Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol.2

Joulukuussa julkaisin listan asioista, jotka minua pännivät. Olen useista naistenlehdistä ja blogeista ymmärtänyt, että omaa ajatteluaan voi kovasti harjoittaa positiiviseen suuntaan. Minä en kuitenkaan mahda sille mitään, että jotkut asiat vain päivästä toiseen ottaa päähän niin valtavasti, että en viitsi edes yrittää pohtia kauniita ajatuksia. Varmasti joku voi löytää itsensä listalta samaistua näihin minua ärsyttäviin seikkoihin:

  • Typerät ihmiset. Ihmiskunnan idioottimaisuus nousee esille kaikissa alla olevissa esimerkeissä, mutta eniten minua häiritsee sivistymättömyys ja yksinkertaisten, yleistietoa tai maalaisjärkeä vaativien asioiden tietämättömyys. (Afrikka ei ole valtio,  Oulu tai Kuusamo ei ole Lapissa ja karkauspäivä ei ole kalenterissa vain siksi, että naiset voisivat kosia.)
  • Äänekkäät möykkärit yleisissä tiloissa. Oli se sitten puhelimeen puhumista tai kaverin kanssa juttelua niin minua ei kiinnosta kuunnella sitä. On toki kamalaa, että joudut joka aamu käyttämään hankkimaasi koiraa pissalla ja kuinka se ulvoo (huonon kasvatuksen vuoksi) päivät pitkät siellä kerrostaloasunnossasi ja miten papa-kokeen ottaminen sattui tai äitisi kielsi sinua menemästä konserttiin. Olisin kuitenkin voinut elää ilman noita tietoja.
  • Teinit aikuisten baareissa. Myönnetään, että kävin itsekin 18-vuotiaana yökerhoissa, joihin minulla ei todellakaan olisi ollut mitään asiaa. Mutta nyt kun nämä pimut ovat minua kymmenisen vuotta nuorempia bimboja, en halua heitä häiritsemään illanviettoani.
  • Hitaasti kävelevät ihmiset. Varmaan on ihan kivaa, jos ei ole kiire mihinkään, mutta voi ottaa myös vikkelämmät yksilöt huomioon vaikka väistämällä hieman.
  • Ihmiset, jotka eivät osaa käyttäytyä liukuportaissa. Usein sama henkilö on se, joka laahustaa ensin verkkaisesti keskellä tietä ja liukuportaisiin tullessaan jää seisomaan siihen reunaan, josta minä haluan mennä vihdoin ohi.
  • Ja vielä lopuksi se kaikken ärsyttävin asia: ”Tilaisuudessa tarjolla shampanjaa” ”Joimme shampanjaa” #shampanjaa …ja sitten on tarjolla/lasissa/kuvassa HALVINTA KUOHUVIINIÄ.

Kevään leffatärpit

Mikä olisikaan parempi aika käydä elävissä kuvissa kuin…milloin tahansa! Kevään mittaan ensi-iltaan on jälleen tulossa kutkuttavia uutuuksia, joita ainakin allekirjoittanut odottaa innolla. Kaiva siis kalenteri valmiiksi, jotta voit mennä ajoissa jonottamaan lippuluukulle.

23.3. Batman vs. Superman: Tätä on jo kaipailtu, vaikka henkilökohtaisesti olisin toivonut erinomaisen Christian Balen jatkavan edelleen mustanpuhuvan viittasankarin roolissa. Toisaalta annetaan nyt Ben Affleckille mahdollisuus näyttää, että hän on muutakin kuin Jennifer Lopezin vuosien takainen heila. (Edes pari Oscaria  ja muuta kohtalaista roolisuoritusta ei ole saanut minua vieläkään vakuuttuneeksi).

25.3. Onnenonkija: Tämä suomalainen pätkä on ensimmäinen laatuaan blogiskenessä. Elokuva pääsi tälle listalleni kahdesta syystä: ennakkomarkkinointi sosiaalisessa mediassa on ollut hulvatonta, oikeastaan kuin satiiri suosittujen bloggareiden elämästä. Toinen syy on ihana monilahjakkuus Olavi Uusivirta, joka näyttelee miespääosaa.

15.4. The Dressmaker: Yksi suosikkinäyttelijöistäni, Kate Winslet, on voimakastahtoinen Tilly, joka palaa takapajuiseen kotikyläänsä tyylikkäänä pää pystyssä. Finnkinon sivuilla kerrotaan: ”The Dressmaker on tunteikas tarina rakkaudesta, vihasta ja verrattomista mekoista”.

22.4. Metsästäjä ja talvinen taistelu: Leffa kertoo siitä, mitä tapahtui ennen ”Lumikkia”. Myönnetään, että kyseinen elokuva pääsi listalleni, koska odotettavissa on taisteluita, upeaa kuvausta, fantasiaa, mieletön puvustus ja maisemia suosikkini Hemsworthin veljeksistä.

27.4. Captain America -Civil War: Tätä odotan ehkä eniten koko kevään elokuvatarjonnasta, koska a) Marvelin leffat eivät koskaan petä ja b) Captain America ja Iron man.