Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Tilannekatsaus ämpärilistaani

Vuoden alussa listasin kymmenen tavoitetta tälle vuodelle. On tullut aika hieman kurkistaa, missä tällä hetkellä mennään näiden tavoitteiden suhteen. Onko jokin niistä jo toteutunut ja missä mahdollisesti olisi vielä petrattavaa?

  1. Puhelimen käytön vähentäminen. Tämä on toteutunut oikeastaan ihan omalla painollaan pienokaisen syntymän myötä. Nimittäin usein minulla on kädet niin täynnä, ettei siihen kertakaikkiaan enää sovi luuri. Iltaisin simahdan samantien vuoteeseen päästyäni, eikä juolahtaisi mieleenikään alkaa katsomaan kissavideoita enää siinä kohtaa.
  2. Opettelen kokkaamaan uusia ruokia. Tätä en ihan vielä ole saanut laitettua käytäntöön. Vauvan kanssa kotona väsyneenä pyöriessä mukavuudenhalu voittaa kokeilunhalun. On yksinkertaisesti helpompaa valmistaa jotain tuttua ja mahdollisimman nopeaa murkinaa, kuten tilata pitsa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  3. Panostan ihonhoitoon. Tässä asiassa olen onnistunut. Kävin taannoin kasvohoidossa ja ihoanalyysissä. Olen tunnollisesti hoitanut naamaani sekä aiempaa enemmän kiinnittänyt huomiota terveelliseen ruokavalioon, vitamiineihin ja riittävään vedenjuontiin. Toki valvominen näkyy viehättävinä pandamaisina silmänalusina, mutta sille nyt ei tässä kohtaa mahda mitään.
  4. Opintopisteiden kerryttäminen. Tätä ei ole ihan vielä ollut mahdollista toteuttaa lainkaan, sillä olen edelleen äitiyslomalla. Se jääköön siis syksyn tavoitteeksi.
  5. Hymy kuntoon -projektin osalta olen siinä pisteessä, että pitäisi varata aika yhden viisauden poistoon ja hampaiden puhdistukseen. Sen jälkeen voidaan arvioida mahdollinen valkaisun tarve.
  6. Kiinnitän huomiota hyvinvointiin. Olen mielestäni onnistunut tässä asiassa hyvin ainakin kuntoilun osalta ja pitänyt kiitettävästi kiinni siitä, että liikkuisin päivittäin. Salille en ole vielä päässyt, mutta vaunulenkkien lisäksi olen joogannut sekä tehnyt kehonpainojumppaa. Lääkärin mukaan vatsalihasten erkauma on palautunut hyvin. Tarkistutan tämän vielä personal trainerilla ennen kuin aloitan toukokuun lopussa kovemmat lihaskuntotreenit. Mielen hyvinvointia olen hoitanut näkemällä säännöllisesti ystäviäni sekä käymällä ravintolassa syömässä avomieheni kanssa ihan kahdestaan.
    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Tokyo 55

     

  7. Opettelen neulomaan vaativampia juttuja. Myönnettäköön, että vauvan syntymän jälkeen neulominen on jäänyt vähemmälle. Ehkä sitten taas marraskuussa kun alkaa paleltaa.
  8. Matkustan Lontooseen. Lippuja en ole vielä varannut, mutta ajankohta alkaa olla suurin piirtein selvillä. Syyskuussa olisi tarkoitus tuonne suurkaupunkiin suunnata koko perheen voimin.
  9. Osallistun Kiuruveden IskelmäviikoilleTämä on jo laitettu kalenteriin aikapäiviä sitten. Jos ei ihmeitä tapahdu ja pysymme terveenä, menen todellakin tapahtumaan.
  10. Täydellinen inventaario tavaroille ja turhat rojut kiertoon. Tämä ikuisuusprojekti on siinä pisteessä, että olen raikonnut kaikki omat sekä jälkikasvun tavarat. Pitäisi vielä saada tuo parempi puolisko tekemään sama omille rojuilleen, että voisin sitten varata kirpputoripöydän.En siis ole tyystin unohtanut näitä tavoitteita, vaikka osassa riittääkin vielä työnsarkaa. Palaan näihin uudemman kerran vaikka sitten syksyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *