Täällä Suomessa me tulevat vanhemmat olemme siitä etuoikeutettuja, että saamme Kelalta äitiyspakkauksen. En tee aiheesta omaa postausta, sillä sisältö oli vielä vuoden 2016 pakkauksen mukainen ja siitä löytyy Internetin ihmeellisestä maailmasta esittelyjä pilvin pimein. Sen sijaan halusin kertoa teille ”isyyspakkauksesta”, jonka kokosin avomiehelleni joululahjaksi.

Isyyspakkausvinkit

• Yllä olevassa kuvassa on Pentikin ISÄ -muki. Sain vastaavan ”ÄITI” -tekstillä siskoltani syntymäpäivälahjaksi. Niinpä ajattelin, että olisi mukavaa, jos molemmilla vanhemmilla olisi omansa.
• Alla vasemmalla lukemista ja viihdettä. Keräilemme Disney -klassikoita ja ”Leijonakuningas” oli tähän kokoelmaan luonteva valinta. Tuleva isä on Aku Ankan ystävä, joten luonnollisesti hänelle piti yksi sellainen taskukirja hankkia. Sen lisäksi ostin Miika Nousiaisen uutuuden ”Juurihoito” ja kaikkien isyyspakkausten klassikkoteoksen ”Vauva -omistajan opas: Käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto”, jossa kerrotaan jokaiselle (oman elämänsä) insinöörille sopivalla kielellä uuden perheenjäsenen hoidosta.
• Oikealla alhaalla puolestaan Fingerpori -seinäkalenteri ja lämpösukat. Kalenterin hankin, jotta voimme synkronoida menomme ja sukat, koska ne vain kuuluvat jokaiseen pukinkonttiin. Tämän aiheen valitsin siksi, koska Fingerpori -tyylinen huumori naurattaa meitä molempia kovasti.

• Puman college -housut (alla vasemmalla) ostin, koska edellisissä oli takapuolessa niin valtavan kokoinen reikä, ettei niillä kehdannut mennä edes lähikauppaan.
• Reinot puolestaan kuuluu jokaisella isällä olla ja oikeastaan hankin nämä pelkästään siksi, jotta joku antaisi minulle vastalahjaksi Ainot.

• Näiden lisäksi tuleva isukki sai konjakkia, korvatulppia ja särkylääkkeitä.

Syntyvälle vauvalle

• Ostin vauvalle muutamia vaatteita. Olemme omituisia ja pidämme supersankareista sekä pingviineistä, joten ne näkyvät valinnoissa. En ole vaaleanpunaisten Hello Kitty -hörhelöiden ystävä ja mielestäni nämä sopivat sekä tytölle että pojalle.

• Lisäksi hankin sekalaisia vauvantarvikkeita, kuten vaippoja, Ainun elefantti -unirievun, Muumi -tuttipullon ja kosteuspyyhkeitä.
• Itkuhälytin lienee myös tarpeellinen, joten lisäsin sen myös mukaan pakkaukseen. Valitsin NUK -merkkisen hälyttimen siitä syystä, että se on ladattava. En nimittäin koskaan muista ostaa pattereita.

Lopuksi vielä viisi täsmävinkkiäni isyyspakkauksen kokoamiseen:

1. Mieti, onko vielä jotain, jota vauva tarvitsee. Vaipat, kosteuspyyhkeet ynnä muut jokapäiväset tarvikkeet ovat hyviä isyyspakkauksen täytteitä. Sen lisäksi jos on vielä jotain isompaa hankkimatta (kuten meidän tapauksessamme tuo itkuhälytin) on se hyvä lisä joukkoon.
2. Laita mukaan rentoutumista. Minun oli tarkoitus myös askarrella mukaan ”vapaudut vaipanvaihdosta” -tyylisiä kortteja, mutta sitten laiskuus iski (enkä halua antaa vapautuksia vaipanvaihdosta).
3. Konjakki ei ole pakollinen, mutta huumoria pitää olla. Ajattelin, että pienet konjakkihömpsyt kuuluu kuitenkin varpajaisiin, joten sitä on hyvä olla kaapissa. Tässä isyyspakkauksessa huumorin virkaa näyttelivät erilaiset Fingerpori -aiheiset jutut.
4. Miten pakkaat tuotteet? Itse pakkasin nämä valkoiseen koriin, jota ajattelin ajattelimme käyttää joko pyykkikorina tai lelujen säilytykseen.
5. Tee pakkauksesta saajansa näköinen. Tämän isyyspakkauksen saanut insinööri -faija lukee paljon, tykkää sarjakuvista, juo kahvia ja katsoo televisiosta pingviinidokkareita sekä piirrettyjä yhdessä allekirjoittaneen kanssa.

Olen miettinyt tätä kirjoitusta pitkään. En ole kuitenkaan rohjennut pukea ajatuksiani sanoiksi. Aihe on sen verran arka. Nyt kuitenkin päätin ottaa härkää sarvista, koska en jaksa uskoa, että olisin yksin näiden mietteideni kanssa ja sitä paitsi koen pakottavaa tarvetta tuoda asioita ilmi.

Raskaana oloon liittyy monia tunteita ja seikkoja, joita ei ole koskaan ennen tarvinnut miettiä. Uuden elämäntilanteen myötä arkeeni on astunut järkyttävä, kokonaisvaltainen pelko: Onko vauva terve? Mitä jos ei olekaan? Entä jos vauva kuolee synnytyksessä? Mitä jos itse kuolen? Entäpä jos sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä jos tämä kaikki on avomiehelleni liikaa ja hän päättää jättää meidät?

Ja sitten vielä: Entä jos olenkin huono äiti? 

