Sisarellani oli edellisviikolla yksi (lukio)elämän kohokohdista eli Wanhojen tanssit. Seuraillessani sivusta hänen valmistautumistaan tuohon suureen päivään puvunmetsästyksineen ja harjoituskampauksineen, aloin muistella omaa yli vuosikymmenen takaista ”päivääni prinsessana”.

En osaa sanoa, paljonko siskoni kohdalla päivälle tuli kaikkineen hintaa, koska maksaja ei sitä ole minulle paljastanut. Veikkaisin jotain 500-700€ välillä. Olen kuitenkin saanut lehdestä lukea, että summa saattaa helposti kohota jopa nelinumeroiseksi kun yleisenä villityksenä tuota yhtä päivää varten on lisäksi suihkurusketus, rakennekynnet, ripsienpidennykset, limusiiniajelut, valokuvaajan palkkaaminen, jatkot hotelli Kämpin sviitissä, kruununjalokivien hankkiminen ja kauneusleikkaukset.

Wanhojen tanssit on yleisesti ottaen siis aika iso kuluerä nykyvanhemmille maksettavaksi jos nuori ei ole valmis kustantamaan mitään itse. 

Minäkin kyllä tanssin aikoinani, kuten postauksen laadukkaasta kuvamateriaalista voi havaita. Jorasimme ensin torstai-iltana Alppilan lukiossa vanhemmille, jonka jälkeen meillä oli illallinen Kulosaaren Casinolla. Seuraavana päivänä pyörähtelimme sitten vielä koululla sekä Helsingin jäähallissa. Minun pukuni koostui kahdesta osasta: korsettimaisen ruskean yläosan ostin Vilasta ja alaosa teetettiin tutulla ompelijalla silkistä, jonka isäpuoleni oli tuonut Thaimaasta. Puvulle tuli kokonaisuudessaan hintaa noin 100€. Kengät hankimme muistaakseni Prismasta parilla kympillä. Meikin tein itse ja kampauksesta huolehti ystäväni ihan veloituksetta. Jatkot maksoivat noin 50€.

Kaiken kaikkiaan siis minun Suuri Hetkeni kustansi jatkoineen päivineen alle 200€. Olen käyttänyt pukua myöhemminkin kun olin veljeni ystävän avecina RUK:n tanssiaississa 2007 (kuvassa alla). Kolttu on edelleen minulla tallessa ja testaan säännöllisin väliajoin, mahtuuko se vielä päälle. Aion nimittäin käyttää sitä vielä joskus sitten kun saan kutsun Linnanjuhliin.

Bongasin Me Naiset -lehden Sivumennen -kirjablogista hauskan ja itselleni sopivan haasteen, jota päätin lähteä toteuttamaan.

Ajatuksena on lukea vuoden aikana 12 kirjaa, jotka ovat jostain syystä jääneet hyllynpohjalle ja raportoida haasteen etenemisestä sosiaalisessa mediassa #hyllynlämmittäjä.

”Koska kirjat ansaitsevat tulla luetuksi, koska kirjoja hamstraavan ei pitäisi koskaan tuntea syyllisyyttä ja koska lukeminen kannattaa aina: tule mukaan Hyllynlämmittäjä-haasteeseen!”

Tarkoituksena itselläni on kertoa luku-urakan edistymisestä myös tänne blogiin kirja-arvosteluiden muodossa. Pidemmittä puheitta tässä minun poimintani:

• Anna Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä
• Khaled Hosseini: Leijapoika
• Donald McCaig: Rhett
• Emily Bronte: Humiseva harju
• Juhana Torkki: Tarinan valta
• Miika Nousiainen: Juurihoito
• Sofi Oksanen: Norma
• Pia Lindroos&Päivi Lipponen: Naisen 9 työelämää
• David Lagercrantz: Se mikä ei tapa
  

  #hyllynlämmittäjä

Koska löysin kirjahyllystämme vain yhdeksän kirjaa, joita en ole lukenut, otan vapauden lisätä listaukseen kolme uutuusteosta, jotka haluan hamstrata mukaan. (Linkit ja lainaukset suomalainen.com)

• Kukkaron kuningatar -kahdeksan askelta taloudelliseen hyvinvointiin:  ”Tämä kirja on kaikille, jotka pelkäävät kurkistaa pankkitilinsä saldoa, lohdutusshoppailevat luottokortilla, potevat syyllisyyttä taloutensa leväperäisestä hoidosta ja odottavat palkkapäivää kuin kuuta nousevaa.” Koska on tullut aika oppia säästäväisemmäksi.
• Läpi helvetin -Marko Jantusen tarina: ”Läpi helvetin on trillerimäinen tositarina Marko Jantusen vaiheikkaasta peliurasta, päihteiden sävyttämästä yksityiselämästä ja viimeisestä toivosta.” Koska veljeni lupasi lainata tämän minulle.
• Vaikka vuoret järkkyisivät: ”Sanoja rakastavan Elsan mieli kaipaa riuhtaisua jonnekin ylemmäs. Hän löytää etsimänsä seurakunnasta, missä puhutaan kauniilla, tuntemattomilla kielillä.” Koska aihepiiri kiinnostaa.

Täten haastan kaikki muutkin mukaan. Tunnetusti lukeminen on paitsi hauskaa, myös kehittävämpää ajanvietettä kuin Instagramin päämäärätön selailu tai maaninen Netflixin tuijottaminen.