Olen näin syksyisin aikaansaavimmillani. Pidän siitä, että illat pimenevät eikä viheliäinen auringonvalo paljasta kaikkia kodin pinnoilla majailevia pölyhiukkasia ja siitä, että ihmiset ottavat itseään niskasta kiinni villin kesän jälkeen.

Ryhtiliikettä ainakin oman arjenhallintani osalta kaivataan, sillä minun pitäisi rykäistä tänä syksynä lähemmäs parikymmentä kurssia jos mielin valmistua ensi vuonna. Opetussuunnitelma on koulutusohjelmassani vaihtunut ja näitä vanhoja kursseja ei enää keväällä tarjota. Siksi minun on käytävä ne kaikki nyt. Riemukseni suurin osa on juuri niitä, joiden suorittamista aina lykkäsin myöhemmäksi, koska ei vaan huvittanut se kansantalous. (Vinkkinä muuten kaikille opiskeleville, että ”käyn ensin ne kivemmat kurssit” -taktiikka ei ole kovinkaan toimiva, koska sitten ne kaikki kamalimmat jää samaan nippuun.)

Voin siis jo näin etukäteen todeta, että koulunkäynti tulee olemaan minulle suurilta osin tahmeaa pakkopullaa. Odotankin varauksettoman innostuneena loka-marraskuun harmaata hämärää, jonka vietän luokkahuoneen kelmeässä valossa tilastollisten menetelmien parissa ja perjantai-iltoja yritystoiminnan rahoituksen kanssa kamppaillen. Toisaalta jokainen koululla vietetty hetki, oppitunti, tehtävä, ryhmätyö, tentti ja opintopiste vie minua lähemmäksi valmistumista.

Kuitenkin rutiininomainen arki on minulle tervetullutta vaihtelua tähän melko aikatauluttomaan äitiyslomailuun, jota on rytmittänyt lähinnä vauvan päiväunet. Tai no, olenhan tosiaan edelleen arkipäivisin kotona, mutta iltaisin ja viikonloppuisin saan tuntumaa aikuisopiskelijan todellisuuteen.

Vaikka minä nautin jollain tapaa ihan tavallisesta arjesta, elämässä jaksaa kuitenkin parhaiten silloin, kun on jotain hauskaa, jota odottaa. Senpä vuoksi päätinkin listata loppuvuodelta muutamia kivoja juttuja:

• Lähdemme syyskuussa sinne Lontooseen. Tätä odotan erityisen paljon, onhan se pienokaisen ensimmäinen lomamatka ulkomaille ja edellisestä visiitistäni tuohon suurkaupunkiin on jo kulunut lähes vuosikymmen.
• Thor Ragnarok saa ensi-iltansa 25.10. Olen odottanut tätä elokuvaa koko ikäni aika kauan.
• Samalla viikolla tulee myös teattereihin Tuntematon sotilas. Odotan mielenkiinnolla, millaista jälkeä tuosta klassikosta on saatu uudistettua Aku Louhimiehen käsissä. Ainakin elokuvan traileri on vakuuttava.
• Viinimessut järjestetään niin ikään tuolla samaisella viikolla 26.-29.10. Olen haaveillut niistä siitä saakka kun en viime vuonna raskauden takia voinut osallistua tuohon perinteiseen koko vuoteni kohokohtaan.
• Joulukussa minä täytän vuosia. Tosin en nyt tiedä, onko se mitenkään odottamisen arvoinen juttu. Itse asiassa vähän masentaa ajatella koko asiaa. Toki tämä syyslukukausi sitten päättyy kuun puolivälissä, joten sitä ainakin sietää odottaa. Ei sillä, että laskisin, mutta siihen on enää sata päivää ja risat.

Käsitän, että pelkästään viinimessujen venailulla ei opintorupeamasta selviä, joten oma reseptini tähän syksyyn on seuraavanlainen:

1. Huolellinen aikataulutus. Kuten olen tuonut jo rasittavissa määrin ilmi, olen melko taitava aikataulujen ja tehtävälistojen hallinnassa. Äitiyden ja opintopisteiden yhdistäminen vaatii hieman ennakointia sekä suunnittelua etukäteen ja tuon suunnitelman onnistunut noudattaminen puolestaan myös kurinalaisuutta.
2. Keskittyminen olennaiseen. Kun olen kotona, olen kotona ja kun olen koulussa, olen koulussa. Tiedän jo etukäteen, ettei siitä tule mitään, että yritän vääntää esseetä vauva kainalossa. Koulutehtäville on varattu oma aikansa ja silloin kun olen vauvan kanssa, teen korkeintaan kotitöitä. On myös tärkeää osata priorisoida. Tänä syksynä prioriteettini ovat perhe, opiskelu ja laadukas uni. Opin raskausaikana sen, ettei maailma tai ystävyyssuhteet kaadu siihen jos jää muutamat rapujuhlat välistä (tai jos kaatuu niin se ei sitten ollut mikään todellinen ystävä). Olen myös oppinut, että kavereita voi nähdä aivan hyvin kuntosalilla tai vaunulenkillä, jolloin saa näppärästi yhdistettyä liikunnan ja sosiaalisen elämän.

