Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Tätä et tiennyt minusta

Tänään ajattelin raottaa hieman mystisyyden verhoa ja kertoa itsestäni asioita, joita kovin monikaan ei minusta tiedä. Näiden myötä ehkä ymmärrätte paremmin sielunmaisemaani tai sitten pidätte minua entistäkin kahjompana.

Tässäpä siis kymmenen satunnaista faktaa, olkaa hyvä.

  1. Olen neuroottinen sängynpetaaja. Kerran lukiossa nukuin pommiin ja peti jäi niille sijoilleen. Asia vainosi minua koko päivän, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Edelleen minua vaivaa toisinaan ajatus siitä, jos avopuolisoni on yksin kotona ja tiedän, ettei hän kuitenkaan ole pedannut sänkyä. Voi sitä häpeää, mikäli joku vaikka kävelisi ikkunan ohi tai tulisi kylään ja näkisi sotkuisen, petaamattoman vuoteen!
  2. Rakastan muumeja. En voi sille mitään. Se on kai sukuvika. Kerään Muumi -mukeja, minulla on kaikki ne DVD:t, kirjoja sekä kaikenlaista muuta oheistilpehööriä. Siksi päätin kuvittaa tämän postauksenkin muutamilla asunnostamme löytyvillä Muumi -jutuilla.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Muumi -mukit

  3. Olen syntynyt kaksi ja puoli kuukautta etuajassa. Painoin syntyessäni noin 1300g ja olin pieni rääpäle. Jos olisin syntynyt ajallaan, olisin syntynyt eri vuonna. En siis todennäköisesti olisi koskaan ystävystynyt parhaiden ystävieni kanssa, koska olisimme olleet eri luokka-asteilla. Olen myös syntynyt veljeni kanssa samana päivänä, joskin kolme vuotta myöhemmin kuin hän.
  4. Minulla oli lapsena eri sukunimi. Kun vanhempani erosivat, vaihdoimme äidin tyttönimeen, mutta elämäni ensimmäiset vuodet olin ”Kärkkäinen”. Tämä tuntuu hassulta, koska sukunimeni on vahva osa identiteettiäni. Olen saanut lempinimeni ”Kepa” sen mukaan.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Muumi -saunatyynyt

  5. Kuuntelen pelkästään suomipopia ja laulan sen tahtiin autossa. Joskus teininä kuuntelin NRJ -radiokanavaa ja ulkolaista musiikkia, mutta olen aina pitänyt enemmän kotimaisesta tuotannosta. Laulan usein autoa ajaessani sen tahtiin ja toisinaan myös hoilaan ollessani yksin kotona.
  6. Työurani kohokohta on oikeasti TET -jakso Nurmijärven Uutisissa. Tämä on vähän surullista kun ajattelee, kuinka siistejä työjuttuja olen saanut tehdä tässä vuosien varrella. Silti muistelen noin 13 vuotta sitten Nurmijärven paikallislehdessä viettämäni kaksiviikkoista erityisellä lämmöllä.
    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Muumi -magneetti

     

     

  7. Olen hakenut lukemaan teologiaa ja uskontotiedettä. Vaikka sitä on ehkä vähän vaikeaa uskoa, olen vanha seurakuntanuori ja kirjoitin uskonnosta ylioppilaskirjoituksissa kaksi pistettä vaille täydet pisteet. Minua on aina kiinnostanut ihmisten uskonnollisuus ja se, miten moinen ilmenee eri uskontokunnissa tai kulttuureissa. Tämän vuoksi hain lukion jälkeen Turkuun lukemaan uskontotieteitäkin ja muutamaa vuotta myöhemmin puolitosissani teologiseen. On sanomattakin selvää, että en niin vähäisellä lukemisella päässyt kumpaankaan sisään, mutta aihepiiri kiinnostaa edelleen.
  8. Vaikka olen aika huono keittiössä, minulla oli kotitalous kymppi. Luulen tämän johtuneen siitä, että kävin tiskaamassa muidenkin tiskit…
    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Muumi -leipälaatikko ja keittokirja


  9. Olin ala-asteella kolme vuotta musiikkiluokalla ja luin ranskaa. En osaa soittaa, enkä laulaa. Ranskaksi kykenen juuri ja juuri esittelemään itseni.
  10. Harrastin nuorempana näyttelemistä. Olin kouluaikaan joka ikisessä esityksessä mukana ja aikuisiälläkin yhden prokkiksen verran harrastelijateatterissa (kuvassa alla).

    paloteatteri-helsinki

    Palo -teatterin näytelmä Helsinki 2010

Viikonlopun menovinkki: Matkamessut

Paitsi että minua kiinnostaa matkailu työn puolesta, pidän reissaamisesta, koska silloin on aina mukavaa palata kotiin. Siksipä piipahdin tänään katsastamassa Matka Nordic Travel Fair -tapahtuman tarjonnan. Mikäli et ole vielä lyönyt viikonloppusuunnitelmiasi lukkoon, suosittelen piipahtamaan Messukeskuksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TallinkSiljalla on näyttävä messuosasto

Tänä vuonna messujen partnerimaa on Turkki, jossa olen itsekin asunut puolisen vuotta. Messuilla on edustettuna niin eri maita, kaupunkeja, ruokakulttuuria kuin eri matkanjärjestäjienkin osastoja. Tarjolla on paitsi näytteilleasettajien tarjouksia ja tietoa, myös kulttuuria ja erilaisia paneelikeskusteluja. Esimerkiksi lauantaina ohjelmassa on turkkilaista kansantanssia, espanjalaista musiikkia, vuoden kiinnostavimpien matkakohteiden esittelyä ja maailmanympärimatkan ABC. Perjantaina puolestaan illansuussa voi virittäytyä After Work -tunnelmaan.

Itse kävin kuuntelemassa matkailulehti Mondon paneelikeskustelua tämänhetkisistä trendeistä reissaamisen saralla. Mieleeni jäivät erityisesti yhteisöllisyys, jakaminen ja aitous: Matkustaminen(kin) on nykyään sosiaalisen median myötä elämysten reaaliaikaista jakamista ja aitous ennen kaikkea autenttisten kokemusten janoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TUI -lavalla paljon mielenkiintoista ohjelmaa läpi messujen

Matkamessujen huikeisiin tarjouksiin pääset tutustumaan täällä.

Messut avoinna yleisölle:

Perjantai 20.1.2017 10-20
Lauantai 21.1.2017 10-18
Sunnuntai 22.1.2017 10-18

#matka2017

Kuten alla olevista kuvista voitte havaita, löysin messuilta myös ensi kesän lomakohteemme, joka on tietenkin luomu-Suomen pääkaupunki Savon sydämessä: Kiuruvesi.

PS. Samaan aikaan järjestetään myös Caravan -messut. Matkamessujen tiedotteen mukaan kiinnostus matkailuajoneuvoharrastukseen on kasvussa ja kotimaan matkailu lisääntymään päin. Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan? Tiesihän sen jo Samuli Edellmannkin, että karavaanari on kaikkien kaveri.