Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Viisi sanaa, joita en voi sietää

Suomen kielessä on paljon hauskoja sanoja ja sanontoja. Sitten on myös sellaisia, joiden kuuleminen tai näkeminen aiheuttaa vilunväristyksiä. Näin perjantain kunniaksi ajattelin siis listata inhokki-ilmauksiani ihan vain siksi, koska olen jo valmiiksi huonolla tuulella. Tässäpä siis satunnaisessa järjestyksessä viisi sanaa, joita en kertakaikkiaan voi sietää.

  1. Voimaannuttava on ilmaus, josta en vain pidä. Miksi kaiken pitää olla voimaannuttavaa? Toinen saman kategorian sana on resonoida, jota käytetään varsinkin hyvinvointiblogeissa aivan kummallisissa asiayhteyksissä. Se, että osaat jonkin hienon sanan ei tarkoita, että sinun tulisi käyttää sitä (väärin).
  2. Masuasukki -sana pitäisi kieltää lailla. En vaan voi ymmärtää, miksi joku käyttäisi tätä muuten kuin ironisena vitsinä.
  3. Hulinat. Olen sattuneista syistä lueskellut aika paljon äitiysblogeja tässä viimeisen vuoden aikana. Niissä toistuu tämä ”hulinat” -sana mitä merkillisimmissä yhteyksissä. On ”nelikuisen hulinat” ja ”viime yönä me hulinoitiin”. Niin että teitte mitä?
  4. Rakkauspakkaus. En edes viitsisi aloittaa tästä. Kuten kaikki lukijani varmasti tietävät, olen ihminen, joka vihaa lässyttämistä. Tämä sana on sitä pahimmillaan. Jostain syystä olen myös alkanut inhota ”muru” -sanaa. Mikseivät ihmiset vaan voi pitää parisuhteitaan kahdenkeskisinä asioina?
  5. Paituli. Paitsi että tämä on sanana ällöttävä, saan oksennusreaktion siitä, mitä se edustaa. Olen vilpittömästi pahoillani, mutta minulle tulee vain mieleen henkilö, joka on luovuttanut itsensä suhteen.Onko olemassa jotain sanoja tai sanontoja, joita sinä inhoat? Ilmianna ne kommenttiboxissa!

Niin kirjahylly vastaa kuin sinne huudetaan

”Kohtisuora” -blogista löysin tällaisen sangen hauskan ja kepeän kirjahyllyhaasteen. Ideana on siis vastata alla oleviin kuuteentoista kysymykseen oman kirjahyllynsä eepoksilla. Tässäpä minun vastaukseni, olkaa hyvät:

  1. Oletko mies vai nainen? ”Kukkaron kuningatar”
  2. Kuvaile itseäsi? ”Ylpeys ja ennakkoluulo”
  3. Mitä elämä sinulle merkitsee? ”Naisen 9 työelämää”
  4. Kuinka voit? ”Teräsleijona”
  5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? ”Aarre saviastioissa”
  6. Mihin haluaisit matkustaa? ”Humiseva harju”
  7. Kuvaile parasta ystävääsi? ”Jarkko Ruutu, Jumalainen näytelmä”
  8. Mikä on lempivärisi? ”Ajatonta tyyliä kotiisi -sisusta retroklassikoilla”
  9. Millainen sää on nyt? ”Tiinan ampiaiskesä”
  10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? ”Hyvää yötä, pikku ystävä”
  11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? ”Avoimien ovien päivä”
  12. Mitä pelkäät? ”Juurihoito”
  13. Päivän mietelause? ”Melukylässä on hauskaa”
  14. Minkä neuvon haluaisit antaa? ”Se, mikä ei tapa”
  15. Miten haluaisit kuolla? ”Viestinnän vallassa”