   

   

   
   
3. Puolison apu ja tukiverkosto. En voisi käydä iltaisin luennoilla, jos minulla ei olisi avomiestä, joka on tuolloin lapsen kanssa kotona. Olemme myös siitä onnellisessa asemassa, että sukulaisia asuu naapurissa, jolloin voimme myös viedä pienokaisen sinne hoitoon ja lähteä katsomaan sen uuden Thor -elokuvan.
4. Panostan hyvinvointiin. Kuten mainitsin, nukkuminen on prioriteettilistani kärjessä. Myös kevyt kuntoilu ja säännöllinen ateriarytmi ovat tärkeitä jaksamisen kannalta. Koska aika on kortilla, pyrin tänä syksynä suosimaan liikuntamuotoja, joita voin tehdä vauvan kanssa tai kotona tämän nukkuessa. Elixialla on esimerkiksi mainioita online -settejä. Hyvinvointiin kuuluu olennaisesti myös vapaa-aika ja siksi on tärkeää jättää kalenteriin edes yksi päivä viikosta, jolloin ei ole mitään ohjelmaa.
5. Päivä kerrallaan. Siitä ei tule mitään, jos ajattelen vain työn määrää kokonaisuutena. Se pitää pilkkoa. Joka päivälle on omat tehtävänsä ja keskityn suorittamaan niistä yhden kerrallaan.

Näillä eväillä siis lähden tähän loppuvuoteen. Aika näyttää, onnistunko. Rehellisyyden nimissä en kyllä tälläkään viikolla mennyt joka päivä kouluun.

Lue myös: Miksi syksy on paras vuodenaika?

Olen useaan otteeseen kritisoinut täällä kaikkia, jotka eivät osaa kirjoittaa sujuvasti äidinkieltään. (Toim. huom. lukihäiriöt on sitten asia erikseen.) Itse koen olevani aika taitava pilkunviilaaja ja minua pyydetäänkin usein oikolukemaan muiden tekstejä. En voi sietää kirjoitusvirheitä. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa näin:

• Alkeelliset kirjoitusvirheet blogeissa ärsyttävät aina yhtä paljon. Yhdyssanat vielä voisin jotenkin sulattaa, mutta relatiivipronominien väärinkäyttöä en voi suvaita. (”Joka” viittaa edelliseen sanaan ja ”mikä” edelliseen lauseeseen.) Olen kerta kaikkiaan huolissani nuorison äidinkielen osaamisesta.

En väitä, että itsekään aina mieleni sulkakynän vinhasti sauhutessa muistaisin korjata jokaista pilkkuvirhettä tai epäselvää virkettä vailla predikaattia. Kuitenkin jos harrastat kirjoittamista, on hyvinkin suotavaa, että ymmärrät äidinkielen perusasiat: erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja yhdys sanat yhteen.

Kun muutama vuosi takaperin mietin, mikä tämän blogini nimeksi tulisi, pohdin sanan ”champagne” suomenkielistä kirjoitusasua: onko se shampanja vai samppanja? Luotin omaan lähes erehtymättömään äidinkielenvaistooni sillä perusteella, että jälkimmäinen kuulosti rahvaanomaiselta. Olin väärässä. Eräs sommeljeeriystäväni nimittäin valaisi minulle asiaa taannoin istuessamme iltaa juurikin tuon jalon kuohujuoman parissa. Tietenkin väitin vastaan, koska muistaakseni kyllä googletin asian laidan: enhän ole niin tyhmä, että laittaisin blogini nimeksi kirjoitusvirheen etenkin kun se on tärkeä osa omaa brändiäni. Sitten muistin, että en kyllä tosiaan tainnut tehdä tarpeeksi taustatutkimusta asian tiimoilta. Helvetin noloa. Oikeaoppinen kirjoitusasu kielitoimiston mukaan on kuin onkin samppanja, vaikka toki muitakin, virheellisiä variaatioita tapaa laajalti.

Tämän tajuttuani aloin heti miettimään strategiaa asian korjaamiseksi. Näin edessäni kolme vaihtoehtoa:

1. Kaikessa hiljaisuudessa vaihdan blogin verkkotunnuksen, nimen, kaikki viitteet ja maininnat sekä sivustolla että sosiaalisessa mediassa tuohon oikeaan muotoon ja olen niin kuin tätä häpeällistä tapausta ei olisi koskaan ollutkaan.
2. Myönnän virheeni ja alan tästä lähtien käyttää oikeaa termiä. Tai sitten en myönnä mitään ja alan vaan ihan muina henkilöinä kirjoittaa tuleviin postauksiin ”samppanjaa”.
3. Hyödynnän Kummankaa -sarjasta tuttua metodia, jonka mukaan virheen sattuessa ihan pokkana vaan toistaa sen.

Että kuvatoimet sitten vaan kaikille.

Toisin sanoen en aio vaihtaa kirjoitusasua lainkaan ja käytän edelleen tuota virheellistä sanaa toivoen, että jonain päivänä kielitoimisto hyväksyy myös sen ja näin ollen voin kutsua itseäni edelläkävijäksi. Se siitä, kippis!