Eräänä päivänä siivotessani pohdin, millaiseen kotiin vauva on tulossa. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan talo on vanhahko ja materiaalina puun väristä puuta on käytetty lattiasta kattoon. Muuten sisustukseen olen parhaani mukaan yrittänyt tuoda vaaleita sävyjä hieman maalaisromanttiseen tyyliin. Valitettavasti en voi aina toteuttaa näitä visioitani aivan niin vapaasti kuin haluaisin…

Kuitenkin fyysisiä ominaisuuksia tärkeämpää on se, millaiseen ilmapiiriin lapsi tulee. Mikä tekee meidän kodista kodin ja millainen se on?

• Meillä saunotaan ainakin kerran viikossa, aika usein lauantaisin, niin kuin monessa muussakin suomalaisessa kodissa.
• Täällä nauretaan tosi paljon. Meitä naurattaa vähän hölmöt jutut, kuten hauskat eläinvideot.
• Iltaisin joko katsellaan yhdessä näköradiota tai sitten toinen pelaa pelikonsolia ja toinen neuloo.

  

  

  

  
  
• Meillä on melko siistiä, vaikkakin saattaa olla vähän pölyistä.
• Ystävät ja sukulaiset ovat aina tervetulleita, kunhan ilmoittavat tulostaan etukäteen. Silloin usein leivotaan ja vieraille tarjotaan kahvia tai viiniä.
• Meillä on takapiha, jonka vuoksi toivoisin olevani viherpeukalo. Talvisin en pidä siitä, jos takapihan hanki ei ole aivan koskematon.

  

  

  
  
• Aamuisin syödään kaurapuuroa paitsi viikonloppuisin, jolloin herkutellaan karjalanpiirakoilla ja pekonilla.
• Muuten nautitaan ihan perusruokaa ja välillä kokataan pidemmän kaavan mukaan.

  

  

  
  
• Meillä nukutaan paljon ja myöhään. (Toivottavasti vauva on tässä suhteessa vanhempiensa kaltainen…)
• Täällä on aika usein tuoreita kukkia maljakossa, koska kukapa ei pitäisi kukista.

Viime sunnuntaina sään ollessa hieman kolea ja sateinen, ajattelin tehdä täsmäiskun sisustuskaupoille. Järjestelmällinen sekä määrätietoinen ihminen kun olen, tein etukäteen listan tavaroista, jotka tarvitsisin. Kirjasin ne ylös siinä järjestyksessä kuin tiesin romppeiden olevan myymälässä, kuten teen aina kauppalistojen kanssa aikaa ja hermoja säästääkseni. Lisäksi etsin nettisivuilta valmiiksi isompien tuotteiden hyllypaikat itsepalveluvarastossa.

Normaalisti kun menen Ikeaan, tykkään kiertää huonekalunäyttelyt kaikessa rauhassa etsien niistä ratkaisuja ja inspiraatiota sekä ihastellen erityisesti kattauksia. Nyt kuitenkin halusin vain hakea muutamat tarvitsemani tavarat ja suunnata ripeästi takaisin kotiin. Tuolle päivälle kun oli muitakin suunnitelmia.

Kuitenkin minun olisi järkevänä ihmisenä pitänyt tietää jo tähän ikään mennessä, että ”tärmäisku”, ”sateinen sää” ja ”sunnuntai” ei voi olla ”Ikean” kanssa samassa lauseessa. Jo parkkipaikalle päästyäni ymmärsin tehneeni elämäni suurimman virheen.

Koska olin liikkeellä yksin ja aioin ostaa muun muassa melko kookkaan tarjoilukärryn, halusin luonnollisesti iskeä koslani mahdollisimman lähelle ovia tavaroiden raahaamisen minimoimiseksi. 45 minuutin parkkipaikan metsästyksen jälkeen jätin auton kaikkein kauimmaiseen nurkkaan ja kipsuttelin korkokengissäni (virhe nro2) myymälään. Siellä oli viidakkomeininki. Onneksi olin sentään syönyt kotona ennen lähtöä, koska lihapulla-apajille ei tällä kertaa olisi ollut mitään asiaa. Lapset ryntäilivät ympäriinsä villeinä. Aviomiehet, jotka oli väkipakolla raahattu mukaan, näyttivät maansa myyneiltä ja naisihmiset ennen kaikkea stressaantuneilta.

Ohitin huonekalunäyttelyt olankohautuksella ja suuntasin suoraan alakertaan. Kävi ilmi, että siellä olikin tavaroiden paikat vaihtuneet sitten viime kerran. (Tai sitten saattaa olla, että muistin järjestyksen hieman väärin, mutta minähän en moista koskaan myöntäisi.) Näin ollen kauppalistani täydellinen muoto ei enää pitänytkään paikkaansa. Tämän vuoksi jäi muutama mitätön pikkuasia, kuten verhot, ostamatta. Nimittäin pahinta, mitä voit Ikeassa ruuhka-aikana tehdä, on lähteä ostoskärryinesi takaisin vastavirtaan. Ehei, siellä pitää pysyä koko ajan liikkeessä ja mennä lauman mukana kohti itsepalveluvarastoa napaten matkalta kärryyn vain ne tuotteet, jotka pystyy ottamaan vaelluksen häiriintymättä.

Kun pääsin kassoille, huomasin, etteivät ihmiset vieläkään osaa jonottaa siivosti. Takanani oleva rouva tökki kantapäitäni kärryllään neljästi ja jouduin ystävällisesti huomauttamaan hänelle, että hänkään ei pääse täältä sen nopeammin ulos vaikka änkeäisi kuinka lähelle takamustani. Kun sain vihdoin ostokseni maksettua, kassit sekä laatikot raahattua autolle ja auton käyntiin, ymmärsin, että yksi elämäni suurimmista koettelemuksista oli ohi. Jos olisin tunteellinen ihminen, olisin varmasti alkanut itkemään.

Jatkossa tilaan tuotteet suoraan netistä kotiinkuljetuksella niin kuin normaali herrasväki tekee.