Rivien välistä täällä blogissa on aiemminkin ollut luettavissa, että nuorempana olin melko pitkään sinkkuna. Minulla oli silloin kuitenkin vilkas ja holtiton seuraelämä. Nyt kun olen onnellisesti naimisissa, haluan valottaa yhtä tuon elämänvaiheen varjopuolista hieman.

Nimittäin niitä kaiken maailman entisiä kesäkeilojaheiloja on ihan joka paikassa. Missään ei voi liikkua! Niihin törmää Instagramissa, lehtien urheilusivuilla, kaupassa, baarissa, radiossa, elokuvissa, lentokoneessa ja melkein kirjaimellisesti autoa ajaessakin kun pyöräilevät yhtäkkiä tien yli. Niiltä ei voi välttyä töissä eikä vapaa-ajalla. Joidenkin kohdalla nimen joutuu tarkistamaan matkustajalistasta, toisten näkeminen vieläkin vähän kirpaisee.

Minun aikuismainen vinkkini tilanteeseen, jossa tapaat yllättäen jonkun, jonka kanssa olet joskus ollut intiimeissä tekemisissä, on seuraavanlainen: piiloudu hatun ja aurinkolasien alle, jos mahdollista. Jos tämä ei onnistu, koska olet vaikkapa töissä, niin sitten ihan pokkana vaan olet niin kuin et olisikaan.

Varoituksen sana: tällainen kohtaaminen sattuu aina silloin kun olet reissussa rähjääntynyt/et jaksanut aamulla kammata juurikaan hiuksia/huulipunat on levinnyt/on rönttöset vaatteet päällä tai muuten vain suttuisen näköinen ja kiukkuisella tuulella jo valmiiksi. Moisessa tilanteessa on myös todella tärkeää esitellä sitä vasenta kättä nimettömineen oikein suurella antaumuksella, sikälimikäli jos siellä joku sormus komeilee. Ihan vaan koska lälläslää, minäpä olen helvetin aikuinen ja pääsin naimisiin.

Loppukaneettina tälle järjettömälle postaukselle on siis tämä: toisinaan entisten tuttavuuksien näkeminen tuo vanhoja tunteita pintaan. Olivat he sitten olleet yhden illan romansseja tai päättyneet vähän suurempiin sydänsuruihin. Tämmöisestä kohtaamisesta tulee melko automaattisesti vanha ”pakene tai taistele” -fiilis. Vaikka edellisestä tapaamisesta olisi aikaa jo vuosikymmen, saattaa herätä tarve näyttää, että katsohan mitä menetit: minulla menee hyvin, olen upea, menestynyt enkä yhtään väsynyt tai lihonut ja sinä se olet edelleen luuseri, joka et hyvän päälle ymmärrä.

Lohdutuksen sananen myös kaikille heille, jotka tällä hetkellä kamppailevat sen kanssa, että yhtään mikään ihmissuhde ei onnistu ja on tullut hypittyä punkasta toiseen: silti voi löytää kunnollisen, rakastavan puolison, rauhoittua, saada lapsia ja mennä naimisiin. Kuitenkaan menneisyyttään ei pääse karkuun, vaikka muuttaisi Pakilaan. Sen kanssa on vain opittava elämään.

Lue myös:
Hokihutsun muistelmat -kuinka iskeä jääkiekkoilija?

Mitä ihmisen ammatti kertoo hänestä?

Viime viikolla paljastin hääjuhlamme ruoka- ja juomapuolen. Tänään on vuorossa ohjelma. Vihkimisen ajankohta määräytyi sen mukaan, että paikalle oli tulossa muutamia päiväunilaisia ja halusin, että ne hommat saadaan hoidettua ennen sitä pois. Muutoin vihkiminen ja ohjelma olisi ehdottomasti aikaistunut muutamalla tunnilla ja loppupäässä olisi ollut enemmän aikaa bailata ihanassa Villa Smedsissä.

Päivän virallinen ohjelma oli seuraavanlainen:

14:00 vihkiminen Oulunkylän vanhassa puukirkossa. Noin 70 vierasta mahtui sinne ihan hyvin, tosin muutamat passitettiin istumaan sulhasen puolelle tasapainon vuoksi.
14:30 vieraille kuljetus juhlapaikalle Villa Smedsiin. Samalla me menimme ottamaan potrettikuvia Vanhalle Viilatehtaalle. Kuvauslokaatio valikoitui puhtaasti logistisista ja aikataulullisista syistä.
15:30 hääpari otti vieraat vastaan juhlapaikalla. Tätä odotellessa juhlaväki sai nauttia virkistäviä juomia ja etsiä omat istumapaikkansa. Me olimme niin nopeita kuvien kanssa, että saapuessamme paikalle kaikki vieraatkaan eivät vielä olleet löytäneet perille.
16:00 päivällinen. Tarjoiluista voit lukea lisää täältä.

Ruokailun aikana pidettiin kaason, bestmanin sekä morsiusparin vanhempien puheita. Tätä seurasi kakkukahvit. Hääleikkejä ei ollut lainkaan.

