Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

RIINAN JA EINON VIINIBATTLE: GRANDE FINALE

MAINOS: VIINIPOSTI

Jo kolmatta kertaa saimme “Partner In Wine” Eino Nurmiston kanssa järjestää ystäville viinitastingin, jossa valitsimme Viinipostin portfoliosta yhteensä kymmenen viiniä, viisi taisteluparia. Näistä osallistujat saivat äänestää, kumman valinnat olivat enemmän heidän mieleen. Eino on teeveestä tuttu, kuvataiteilija, kirjailija, vaikuttaja sekä ennen kaikkea rehellinen nautiskelija ja olipa ilo taas päästä hänen kanssaan mittelöimään viinin pariin!

Viime vuonna maistatimme yhden taisteluparin sokkona ja se oli niin suosittu ohjelmanumero, että päätimme laajentaa sitä tähän vuoteen. Kaikki viinit maisteltiin siis silmät sidottuina ja vasta äänestyksen jälkeen kerroimme, mitä laseissa oli ja mikä oli kenenkin valinta.

Tastingin kattoteemana oli minun viinifilosofiaani mukaillen “kuplat läpi aterian ja rosé ympäri vuoden”. Lisäksi järjestimme pienen yllätyksen, sillä toimme yhden viime vuodesta tutun taisteluparin pöytään uudelleen, mutta Magnum-koossa. Loisteliaaksi lopuksi vielä tarjosimme osallistujille jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa.

BATTLEN TAISTELUPARIT

Pari 1: Samppanjan haastajat Italiasta

Halusimme aluksi lähteä vähän haastamaan osallistujien makunystyröitä sillä ajatuksella, että Italiasta todella tulee paljon muutakin laadukasta kuohuvaa kuin Proseccoa:

Riina: Ferrari Trento Organic Brut  (30,35€)

Vannoutuneena Chardonnay -muijana valitsin tämän 100% Chardonnay -rypäleestä valmistetun luomuviinin, jonka rypäleet ovat kypsyneet korkealla Dolomiittien rinteillä. Aivan upea ja elegantti viini, ihan kuten minäkin. Ferrari Trento on perustettu vuonna 1902 ja on alusta alkaen valmistanut kuohuviinejä perinteisellä menetelmällä. Tuottajan kuohuviinit ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja ovat arvostettuja myös maailmalla.

Champagnessa aiemmin työskennellyt kellarimestari Cyril Brun on nykyään Ferrarilla töissä ja odotan todella suurella innolla, mitä hän saa siellä aikaiseksi.

Eino: Marchese Antinori Cuvée Royal (40,44€)

Trentosta lähdettiinkin sitten kohti Milanoa ja Franciacortaan. Franciacortaa kutsutaan “Italian samppanjaksi”. Tässä viinissä on Chardonnayn lisäksi käytetty myös Pinot Noir- ja Pinot Blanc -rypäleitä ja siksi se on ihanan runsas ja paahteinen. Antinorien suku on vanha Toscanan alueen aatelinen suku ja heidän jälkeläisensä ovat jättäneet jälkensä myös tämän alueen kulttuuriperimään. Tila sijaitsee Calinon kylässä, aivan Franciacortan sydämessä ja siellä on upeita linnoja, vanhoja kirkkoja ja luostareita. Tämä viini oli yksi battlen suosikkeja monen mielestä!

Pari 2: Make rosé-samppanja great again

Eino: Moët & Chandon Rosé Imperial (73,75€)

Tämä ikoninen samppanjatalo on kaikille varmasti tuttu ja tarkkasilmäiset ehkä bongsivatkin sen taannoin Olet mitä syöt -ohjelmasta, kun Pippa Laukka kolusi Einon jääkaappia. Einon sanoin: “Tätä löytyykin siis aina kaapista sinä kuuluisana kotivarana!”

Moët & Chandon on suurin maanomistaja Champagnen alueella ja se mukanaan myös suuren vastuun: heillä on mahdollisuus toimia alueen pioneereina. He esimerkiksi johtavat erilaisia tutkimuksia ja kehitysprojekteja alueella, joista hyötyvät myös pienemmätkin samppanjatalot

Riina: Ruinart Rosé  (106,25€)

Itse pysyttelin edelleen uskollisena eleganssille ja Chardonnaylle ja siksi valitsin tietenkin Ruinartin Rosé -samppanjan. Vaikka tässä viinissä Pinot Noiria onkin 55%, Ruinart on tyyliltään hyvin Chardonnay-vetoinen talo. Ruinartia pidetään ensimmäisenä virallisesti perustettuna samppanjatalona ja kerrotaan myös, että Ruinart on valmistanut maailman ensimmäisen rosé-samppanjan kuorikontaktia hyödyntämällä vuonna 1764. Sittemmin Madame Clicquot kehitti menetelmää ja tänäkin päivänä tuo sekoitemenetelmä on käytössä. On myös mainitsemisen arvoista, että Ruinartilla on myös tuore kellarimestari, nuori nainen Caroline Fiot.

 

Pari 3: Rosé ympäri vuoden!

