Jos Luoja suo, jään perjantaina ihan peräti kokonaisen viikon mittaiselle kesälomalle. Normaalistihan olisin aikatauluttanut loman minuutilleen ja tehnyt kamalan pitkän listan asioista, joita pitää ehtiä tekemään ja siitä, missä kaikkialla pitää keritä sukuloimaan. Puolet lomasta kuluisi luultavasti matkaa tehdessä ja toinen puoli rästikouluhommien parissa.

Nyt teemme asiat toisin ja meidän ainoa suunnitelmamme on, että emme halua olla kotona emmekä lähteä mihinkään lentokoneella. Ensimmäinen sen vuoksi, että kotona ollessa ei niin pääse arkea pakoon ja kuitenkin tulisi tehtyä vähän jotain työjuttuja tai koulutehtäviä. Jälkimmäinen siksi, että vuoden ja neljän kuukauden ikäinen tyttäremme ei välttämättä enää suostuisi lentokoneessa istumaan paikallaan sylissä vöihin köytettynä varttia kauempaa. En halua tehdä sitä virhettä, että koko kone joutuisi kestämään sitä rimpuilua sekä esiuhmaista huutoa, koska lentokoneen käytävällä taaperon kanssa ravaaminen ei ole ensinnäkään turvallista ja toisekseen häiritsee matkustamohenkilökunnan työskentelyä valtavan paljon. Siksi minä en aio matkustaa lentokoneella jälkikasvuni kanssa, ellei ole aivan pakko. En ainakaan ennen kuin hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään ”jos-et-ole-hiljaa-ja-paikoillaan-niin-kapteeni-heittää-sinut-ikkunasta-ulos” –tyyppisten uhkausten sekä ”saat-katsoa-neljä-tuntia-pipsa-possua-ja-syödä-jääteöä” -tyyppisten lahjusten merkityksen.

Toki meillä on jotain ajatuksia siitä, mitä lomallamme mahdollisesti haluaisimme tehdä. Ensin ajatuksena oli aloittaa loma järjestämällä ystäville rento grilli-ilta takapihalla kesästä nauttien, mutta viimeisimmän sääennusteen mukaan siinä kävisi niin, että koko kööri istuisi sisällä ja avomieheni yksin grillaisi pihalla räntäsateessa. Jätämme siis sen kesästä nauttimisen myöhemmälle ja keksimme jotain muuta. Jossain vaiheessa toiveissa oli myös tehdä telttaretki Nuuksioon, mutta sekin taitaa jäädä toiseen kertaan, koska olen mukavuudenhaluinen ja telttailu tai vaeltaminen huonolla kelillä ei pehemmin innosta.

Mahdollisesti suuntaamme mökille, käymme poimimassa mansikoita ja elokuvissa tai lähdemme ehkä Maarianhaminaan auton kanssa. Tämä jää nähtäväksi, mutta varmaa on, että jätän läppärin sekä työpuhelimen toimistolle perjantaina lomalaitumille suunnatessani. Olen nimittäin oivaltanut, että tärkeintä lomassa on, että jää aikaa vain olla arjen kiireiden tavoittamattomissa sekä viettää aikaa yhdessä perheen kanssa.

Nyt olisi sitten matkapostauksen vuoro. Lentämisestä vauvan kanssa kirjoittelinkin jo viime viikolla. Tällä kertaa annan kuvien kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ja jätän jorinat vähän vähemmälle. Jaan ihan vain muutamat relevantit vinkit reissultamme.

Matkasuunnitelmamme piti ja saimme käytyä Buckinghamin palatsia katsomassa ja eläintarhassakin. Kerrankin oli tuuria kelien kanssa: ainoa sateinen hetki osui torstaille juuri kun olimme nukkumassa päiväunia hotellihuoneessa.

Olimme tosiaan ostaneet etukäteen liput Catwick Express -junaan, joten kentältä Victorian asemalle pääsimme kätevästi suoraan ilman pysähdyksiä reilussa puolessa tunnissa. Suosittelen todellakin lämpimästi ostamaan piletit etukäteen. Lippuja pitää muuten näyttää myös juna-asemalta poistuessa, joten ne kannattaa pitää käden ulottuvilla. Victorialta kävelimme hotellille Chelseaan, koska taksijono asemalla oli järkyttävän pitkä. Kotiin päin lähtiessä nappasimme taksin kadulta, sillä emme jaksaneet niin aikaisin aamulla lähteä kimpsuinemme ja kampsuinemme hortoilemaan kohti juna-asemaa. Emme käyttäneet koko reissun aikana muuten julkista liikennettä lainkaan, vaikka metroverkosto Lontoossa on kyllä mainio. Hotelli oli niin hyvällä paikalla, että tallustimme kaikkialle, paitsi eläintarhaan, jonne menimme autolla. Esimerkiksi perjantaina tuli kuin huomaamatta käppäiltyä sellaiset 15 kilometriä, joten hyvät kengät olivat avainasemassa tällä reissulla.

Chelsea Cloisters oli ihan kohtalainen hotelli ja palveli tarpeitamme. Huone oli oikeastaan pieni yksiö, jossa oli erillinen keittiö. Se olikin ykköskriteeri hotellia varatessa, jotta ei tarvitsisi hermoilla ravintolassa syömisestä perheen pienimmän matkalaisen kanssa. Loppujen lopuksi tehtiin aamupalat hotellilla, kerran haettin sushit huoneeseen ja yhtenä iltana menimme ystäväni luo syömään, mutta muuten aterioimme ulkona. Se sujui oikein mainiosti vauvan kanssa, joten aivan turhaan stressasin sitä etukäteen. Ravintolahenkilökunta oli todella ystävällistä ja joka paikasta löytyi syöttötuoli, jossa lapsi istui tyytyväisenä mutustellen omia maissinaksujaan.

Kaiken kaikkiaan reissusta ja seitsenkuisen vauvan kanssa matkaamisesta jäi positiivinen kokemus, joten voimme lähteä lapsen kanssa tulevaisuudessakin Suomen rajojen ulkopuolelle. Lontooseen tulee varmasti reissattua vielä useasti, kun tosiaan yksi lapsen kummeista siellä tällä hetkellä asustaa. Kaupungissa on vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa sekä pienokaisen kanssa että ilman. Lontooseen on myös edullista lentää sekä kohtalaisen lyhyt matka.