Täytyykö rakkauden olla myrskyisää?

Silloin kun pidin päiväkirjaa, siellä oli yksi teema ylitse muiden; epäonninen rakkaus. Voin sanoa, että olen kokenut melko paljon sillä saralla. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen tehnyt jotain oikein, koska joku on jaksanut katsella minua kaikessa tempperamentissani jo tovin. En kyllä suoraan sanottuna ymmärrä, miksi.

Aiemmin niin monta kertaa huojuessani sydän palasina baaritiskillä etsien lohtua, pelkäsin jääväni yksin. Nyt kun olen löytänyt vihdoin jotain, mitä kovin kauan etsin, on tuon järjettömän yksinjäämisen pelon tilalle tullut jotain vielä kamalampaa; menettämisen pelko. On paljon helpompaa olla yksin ja piiloutua tunteettomuuden muurin taakse kuin laskea suojausta ja antaa itsensä kokonaan toiselle ihmiselle.

Toisaalta, jos ei pelaa isoilla panoksilla, ei koskaan voi voittaakaan isosti.

Joskus olin sitä mieltä, että sen kerran kun rakastun, haluan sen olevan myrskyisää. Halusin olla kuten Rhett ja Scarlett ”Tuulen viemää” -elokuvassa. Olen sittemmin joutunut pyörtämään sanani. Scarlett O’Hara jäi itkemään kotinsa portaille Rhettin kävellessä usvaan todeten viileästi ”Frankly, my dear, I don’t give a damn”. Kuka nyt sellaista haluaisi? Rhett ja Scarlett eivät olleet koskaan onnellisia, ja silti se on yksi kirjallisuuden suurimmista rakkaustarinoista. Se oli traagista ja kamalaa.

Titanic -elokuvassa Jack&Rose tapasivat laivalla, rakastuivat palavasti, harrastivat seksiä autossa. Sitten Jack kuoli hyiseen Atlanttin syleilyyn. Varmasti Rosesta tuntui todella mukavalta että hän sai yhen päivän ajan rakastella rakastaa. Pitääkö kaiken aina olla traagista ja kamalaa? Elokuvissa ehkä.

Monet sekoittavat usein rakastumisen tunteen himoon tai kevytkenkäiseen ihastumiseen. Minäkin nuorena tytönhupakkona luulin olevani palavasti rakastunut, mutta taisin olla vain rakastunut ajatukseen rakkaudesta. Olen sittemmin oivaltanut, että sen ei tarvitse olla suurta dramatiikkaa tai maatajärisyttävä ensisilmäys. Rakkaus on sitä, että keittää teetä kun toinen on kipeänä ja että voi olla hiljaa tuntematta oloaan epämukavaksi. Rakkaus on sitä, että haluaa laittaa astiat pesukoneeseen eikä jättää lojumaan tiskipöydälle. Rakkaus on sitä kun toinen tulee pitkän työpäivän jälkeen kotiin, on ruoka valmiina. Rakkaus on pieniä suuria tekoja. Rakkaus tarvitsee aikaa kasvaakseen.

Sellaista tylsää tasapainoista rakkautta minä haluan kokea.

Vaikka sitä olisikin järjettömän rakastunut, on mielestäni kuitenkin todella epäkohteliasta näyttää sitä julkisesti. Rakkaus on kahden ihmisen välinen asia. Sitä ei siis tarvitse toitottaa sosiaalisessa mediassa tai harrastaa julkisella paikalla. Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että suhteessa on oltava jotain vikaa jos sitä täytyy todistella muille. Todisteeksi riittää se, että jossain kohtaa rakkaus jalostuu avioliitoksi, ja sitten pidetään isot bileet.