Minua ärsyttää usein kaikki, mutta jotkin asiat luonnollisesti käyvät hermoille enemmän kuin muut. Ajattelinkin nyt ihan vain kevään kunniaksi taas listata asioita, jotka ottavat päähän tällä hetkellä. Sitä paitsi nämä ärsytyslistapostaukset ovat olleet yllättävän suosittuja, joten sopii olettaa, että myös kanssaihmiset hermostuvat samoista seikoista tai sitten pahoittavat mielensä minun mielensäpahoittamisestani.

• Ihmiset, jotka eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä jääkiekosta, mutta ovat katsovinaan MM-kisoja, koska se on miesten mieleen. Ihan oikeasti. Tiedätkö edes, mikä on paitsio?
• Alkeelliset kirjoitusvirheet blogeissa ärsyttävät aina yhtä paljon. Yhdyssanat vielä voisin jotenkin sulattaa, mutta relatiivipronominien väärinkäyttöä en voi suvaita. (”Joka” viittaa edelliseen sanaan ja ”mikä” edelliseen lauseeseen.) Olen kerta kaikkiaan huolissani nuorison äidinkielen osaamisesta.
• Ihmiset, jotka tulevat juhliin kutsumatta eivätkä muista isäntäväkeä lahjoilla. On kohteliasta tuoda edes kukkia tai omat juomat, jos toit kerran seuralaisen, jota ei oltu kutsuttu.
• Ihmiset, jotka antavat lastensa syödä kaupassa vaikkapa jäätelöä ennen kuin se on maksettu. Mielestäni tämä ei ole soveliasta. Jos et muuten saa pidettyä jälkikasvuasi kurissa kuin varastamalla jäätelön niin älä tuo niitä penskoja kauppaan. Niin ja kyllä, mielestäni se on varkaus, mikäli et sitä ole vielä maksanut.
• Aurinkoinen sää väärään aikaan. Aina kun on sellainen olo, että haluaisi vain loikoilla pimeässä huoneessa, paistaa arska täyttä päätä. Kuitenkin aina silloin, kun tahtoisi mennä piknikille, sataa räntää.
• Ihmiset, jotka pyöräilevät kävelytiellä. Jos et osaa pyöräillä oikealla väylällä, ole hyvä ja kulje bussilla/autolla/apostolinkyydillä.
• Se, kun tiedät, että tenttiin pitää lukea ja juuri sillä hetkellä tulee äkillinen tarve tehdä kaikkea muuta, kuten istuttaa kukkia/siivota kaikki kaapit/lähteä kolmen tunnin lenkille/järjestellä DVD:t aakkosjärjestykseen/katsoa vierestä kun joku pelaa pleikkaria.
• Aina kun mielesi tekee paahtoleipää, kaapissa on vain riisikakkuja. Älkäkä edes yritä väittää, että ne käyvät leivän korvikkeeksi.
• Vääränkokoiset suodatinpussit. Miksi koskaan ei voi vahingossa ostaa niitä oikeanlaisia?
• Kaikki ihmiset, jotka eivät ärsyynny yllä mainituista asioista.

Mikäli et muista, mitkä seikat nuppiani ovat kiristäneet aiemmin, pääset tutkimaan niitä täältä ja täältä.

Minun oli tarkoitus tänään kirjoittaa ihan muista jutuista. (Esimerkiksi siitä, kuinka olin viime viikonloppuna risteilyllä ja nyt minulla on silmä mustana.) Kuitenkin, koska en saanut taaskaan yöllä nukuttua, ajattelin avata sanaisen arkkuni tämän aiheen tiimoilta ja railakkaat laivamuistot saavat odottaa. Kuten olen kertonut, usein elokuvat vaikuttavat minuun syvästi. Kauhuelokuvien genre ei ole tässä asiassa lainkaan poikkeus. Sen vuoksi pyrin välttelemään niiden katsomista.

Kun olin peruskoulussa, oli hirveän muodikasta vuokrata kauhuleffoja. Silloin niille lähinnä naureskeltiin, eivätkä ne muka lainkaan pelottaneet. Vaikka kyllähän ne taisivat vähän kuitenkin pelottaa. Nimittäin kun olin katsonut The Ring –elokuvan, en uskaltanut nukkua aikoihin television kanssa samassa huoneessa. Olin myös varma, että aina kun olen yksin kotona, Scream –elokuvien murhaaja naamareineen odottaa lahtaamistani vaatekaapissa/sängyn alla/verhon takana. Kaunan jälkeen kuvittelin aina suihkussa käydessäni, että päästäni kasvaa käsi kun laitan shampoota.

Näin aikuisiällä haluaisin kovasti katsoa kauhuelokuvia. Olen muutamaan otteeseen erehtynytkin luulemaan, että kyllä minä kestän ja että nehän ovat vain fiktiota. Katsoin Paranormal Activityn ystäväni kanssa siten, että elokuvasta olivat äänet lähes poissa ja tuijotin ruutua kädet silmillä vilkuillen välillä vähän sormien lomasta. Luin myös etukäteen Wikipediasta, mitä elokuvassa tapahtuu, jotta osaisin varautua. Silti en voi vieläkään nukkua siten, että toinen jalkani olisi peiton ulkopuolella. Pelkään nimittäin, että jokin käsittämätön voima tarttuu kinttuuni ja raahaa minut rappusia alas (joita ei siis meidän kotonamme ole).

Eräänä juhannuksena katsoin Emily Rosen riivaajan hirveässä krapulapelkotiloissa, enkä pystynyt nukahtamaan viikkoon ennen klo 03:00, koska pelkäsin herääväni siihen aikaan. Vaikka tuon pätkän katsomisesta on melkein kuusi vuotta, olen ollut hermoraunio viime aikoina, koska olen jo useampana yönä herännyt noin kolmen maissa. Lisäksi olen varma, että talossamme kummittelee ja että kun menen yöllä vessaan, huomaan keinutuolin keinuvan itsekseen. (Siksi mielummin pidättelen vessakäyntiä aamuun.) Kaikken pahinta on se, kun pesen kasvojani, enkä voi olla kauaa kumartuneena lavuaarin ylle. Olen nimittäin siinä uskossa, että kun nostan katseeni, peilissä takanani näkyy kuollut lapsi tai muuta yhtä typerää. En voi myöskään katsoa sellaisia televisiosarjoja kuin Walking dead, koska olen vakuuttunut, että kaikki muuttuvat zombeiksi.

Tämä voi kuulostaa huvittavalta, mutta minulle nämä ovat aivan yhtä todellisia pelkoja kuin akrofobiakin.