Jos Luoja suo, jään perjantaina ihan peräti kokonaisen viikon mittaiselle kesälomalle. Normaalistihan olisin aikatauluttanut loman minuutilleen ja tehnyt kamalan pitkän listan asioista, joita pitää ehtiä tekemään ja siitä, missä kaikkialla pitää keritä sukuloimaan. Puolet lomasta kuluisi luultavasti matkaa tehdessä ja toinen puoli rästikouluhommien parissa.

Nyt teemme asiat toisin ja meidän ainoa suunnitelmamme on, että emme halua olla kotona emmekä lähteä mihinkään lentokoneella. Ensimmäinen sen vuoksi, että kotona ollessa ei niin pääse arkea pakoon ja kuitenkin tulisi tehtyä vähän jotain työjuttuja tai koulutehtäviä. Jälkimmäinen siksi, että vuoden ja neljän kuukauden ikäinen tyttäremme ei välttämättä enää suostuisi lentokoneessa istumaan paikallaan sylissä vöihin köytettynä varttia kauempaa. En halua tehdä sitä virhettä, että koko kone joutuisi kestämään sitä rimpuilua sekä esiuhmaista huutoa, koska lentokoneen käytävällä taaperon kanssa ravaaminen ei ole ensinnäkään turvallista ja toisekseen häiritsee matkustamohenkilökunnan työskentelyä valtavan paljon. Siksi minä en aio matkustaa lentokoneella jälkikasvuni kanssa, ellei ole aivan pakko. En ainakaan ennen kuin hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään ”jos-et-ole-hiljaa-ja-paikoillaan-niin-kapteeni-heittää-sinut-ikkunasta-ulos” –tyyppisten uhkausten sekä ”saat-katsoa-neljä-tuntia-pipsa-possua-ja-syödä-jääteöä” -tyyppisten lahjusten merkityksen.

Toki meillä on jotain ajatuksia siitä, mitä lomallamme mahdollisesti haluaisimme tehdä. Ensin ajatuksena oli aloittaa loma järjestämällä ystäville rento grilli-ilta takapihalla kesästä nauttien, mutta viimeisimmän sääennusteen mukaan siinä kävisi niin, että koko kööri istuisi sisällä ja avomieheni yksin grillaisi pihalla räntäsateessa. Jätämme siis sen kesästä nauttimisen myöhemmälle ja keksimme jotain muuta. Jossain vaiheessa toiveissa oli myös tehdä telttaretki Nuuksioon, mutta sekin taitaa jäädä toiseen kertaan, koska olen mukavuudenhaluinen ja telttailu tai vaeltaminen huonolla kelillä ei pehemmin innosta.

Mahdollisesti suuntaamme mökille, käymme poimimassa mansikoita ja elokuvissa tai lähdemme ehkä Maarianhaminaan auton kanssa. Tämä jää nähtäväksi, mutta varmaa on, että jätän läppärin sekä työpuhelimen toimistolle perjantaina lomalaitumille suunnatessani. Olen nimittäin oivaltanut, että tärkeintä lomassa on, että jää aikaa vain olla arjen kiireiden tavoittamattomissa sekä viettää aikaa yhdessä perheen kanssa.

*Kurssi ja Taste of Helsinki-liput saatu blogin kautta

Viime aikoina on ollut vaikeuksia keksiä mitään sanottavaa tänne blogiin. Tuntuu, että kaikki energiani on mennyt ihan vaan arjesta selviytymiseen. Toki viikkoihin on mahtunut myös yksi työpaikan virkistysmatka Tallinnaan, Deadpool 2-elokuva, hyödyllinen Kuntouta keskivartalo-äitikurssi* (josta kerron lisää myöhemmin), reissu sukulaisten luo Savoon, piipahdus Porvoossa sekä tietenkin herkullinen Taste of Helsinki*. Postauksen kuvituksena onkin sekalaisia otoksia näistä mukavista kesätekemisistä.

Silti arki tuntuu tällä hetkellä jokseenkin suorittamiselta ja suoriutumiselta, vaikka kesä on kauneimmillaan. Sairasteluiltakaan ei ole vältytty ja parhaillaan toivun erittäin intensiivisestä oksennustaudista.

Olen käynyt tässä läpi loppuvuoden työkuvioita, koulukursseja ja pakollisia reissuja, aikatauluttanut elämäni joulukuun loppuun saakka. Olen pääni puhki miettinyt, miten selviän syksystä kun pitäisi kirjoittaa opinnäytetyö, käydä viimeiset kurssit ja töissäkin tulee olemaan todella hektistä. Sitten pitäisi myös löytää aikaa perheelle, ystäville, kuntoilulle ja levolle.

Ei ehkä pitäisi stressata näistä asioista näin kuukausia etukäteen, mutta sellainen olen. Olen myös miettinyt, miksi olen asettanut itselleni niin kovia tavoitteita esimerkiksi valmistumisen suhteen. Jotkut viettävät opintojen parissa yliaikaa niin miksi minun pitäisi olla se supersuorittaja, joka tekee ylitöitä, treenaa, kirjoittaa blogia ja vie opinnot loppuun ennätysajassa. Onko tässä yksinkertaisesti mitään järkeä? Täytyykö minun ihan välttämättä valmistua koulusta tämän vuoden puolella? Onko minun pakko olla elämäni kunnossa kun täytän vuosia? Voisiko työtehtävistä kieltäytyä, jos kalenteri ei anna myöten tai ainakin delegoida jotain? Eikö kuitenkin tärkeintä elämässä ole viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, nukkua tarpeeksi ja voida hyvin?

Olen huomannut, että minulla stressiin auttaa parhaiten luonnossa samoilu, perheen kanssa olo ja rauhallinen jooga. Alkoholi sen sijaan pahentaa tilannetta ja huonontaa jo muutaman lasillisen jälkeen unenlaatua entisestään. Uni on nimittäin kaikkein tärkein asia maailmassa ja kuten olen aiemminkin kertonut, stressi vaikeuttaa itselläni nukahtamista merkittävän paljon. Se aiheuttaa pelottavan noidankehän, koska väsyneenä olen huonolla tuulella ja syön myös epäsäännöllisesti, jolloin voin entistä huonommin.

Minua kiinnostaisi nyt tietää, millaisia keinoja teillä lukijoilla on stressin lievittämiseen ja löytyykö sieltä muita, jotka kokevat olevansa suorittajia ja asettavansa välillä itselleen vähän kohtuuttomiakin tavoitteita?