18:30 bändi alkoi roudata kamojaan.
19:00 iltavieraat otettiin vastaan ja nostettiin malja heidän kanssaan.
19:30 tanssittiin hiki päässä häävalssi ja muuta humppaa noin 45 minuutin ajan. Tämän jälkeen oli vuorossa kimpun heitto.
20:30 tarjoiltiin iltapalaa.
21:00 bändi soitti toisen setin ja kaikki bailasivat.

22:00 aloitettiin karaoke, joka oli jymymenestys.
23:30 tuli valomerkki ja bussin piti noutaa meidät keskustaan, mutta se oli puolisen tuntia myöhässä. Bussi vei meidät Apolloon, jonne siirryimme jatkoille. Hääpari karkasi sieltä melko pian, mutta huhu kertoo, että innokkaimmat juhlijat olivat jatkaneet bileitä aamuun asti. Toim.huom. allekirjoittaneella oli myös vaihtomekko.

Alkuvalmistelut

Ennen virallista osuutta toki kulisseissa oli tehty vaikka mitä! Juhlapaikalle ei päässyt kuin vasta saman päivän aamuna järjestelemään, joten värväsin apureita ja tapahtumatuottajia, koska en itse sinne ehtinyt. Olen todella iloinen, että olin hoitanut omaa porukkaa paikalle, koska valitettavasti catering-henkilökunta ei ollut edes lukenut heille tekemääni briiffiä. Onneksi olin autuaan tietämätön tästä kaikesta ja omat kätyrini laittoivat niin juomat kuin paikkakortitkin ojennukseen.

Minun hääviikonloppuni alkoi jo perjantaina, jolloin siirryin Hotelli Tornin sviittiin kaasoineni. Kävimme myös illallisella Aino-nimisessä ravintolassa Esplanadilla. Hyvä ruoka, mitäänsanomaton palvelu. Lauantaiaamuna istuimme rauhassa aamupalalla ja sen jälkeen meikkaaja sekä kampaajat tulivat laittamaan minut sekä kolme kaasoani edustuskelpoiseen kuntoon. Myös kuvaaja saapui paikalle tuolloin.

Ohjelman suunnittelussa oli tärkeää

1. Sujuvuus -halusin, että kaikkeen on varattu tarpeeksi aikaa ja yksityiskohdat mietitty. Minulle oli myös sydämen asia, että kuljetuksissa tai odotteluaikana ei kenenkään tarvinnut olla kuivin suin tai säiden armoilla. Aikaa oli hyvin varattu niin, että ehdin esimerkiksi ruokailun jälkeen kiertää kaikki pöydät läpi ja jutella vieraiden kanssa. Samaa en ehtinyt valitettavasti tehdä enää illalla, koska olin juuri silloin nukuttamassa jälkikasvua kun tälle olisi ollut slotti.
2. Nopeat lätinät -en halunnut pitkää vihkikaavaa tai kiusallisia puheita. Juhlapaikalla puhuneita ohjeistettiin näin: ”lyhyestä virsi kaunis, max 5min, mielummin huumoria kuin lässytystä ja hössötystä”.
3. Tunnelma -halusin, että päivän aikana olisi rento ja hauska fiilis. Mielestäni onnistuimme tässä hyvin. Bändi oli erittäin kiitelty ja karaokea olisi voinut jatkaa loputtomiin. Uskaltauduin itsekin laulamaan, vaikka en tosiaankaan ole mikään Jenni Vartiainen.

Muutama vinkki jälkiviisaana

• Oli virhe mennä laittamaan tytärtä nukkumaan kimpun heiton jälkeen, kun hän olisi halunnut vielä tanssia. Siinähän olisi tanssinut! Ei lapsi siihen kuole, jos valvoo joskus yli yhdeksään. Minä sen sijaan menetin tunnin omista häistäni tämän nukutustaistelun vuoksi.
• Miedot juomat loppui kesken. Minun on vaikeaa arvioida oluen menekkiä kun juon itse vain viiniä, jota jäi yli ihan reilusti yli muuten.
• Vessakoreissa olisi pitänyt olla enemmän shottimateriaalia. Miesten vessan salmiakkikossu oli jo melkein tyhjä siinä vaiheessa kun saavuimme valokuvasta. Tähän vaikutti varmaankin se, että koreissa oli myös shottilaseja, joten ihmiset ottivat kerrallaan enemmän kuin jos he olisivat vain ottaneet pienen huikan. Vaikka ”sharing is caring” en ehkä silti kuitenkaan pidä ajatuksesta, että sata ihmistä juo samasta pullonsuusta. (Myös kondomeja olisi ilmeisesti pitänyt olla enemmän, koska joku nyysi koko paketin.)
• Olisi pitänyt palkata paikalle portsari kantamaan taksiin heidät, joiden omat jalat eivät kantaneet. Nyt tämä epäkiitollinen tehtävä jäi minun, sukulaisteni ja mieheni ystävän kontolle.Postauksen kuvat ja muokkaus: Ira Venäläinen
  Kaasojen mekot: Ted Baker
  Morsiamen mekko: Lovebirds (käytetty)