Minulla on massiivinen sisustusprojekti meneillään. Siitä voin kertoa tässä kevään mittaan vähän lisääkin, mutta nyt haluan paljastaa erään asian: Olen jo pitkään haaveillut pyöreästä keittiön pöydästä ja pinnatuoleista. Koska olen köyhä opiskelija arvostan kierrättämistä, olen kytännyt sopivia huonekaluja käytettynä netistä. Niinpä hihkuin riemusta kun vähän aikaa sitten löysin erinomaisen pöydän ja peräti neljä tuolia Tori.fi:stä kohtalaisen edulliseen hintaan. Ainoa ongelma oli se, että ne olivat koivunvärisiä ja taloudessamme on jo nyt aivan liian monta erilaista puupintaa. Näin ollen pöydästä tuoleineen piti saada valkoiset.

Ajattelin, että äkkiäkös sitä vähän sutii maalilla ja kas vain, unelmieni ruokailuryhmä on valmis. Sitä paitsi tällainen kalusteiden maalaus on paitsi palkitsevaa, myös terapeuttista. Tiesinhän minä, että huonekalut pitää ensin hioa, jos haluaa pysyvän ja tasaisen tuloksen. ”Pikkujuttu”, mietin. Niinpä päätin ryhtyä tuumasta toimeen näin pyhien aikaan. Kun kalusteet olisi pikaisesti hiottu, maalaisin ne vain nopeasti pohjamaalilla. Sitten roiskisin pari kerrosta valkoista maalia ja tadaa, keittiön uusi ilme olisi valmis omin pienin kätösin toteutettuna. Voisimme syödä pääsiäisillallista uutuuttaan hohtavan pöydän ääressä. Saisin kattauksesta mielettömän upeita kuvia Instagramiin.

Tähän väliin haluan huomauttaa, että joidenkin ihmisten mielestä olen luonteeltani hieman kärsimätön.

Suurimman työn oli poikaystäväni jo ehtinyt hiomaan koneella ja jäljellä oli vain pienet osat, kuten tuolien pinnat. Miten kauan siinä nyt voisi mennä? Kaikille tiedoksi, että se oli sarkastinen vitsi kun väitin tällaisten tee-se-itse -projektien olevan terapeuttisia. Kestin noin puolitoista tuntia ja sinä aikana en saanut edes yhtä helkkarin istuinta valmiiksi. Hiukset, naama sekä vaatteet täynnä puupölyä päätin, että emmehän me tarvitse uusia kalusteita.

Tämän vuoksi postauksessa ei ole seesteisiä kuvia ”keittiön muuttuneesta ilmeestä” tai minusta maalipensseli kädessä hymyillen valloittavasti. Joudutte siis tyytymään tähän:

Vinkki: Osta huonekalut sen värisinä kuin haluat niiden olevan.

Elämässä tulee eteen kaikenlaista. Maailma osaa potkia korkeilla piikkikärkisillä saappailla päähän. Joskus pelkästään kahvimaidon loppuminen voi tuntua aivan kertakaikkisen epäreilulta.  Jos ei ole lainkaan tottunut vastoinkäymisiin, saattaa pienikin asia olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jos on koko ikänsä elänyt pumpulissa, sitä luulee helposti aikuisuudenkin olevan yksisarvisia, pehmoisia pilvenhattaroita ja sateenkaaria. Sitä vastoin mikäli on jo nuorena ottanut vastuuta tai joutunut joskus käsittelemään kipeitäkin asioita, niihin pienempiin ylämäkiin ei välttämättä hyydy ihan samalla tavalla.

Uskallan väittää, että iso osa vastoinkäymisistä on aivan itse aiheutettuja. Sekös tässä pännii. Jos kaadut portaissa murtaen nilkkasi, saat syyttää vain itseäsi, koska olet kömpelö tai koska laitoit jalkaan sellaiset kengät, joilla et osaa kävellä. Jos nukut pommiin ja pomo suuttuu, on sekin ihan oma vikasi kun et laittanut herätyskelloa soimaan. Jos unohdat ostaa kaupasta kananmunia, vaikka se oli ainoa asia, jota lähdit ostamaan, voit syyttää vain omaa lähimuistihäiriöistä pääkoppaasi. Jos tiputat puhelimen maahan ja näyttö särkyy, voit syyttää itseäsi siitäkin, että et hankkinut suojakuorta.

Inhottava vastoinkäyminen: Juuri kuvanottohetkellä sain kylmää merivettä päälleni.

Tietenkin on myös koko joukko koettelemuksia, jotka ovat jonkun toisen syytä (kuten kuvassa yllä). Esimerkiksi se, kun et saa ravintolassa heti pöytää, vaikka olet sen hyvissä ajoin varannut tai kun julkinen liikenne takkuilee ja myöhästyt tapaamisesta. Tai se, kun kaupassa on hirveät jonot juuri silloin kun sinulla on kiire. Kaikkein pahimmat koettelemukset ovat tietenkin säästä tai luonnonmullistuksista johtuvia. Nimittäin silloin ei ole oikein ketään, jota osoittaa syyttävällä sormella. Kyllä se ottaa päähän kun lentoliikenne tuhkapilven takia lakkaa, sade sotkee ripsivärin tai koko kodin irtaimisto tuhoutuu tulvassa, mutta et voi laittaa sitä VR:n syyksi.

Lupaan kuitenkin, että sen jälkeen kun olet käynyt hyvästelemässä vanhempasi teho-osastolla, läheinen ystäväsi on kuollut, olet menettänyt lapsen, katsonut miten alkoholismi musertaa läheisen ja sinut on raiskattu tai hakattu, ei pieni flunssa hyvän treenikauden keskellä olekaan niin iso juttu. Toki se vituttaa, mutta asiat täytyy laittaa perspektiiviin.

Siispä totean, että tulemme kaikki kohtaamaan vielä vaikka minkälaisia vastoinkäymisiä, esteitä, hidasteita ja vaikeuksia. Jotkin niistä ovat kerrostalon kokoisia järkäleitä, toiset pieniä itikanpistoja, jotka kutittavat hetken. Tärkeintä on kuitenkin se, miten niihin suhtautuu. Itse tykkään murjottaa ja polkea jalkaa (paitsi silloin kun olen murtanut jalkani kaaduttuani portaissa). Vihaan koko maailmankaikkeutta, kunnes ymmärrän että ei se mitään auta. Sitten pyrin tekemään asialle jotain, mikäli sille on jotain tehtävissä.

Vastoinkäymisten hetkellä voi kokeilla viinijoogaa.

Haluan kovasti uskoa kaikella olevan tarkoituksensa, vaikka emme sitä aina ymmärtäisikään. Olen huomannut, että virheistäkin oppii ja kaikki kokemukset vahvistavat. Erään ystäväni äiti totesi joskus: ”Asioita tapahtuu ja sitten niihin suhtaudutaan”. Se on mielestäni mahtava elämänohje.