Eino: Chivite Las Fincas Rosado (20,24€)

Chivite on yksi Espanjan vanhimpia tuottajia.  Las Fincas Rosado on Chiviten perheen ja espanjalaisen huippuluokan keittiömestarin, José Maria Arzakin, yhteistyön tulos. Arzakin perhe omistaa nimeään kantavan ravintolan, joka on onnistunut säilyttämään kolme Michelin -tähteä jo 80-luvulta asti. Tämä viini on siis tehty oodiksi hyvälle ruoalle ja viiniparituksille!

 

Riina: E.Guigal Cotes-du-Rhone  (18,94€)

Tämä arvostetulta Cotes-du-Rhône -apellaation alueelta tuleva viini on valmistettu Grenache (70%), Cincault (20%) ja Syrah (10%) -rypäleistä ja se on todella monipuolinen ja gastronominen. Tuottaja E.Guigal valmistaa premium-viinejä kaikkialla Rhônen tunnetuilla viinialueilla ja he ovat hyvin omistautuneita asialleen. Tämä kyseinen viini on yksi luottoviinejäni grilliruoan kanssa kesällä nautittavaksi!

 Pari 4: Onko kaikki parempaa Magnumissa?

Eino: Whispering Angel (29,98€ 0,75l)

Myös viime vuonna Einon valinta oli Whispering Angel ja hän pysyi nyt sille uskollisena, vaikka laulaja Adele ei tänäkään vuonna päässyt paikalle. Tämä on siis tiettävästi myös hänen lempiviininsä. Tämä ikoninen viini on todellinen referenssi Provencen alueen rosé-viineille. Legenda kertoo, että viinin nimi, Whispering Angel, tulee siitä, että kun tätä viiniä juo, kuulee, kuinka enkelit kuiskaa!

Riina: Tormaresca Calafuria (22,43€ 0,75l)

Pysyin itsekin viime vuoden itselleni uskollisena ja otin jälleen kerran Tormarescan Calafurian, johon tutustuin Interbrandsin kevätmessuilla vuosi sitten  ja ihastuin ikihyviksi. Tormaresca Calafuria tulee Italiasta, Apulian alueelta ja on valmistettu 100% Negroamaro-rypäleestä. Viini on hyvin gastronominen ja kerrassaan ihana antipasti-viini!

Viime vuonna Whispering Angel vei tämän parin voiton, mutta tällä kertaa Italia päihitti Ranskan! Tästä olin erityisen iloinen, vaikka Whispering Angel kuuluu omiinkin suosikkeihini.

Pari 5: Jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa

Riina Moët&Chandon Ice Imperial (76,06€)

Muistatteko, kun jäiden kanssa nautittavat samppanjat olivat trendikkäitä? Itse olen ainakin tätä maistellut Mattolaiturilla vuonna 2011, jolloin Moet&Chandon lanseerasi ensimmäisenä maailmassa jäiden kanssa tarjoiltavan Moët Ice -samppanjan. Nämä samppanjat ovat omiaan kuumana kesäpäivänä nautittaviksi jäiden kanssa, mutta sokeripitoisuutensa vuoksi ne ovat ihan mainioita myös jälkkärin parina.

Eino: Veuve Clicquot Rich on Ice (82,45€)

Veuve Clicquot on Einolle merkityksellinen samppanjatalo ja yksi hänen kaikkien aikojen henkilökohtaisia suosikkejaan. Tätä samppanjataloa tai ainakin heidän vakiosamppanjaa kuullaan usein myös kutsuttavan “keltaiseksi leskeksi” ja Veuve Clicquot tarkoittaakin ranskaksi Clicquon leski. Madame Clicquot oli aikansa edelläkävijä Champagnen alueella ja, kuten aiemmin mainittua, muun muassa kehitti tänäkin päivänä käytössä olevan menetelmän rosé-samppanjan valmistamiseksi.

RUOKAPARITUKSET VIINEILLE JA KIITOKSET

 Viinien kanssa viinimentorini, Jaana Virkki, oli loihtinut erinomaiset paritukset ja rennolla otteella maistelimme vähän kaikkea kaiken kanssa. Viinin ja paritusten ei tarvitse aina olla niin vakavaa!

Listalla oli muun muassa krustadit ja karamellisoitua sipulia, marinoitua paprikaa ja kesäkurpitsaa mozzarella-juuston kera, pieniä antipastipiiraita, ruusukaalihampurilaisia, parmesankeksejä sekä täytettyjä pikkusämpylöitä. Viimeisen parin kanssa nautimme jälkiruoaksi passion-kääretorttua. Mikä makujen sinfonia!

Kiitos vielä kerran kaikille Riinan ja Einon viinibattleen osallistuneille sekä Viinipostille tämän mahdollistamisesta ja tietenkin myös kanssakilpailijalleni Einolle! Kippis!

Ai niin, ja minä muuten voitin!

Lisää viini-inspiraatiota aiemmilta vuosilta täällä:

Riinan ja Einon viinibattle: revanssi

Riinan ja Einon suuri viinibattle

PS. Käy katsomassa minun ja Einon Instagramista lisää tunnelmia viinibattlesta!