Olen aina kuvitellut olevani itse itseni pahin kriitikko, mutta raskaus on muuttanut senkin asian. Kaikki muut ihmiset ympärilläni tuntuvat tietävän paremmin, miten minun pitäisi itseni kantaa ja millainen vanhempi minusta pitäisi tulla. Tottakai hyvät neuvot ovat kalliit, sillä eihän minulla ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä on olla jonkun äiti. Kuitenkin tuntuu, että kaikki yrittävät laittaa minua johonkin lokeroon ja heillä vaikuttaisi olevan käsitys siitä, millaiseksi minun pitäisi muuttua tai olla muuttumatta. Jotkut haluavat, että olisin luomuruokaa itse kasvattava luontaistuoteäityli, joka makaa perhepedissä imettämässä siihen saakka, että lapsi on vähintään eskari-ikäinen ja tiputtaa raskauskilotkin ainoastaan vaunulenkeillä sekä vauvapilateksella. Toiset taas tuntuvat tahtovan, että lähden synnytyssairaalasta suoraan shampanjapäissäni bailaamaan ja jätän Kätilöopistolle sekä vauvan että kilot, palaan viikon kuluttua synnytyksestä töihin ja käyn Tallinnassa korjauttamassa raskauden pilaamat rintani samalla kun juoksen kaikissa kissanristiäisissä yhtä tiuhaan kuin ennen raskauttakin.

Joidenkin mielestä varmaan vauvanhuoneen sisustus on aivan täysin sopimaton.

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että en voi koskaan riittää ja tästä uudesta roolista ei vain voi selvitä kunnialla. Miksi en voisi olla se, joka nauttii vauvan kanssa kotona olosta, mutta palaa sitten motivoituneena työelämään? Tai se, joka rauhassa palautuu raskaudesta liikkumalla juuri niin kuin parhaalta tuntuu: toisinaan raittiissa ilmassa vaunujen kanssa kävellen, toisinaan spinning -tunnilla tai joogasalissa hikoillen? Tai se, joka välillä tekee itse poimituista sienistä muhennosta ja toisena päivänä syö pakastekalapuikkoja ja tonnikalaa suoraan purkista? Tai se, joka kulkee mielellään ilman meikkiä päivät pitkät, mutta joskus nauttii siitä, että saa laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille?

En tiedä, johtuuko se raskaushormoneista vai olenko tulossa hulluksi, mutta välillä hienovaraiset, ystävällisetkin kommentit tuntuvat musertavilta. Milloin syön vääränlaisia vitamiineja tai sopimatonta ravintoa. Milloin kuntoilen väärin ja painoakin on tullut liikaa tai liian vähän. Milloin olen todella pinnallinen kun en suoranaisesti nauti raskaana olosta tai vähintäänkin outo, kun en koko ajan hehkuta olevani ”vauvakuplassa”.

Puhumattakaan kommenteista, joita olen saanut kerrottuani, että yritämme alusta asti, josko vauva nukkuisi ihan omassa sängyssä. Jos ei nuku, katsomme sitten luonnollisesti muita ratkaisuja, mutta siitä lähdemme liikkeelle. Tai kun olen maininnut, että en aio ottaa imetyksestä mitään paineita. Onnistuu jos on onnistuakseen ja jos ei onnistu, vauva syö korviketta. Minuakaan ei ole koskaan imetetty. Silti minusta tuli täysin vahva ja terve siitäkin huolimatta, että olen kaksi ja puoli kuukautta keskonen. Tai kun olen tuonut ilmi, että haaveilen paluusta opintojen pariin ja mahdollisesti myös vähän työelämäänkin jo ensi syksynä. Itse olen mennyt alle vuoden ikäisenä päiväkotiin ja olen sitä mieltä, että se on vallan hyvä paikka lapsille. Sitä paitsi Suomessa olemme etuoikeutettuja, sillä myös isällä on mahdollisuus jäädä hoitovapaalle. Olen myös saanut paheksuvia katseita, kun vasemmassa nimettömässäni ei ole sormusta, eikä minulla ole pienintäkään aikomusta mennä naimisiin ennen vauvan syntymää, ristiäisissä tai ylipäätään aivan lähitulevaisuudessa. En tahdo joutua lopun ikääni miettimään, kosittiinko minua vain velvollisuudentunnosta.

Jonkun mielestä olen varmasti laittanut aivan vääränlaisen taulunkin seinälle.

Miksi en voisi olla hyvä äiti, joka antaa lapselleen paljon rakkautta, mutta pitää myös huolta itsestään ja luottaa siihen, että perheessä on toinenkin rakastava, kykenevä vanhempi? Onko aivan väärin haaveilla siitä, että vastuu pienokaisen hoidosta jaetaan, kuten kaikki muukin tasapainoisessa suhteessa? Olenko kamala ihminen, jos toivon, että tämä suhteen toinen osapuoli voisi joskus ottaa ne yösyötöt, että minäkin saisin yhdet kunnon unet? Onko ylitsepääsemättömän itsekästä tahtoa perheen lisäksi ura ja tehdä töitä sen eteen?

Olen tulevaisuudessa äiti, mutta olen myös nainen, tytär, avovaimo, sisko ja ystävätär. Uskon olevani lapselleni parempi vanhempi silloin, kun saan välillä urheilla, toteuttaa unelmiani ja jopa käydä joskus ystävieni kanssa lasillisella. Ei myöskään liene maailmanloppu, jos toisinaan tahdomme lähteä vaikka elokuviin ja syömään avomieheni kanssa jättäen jälkikasvumme isovanhempien kontolle. Mielestäni hyvinvoiva äiti ja parisuhde on lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin kaksi vuotta yötä päivää valvonut katkeroitunut lähiömutsi, joka on väsymyksestä muuttunut hirviöksi, eikä tunnista enää omaa peilikuvaansa.