Olen elämäni aikana viettänyt koko joukon hyvin erilaisia jouluja. Olen ollut aattona Helsinki-Vantaan lentoasemalla tonttulakissa myymässä olutta, Egyptissä kirahvina tanssien tekokuusen ympärillä, Kanarialla työkavereiden kanssa viiniä litkien ja lentokoneessa kärryjä lykkien Phuketista Göteborgiin. Joka ikinen joulu poissa perheeni luota saa minut arvostamaan tuota juhlapyhää sekä siihen liittyviä perinteitä entistä enemmän. Tänä jouluna saan onneksi olla kotona. Sen kunniaksi suoritin joulusiivouksen ja koristelin kuusen.

Joulu onkin ehdottomasti lempivuodenaikani, sillä  kulkuset kilisee ja joulupukki suukon sai. Mielestäni parasta joulussa on perinteinen ruoka, joulurauha, ”Varpunen jouluaamuna”, kuusen tuoksu, glögi ja tietenkin yhdessäolo perheen kanssa.

Suvussani on tapana järjestää hyvin organisoitu joululahjapeli. Serkkujeni syntymäpäiväjuhlissa isänpäivänä ulkopuolinen onnetar arpoo kaikille tietokoneella kirjoitetun pakettikortin (jotta antajaa ei voisi päätellä käsialan perusteella). Sitten tuolle henkilölle tulee ostaa noin kymmenen euron arvoinen yllätys. Hankalaksi tämän tekee se, että  etukäteen on päätetty jokin tietty kirjain, jolla lahjan pitää alkaa. Tänä vuonna se on ”E”. Paketeista kuoriutuu varmaan monta essua, elefanttia ja e-kirjaa. Aattona sitten arvaillaan, kuka on hankkinut lahjan kenellekin.

Haluaisin sanoa, että en ymmärrä joulun kulutushömpötystä ja kilpavarustelua. Olisi mukavaa todeta, että pelkästään antamisen ilo on paras lahja. Olisi hauskaa, jos voisin hehkuttaa, että koska en halua olla materialisti, teen kaikki joululahjat itse rakkaudella. Näin ne olisivat lahjan saajalle muka jotenkin merkityksellisempiä kun ne on omin pienin kätösin askarreltu.

En kuitenkaan voi sanoa näitä yllä mainittuja asioita, koska se olisi mielettömän tekopyhää. Nimittäin minä rakastan lahjojen ostamista ja vastaanottamista. Sen vuoksihan veronpalautuksia saadaan, jotta ne voi tuhlata joululahjoihin. Viime vuonna ostin mielitietylleni Hugo Bossin klassikkotuoksun sekä Gantin kellon, ja täytyy kyllä myöntää, että olisin ollut hirvittävän vihainen, jos olisin saanut vastalahjaksi itse tehtyä mysliä tai jonkun vitun himmelin.

Eräs suomalainen pyylevä tositeeveejulkkis on sanonut, että Suomen suvi on lyhyt ja vähäluminen. Saanen ystävällisesti olla eri mieltä. Minun mielestäni kotimaassamme on yksi vuodenaika, syksy.

Kuluva ”kesä” on tosiaan ollut poikkeuksellisen viileä. Keli ei juurikaan eroa marraskuusta millään muulla tavalla kuin että öisin on rasittavan valoisaa. Tämä matalapaineen jatkuva tanssi maamme yllä on positiivinen asia pakettimatkailulle, joka on entisten ammattieni kautta lähellä sydäntäni. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mahdollisuutta irtiottaa ja suunnata Välimeren helteisiin, joten vitut siitä että matkaoppailla riittää töitä ja lennot on täynnä.

Olin siis varauksettoman innoissani viime viikonloppuna kun hartaan odottelun jälkeen elohopea kipusi yli kahdenkymmenen celsiusasteen. Viimeinkin voin laittaa kesämekon ylleni ilman villahousuja ja laittaa jalkaani sandaalit kumisaappaiden sijaan. Vihdoin ja viimein voin käyttää aurinkolaseja ilman, että kukaan tietää ajattelee minun olevan krapulassa. Aurinko päivettää ihoni ja vaalentaa hiukseni.

Aurinkoisessa säässä on kuitenkin yksi suuri ongelma; tulee pakottava tarve tehdä jotain. On pakko mennä terassille, joka on aivan täynnä typeriä muita mukavia ihmisiä. Jos ei mene terassille, on pakko lähteä nauttimaan säästä veneilyn merkeissä. Se vasta onkin kamalaa! Veneestä on suuri vaara tippua ja hukkua. Hiuksetkin menevät sekaisin merituulessa, ja aallokko keinuttaa.

Tai sitten voi mennä viettämään kesäpäivää esimerkiksi uimarannalle. Siellä tosin menee hiekkaa paikkoihin, jonne sitä ei koskaan pitäisi mennä, eikä meressä oikein kehtaa uida. Sitten pitäisi olla rantakunnossakin tai vähintäänkin harrastaa puistojumppaa ja suppailua.

Yksi suosittu vaihtoehto kesäpäivästä nauttimiseen on piknik. Mikä onkaan mukavampaa kuin pakata kuohuvat juomat kylmälaukkuun, leipoa pari suolaista piirakkaa ja korvapuusteja, ostaa ylihintaisia mansikoita torin tungoksesta, jonottaa tunti Suomenlinnan lautalle, jossa suurimman osan tilasta vievät lastenrattaat, etsiä toinen tunti saaren ainoaa käymälää, jonottaa sinne kolmas tunti ja metsästää neljäs sopivaa paikkaa, johon asetella tämä piknik –karavaani?

Auringon laskiessa kuitenkin piknik -viltti on täynnä kaatuneita juomia, joten se täytyy hylätä. Tyhien pullojen määrä on järjetön, eivätkä edes pullonkerääjät huoli jätesäkillistä viinipulloja, niistä kun ei saa kunnollista panttiakaan. Sitten täytyy yrittää epätoivoisesti selviytyä takaisin sinne lautalle, ja jatkaa iltaa palaneesta naamasta ja liian vähäisen vedenjuonnin aiheuttamasta päänsärystä välittämättä. Se on yllättävän haastavaa.

Sateisessa säässä on siis se hyvä puoli, että voi hyvällä omalla tunnolla jäädä kotiin katsomaan elokuvia, syömään nachoja ja säälimään itseään olematta lainkaan sosiaalinen.