Testissä perheomisteinen hotelli Verso Jyväskylässä

MAINOS: HOTELLI VERSO
Tällä viikolla minulla oli Vaikuttajamedian työasioita Jyväskylän suunnalla. Suuntasin siis tiistaina ani varhain junalla kohti Keski-Suomea. Edellisestä visiitistä kaupunkiin ehti vierähtää jo viitisentoista vuotta.
Tällä reissulla yövyin aivan Jyväskylän keskustassa mainiolla paikalla Hotelli Versossa. Hotelli Verso on perheomisteinen, paikallinen urbaani hotelli ja erinomainen vaihtoehto niin perheille, pariskunnille, ryhmille kuin kaltaiselleni yksin matkustavalle henkilöllekin.
Jyväskyläläinen hotelli
Hotelli Versossa on 127 huonetta. Minun huoneeni oli tilava Superior kylpyammeella. Osassa Superior-huoneista on myös oma sauna, mutta kaikkiin huoneluokkiin kuuluu aamiaisen ja ilmaisen wifin lisäksi asiakassaunojen käyttö.




Tämä huone oli juuri täydellinen minun tarpeisiini, sillä tein myös huoneessa vähän töitä sen lisäksi, että hengasin kylpytakissa ja hotellitohveleissa, otin pitkän kylvyn sekä päivänokoset ja lueskelin kirjaa. Nukuin myös erittäin makoisat yöunet.
Minulla oli sovittu illallinen muualla, mutta kävin kuitenkin testaamassa Verson ravintolan tarjontaa sen verran, että tilasin aperitiiviksi grillattua halloumia, mansikkaa ja balsamicosiirappia sekä palan painikkeeksi Tommasin Le Fornaci Luganaa. Hotellivieraat saavat nimittäin Verson baarista ja ravintolasta 10% alennuksen. Kaiken kaikkiaan lista näytti todella herkulliselta. Ensi kerralla tulen ehdottomasti syömään pidemmän kaavan kautta!



Hotelli Verson suomalainen aamiainen ei jättänyt kylmäksi
Parasta hotelleissa on (hotellitohvelien ja muhkeiden kylpytakkien lisäksi) mielestäni aamiainen. Olin kuullut hotelli Verson suomalaisesta aamiaisesta jo ennakkoon paljon ja odotukset olivat korkealla. Aamiainen kuitenkin ylitti odotukseni! Tarjolla oli paljon luomua, paikallisuutta ja kotimaisia makuja. Oli Martinmäen kylmäsavulohta, Pielisen savumuikkuja, juustoa ja omenamehua Ahvenanmaalta, itse leivottua leipää ja pullaa, leipäjuustoa ja lakkahilloa ja jopa vispipuuroa. Ja mikä parasta, kunnollisen kokoiset kahvikupit.



Aamiainen avoinna ma-pe 6:30-10, lauantaisin 7:30-11:30 ja sunnuntaisin sekä arkipyhinä 8-12.
Hinta: Aamiainen tosiaan sisältyy aina huonehintaan, ja hotellin ulkopuoliset vieraat pääsevät nauttimaan näistä herkuista 25 euron hintaan, alle 4-vuotiaat veloituksetta ja 4-12 -vuotiaat 12€.

Hotelli Verso kuuluu perheomisteiseen jyväskyläläiseen Yöpuu-yhtiöön, johon kuuluu hotelli Verson lisäksi Verson Urban Bar&Kitchen, hotelli Yöpuu ja palkittu ravintola Pöllöwaari.
Barcelona Jyväskylässä: La Brava Boqueria

MAINOS: LA BRAVA BOQUERIA
Vuonna 2021 olin Reimsissä Charles Heidsieckillä PR-matkalla ja reissussa oli myös mukana väkeä jyväskyläläisestä Figaro-ravintolasta. Reissussa opin, että Jyväskylä on Suomen gastronomiapääkaupunki. Koska minulla oli sattumoisin tällä viikolla työmatka Jyväskylän suunnille, päätin ilman muuta testata tätä teoriaa. Ja tottavie, kaupungissa on useampi mieletön ravintola palkittuine viinilistoineen.
Figaron kylkeen on marraskuussa avattu La Brava Boqueria. Kyseessä on rento, espanjalaistyylinen seurusteluravintola, joka tarjoaa barcelonalaista tunnelmaa keskellä Jyväskylää!



LA BRAVA BOQUERIA: AUTENTTISIA KATALONIALAISIA MAKUJA
Minulla on intohimoinen suhde tapaksiin, olenhan asunut Espanjassa matkaopasaikoina ja reissannut siellä muutenkin jonkin verran. La Brava Boqueria on kiistatta yksi parhaita tapasravintoloita, jossa olen käynyt Suomessa. Eräs espanjalainen asiakas oli kuulemma todennut, että sieltä saa parempaa sangriaa kuin kotikonnuilta. Emme tällä kertaa maistaneet sangriaa, mutta uskon todellakin tarinan olevan totta.
Suuntasimme ravintolaan rauhallisena tiistai-iltana ja paikalla oli lisäksemme muutama seurue. Viikonloppuisin se on ollut kuulemma avajaisista asti täyteen varattu, joten suosittelen pöytävarauksen tekemistä. Toki paikalle voi piipahtaa espanjalaiseen tyyliin ja vaikkapa nauttia tiskillä muutaman tapasannoksen sekä lasillisen viiniä.



tapaksia ja espanjalaista viiniä
Tapakset on tehty jaettaviksi ja meitä kehotettiin ottamaan noin 3-4 annosta henkeä kohden, joten tilasimme seitsemän. Nautimme oliiveja, jättikatkaravunpyrstöjä, pimientoksia, brioche con setas eli sieniä, paahdettua briossia ja yrttikreemiä sekä chistorramakkaraa tomaattikastikkeessa, marinoitua naudanlihaa, aliolia ja mojo-kastikkeita sekä paistettua mustekalaa sahrami-aliolin kera.
Viinipuolelta saimme maistaa alkuun omistajan suosituksesta erinomaista Corpinnatia, Gramona Imperial Corpinnat Brutia.
Ruokien kanssa tilasin lisäksi lasilliset tällä hetkellä etenkin Espanjassa trendaavasta Albarino -rypäleestä valmistettua valkoviiniä ja Flor de Morca Garnaca -punaviiniä henkilökunnan asiantuntevasta suosituksesta. Nämä viinit olivat tapaksille aivan nappivalinta!
Kaikki maut olivat erinomaisia. Meidän suosikkejamme oli (kestosuosikkien pimientosten ja cambasien ohella) erityisesti brioche con setas. Syötyämme olimme niin täynnä, että emme jaksaneet tilata jälkiruokaa, mutta maistamatta voin sanoa niidenkin olevan varmasti mitä mainioimpia.
Hintataso on edullinen ja hinta-laatusuhde älyttömän hyvä. Tykkäsin tosi paljon myös ravintolan sisustuksesta, yksityiskohdista ja tunnelmasta. Myös palvelu oli ensiluokkaista, mutta sitä osasinkin jo odottaa. Iso plussa myös tosi kivasta cocktail- ja etenkin mocktail -valikoimasta!


La Brava Boqueria:
Osoite: Asemakatu 2, Jyväskylä
Aukioloajat: ti-to 17 – 23, pe-la 16 – 24


0