linjauksen, että kumpikin maksaa omien vieraidensa kestitsemisen sekä omat kauneushoitonsa, pukunsa ja kampauksensa. Näin säästymme monilta riidoilta, koska meillä on todella erilainen suhtautuminen valuuttaan.
Onko isot häät tulossa?
Noin 70 henkilöä on tulossa kirkkoon ja sen jälkeen päivälliselle sekä lisäksi kolmisenkymmentä iltajuhlaan. Linjasimme myös, että juhlimme pääasiassa aikuisten kesken, joten perheen pienimmät rajoittuvat vain omiin ja lähisukulaisten jälkikasvuun.
Saanko sun Excelit käyttöön häiden jälkeen?
Voin tottakai laittaa budjetti- ja aikatauluexcelit jakoon häiden jälkeen, mikäli niistä on jollekin iloa! Myös ilmoittautumislinkin saa, jos kokee siitä olevan hyötyä.
Mitä mieltä olet kirkkohäistä?
Kuulumme koko perhe Suomen Evankelis-Luterilaiseen kirkkoon ja kirkkovihkiminen on mielestäni kaunis perinne. Halusimme kuitenkin mahdollisimman lyhyen vihkikaavan ilman turhia lätinöitä.
Oletko ”bridezilla”?
Olen! Mitään järkyttävän suurta häästressiä en ole ehtinyt kehittää, kiitos tehokkaan aikataulutuksen, mutta olen aika tarkka yksityiskohdista. Tämän vuoksi olen värvännyt tapahtumahenkilökuntaa varmistamaan, että hääpäivänä juhlapaikalla jokainen servetti on suorassa, äänentoisto pelaa, tarjoiluhenkilökunta on asianmukaisesti varautunut, baari misattu oikein ja kaikki muutenkin reilassa. En itse pääse tarkistamaan näitä asioita, joten minulle on tärkeää, että joku luotettava ihminen tekee sen puolestani.
Mitä odotat tai mikä jännittää eniten?
Kaikkein eniten odotan sitä, että häiden jälkeen olen naimisissa. Itse hääpäivältä odotan kävelyä alttarille isoisäni käsipuolessa, koska se on meille molemmille iso ja tärkeä hetki.
Olen luonnollisesti tehnyt kattavan riskienhallintasuunnitelman, mutta eniten minua jännittää sellaiset asiat, joihin en itse voi vaikuttaa. Esimerkiksi, jos jotkut vieraista alkavat tapella tai joku on tosi kännissä ja möykkää toisten puheiden aikana.
Ja tärkein: Onhan siellä kakkua?
Kakkua on kahta laatua.
Mikä on parasta lentoemännän työssä vol.2
Kolme vuotta sitten paljastin, mikä mielestäni on kaikkein kivointa matkustamohenkilökunnan työssä ja lopputulos silloin oli pitkällisen pohdinnan jälkeen hotellitohvelit. Nyt kun minulle on taas kertynyt hieman lentotunteja, ajattelin jälleen listata mukavimpia juttuja tässä duunissa ja toisaalta myös niitä vaikeampia asioita.
- Kollegat on ehdottomasti paras asia tässä työssä. Luonnollisesti kaikkiin työyhteisöihin varmasti mahtuu muutama
mätä munahenkilö, jonka kanssa kemiat ei ihan kohtaa, mutta pääsääntöisesti työkaverit on lentotyön suola. Mielestäni alalle hakeutuu samanhenkistä porukkaa siitä huolimatta, että miehistössä saattaa olla sairaanhoitaja, restonomi, oikeustieteen maisteri ja verotarkastaja. - Lait ja sopimukset. Kun tässä on ikää ja työkokemusta kertynyt muiltakin aloilta, osaan arvostaa todella paljon sitä, että on olemassa työehtosopimus ja tarkkaan säädetyt lait, joita myös noudatetaan. Ylitöitä ei pääse kertymään, kipeänä ei missään nimessä tehdä hommia ja palkkaus perustuu taulukkoon sekä lentokokemukseen eikä esimerkiksi sukupuoleen tai pärstäkertoimeen.
- Stressittömyys. On ihanaa, että töitä ei tarvitse kantaa kotiin ja vaikka työsähköposti sekä työasioihin liittyvät some-ryhmän pauhaavat aamusta iltaan myös vapaapäivinä, se ei haittaa tai aiheuta unettomia öitä.
Verrattuna charter -yhtiöön, parasta tässä reittilentopuuhassa on, että pääsee useimmiten kotiin nukkumaan. Ennen yöpyvät olivat mielestäni parasta ikinä, mutta nyt äitinä arvostan omaa sänkyä ja perheen kanssa vietettyä aikaa enemmän. Tietenkin joskus on mukavaa päästä hotelliin nukkumaan, sehän tuntuu ihan lomalta.
Haastavinta tässä hommassa on epäsäännöllisyys: välillä pitää herätä ani varhain aamulla ja toisinaan valvoa myöhään tai koko yö. Monissa yhtiöissä myös aikaerorasitus on todellinen riesa. Sitten on tietenkin juhlapyhät, jotka vietetään kärryä lykkien tai päivystäen, mutta se ei minua oikeastaan haittaa. Toki myös kun yhden päivän aikana saattaa tavata noin 700 matkustajaa, voi toisinaan syntyä kinkkisiä tilanteita. Useimmiten niistä selvitään kuitenkin sujuvasti, eivätkä vaativatkaan kohtaamiset jää vaivaamaan. Koen, että ravintola-alalla sekä etenkin matkaoppaana työskentelystä on ollut paljon hyötyä myös lentohommissa. Hieman ongelmallisena olen myös nähnyt henkilökohtaisen ilmastoahdistukseni. Kuitenkin suorat lennot, hyvä täyttöaste ja uusi kalusto on matkustajalle ekologisempi valinta. Sitä paitsi jokaisen ihmisen hiilijalanjälki koostuu monesta muustakin asiasta kuin työnteosta, joten olen tehnyt rauhan itseni kanssa asian tiimoilta.
PS. Jos haluatte seurata lentotyötä ja vapaa-aikaani, päivittelen Instagramia kohtalaisen usein @sarkasmiajashampanjaa


0

