Herään aamulla ani varhain ilman kellonsoittoa. Kuulostelen hiljaisuutta talossa. Lapset nukkuvat vielä. Nousen ääneti, etten herätä aviomiestäni. Laitan polviin asti ulottuvat villasukat jalkaan ja kietoudun pehmeään aamutakkiin. Tassuttelen kylpyhuoneen kautta keittiöön. Valkoinen lautalattia narisee hieman jalkojeni alla.

Kahvia juodessani katselen pihalle. Omenapuiden sato on jo kerätty ja vanha vaahtera pukeutunut syksyn väreihin. Muistelen alkusyksyn puutarhajuhlia, naurunremakkaa ja lyhtyjä, jotka valaisivat pihaa.

Ajatus karkaa kuluneeseen puolivuosikymmeneen. Muistan elävästi, kuinka viisi vuotta sitten istuin Pakilassa kuunnellen pihalta kantautuvaa lehtipuhaltimen vaimeaa hurinaa, haaveillen talvesta ulkomailla. Kukapa olisi osannut arvata, että tuo talvi muuttuisi yllättäen muutaman vuoden mittaiseksi.

Espanjassa oli loputon kesä ja leppoisa elämänrytmi, mutta miehen saadessa mahtavan työtarjouksen Lontoosta, siihen ei voinut olla tarttumatta. Sitä paitsi asuihan tuossa suurkaupungissa jo useampi läheinen ystäväkin. Päätös oli helppo.

Vasta kun pikku-Arvi ilmoitti tulostaan, päätimme palata Suomeen. Raskaus oli paljon helpompi kuin ensimmäinen. Siinä missä tytärtä odottaessani kärsin rajusta pahoinvoinnista neljä kuukautta, ei tätä huomannut kuin omituisista ruokahimoista sekä hiljalleen kasvavasta vatsasta. En ole koskaan ennen välittänyt appelsiineista, mutta silloin olisin voinut elää pelkästään niillä.

Synnytyskin sujui kuin tanssi verrattuna ensimmäiseen. Yrittäjänä minulla ei ollut tietenkään varaa pitkään äitiyslomaan. Onneksi sain kuitenkin järjestettyä kaiken niin, että hoidin pakolliset työt pikkuisen päiväuniaikaan isosiskon ollessa päiväkodissa.

Kun Arvi oli vuoden vanha, hänkin aloitti varhaiskasvatuksen piirissä. Samaan aikaan muutimme tänne Puu-Käpylään unelmieni taloon ja Helvi meni eskariin. Jotenkin elämä asettui vihdoin uomiinsa.

Pian toisen lapsen saamisen jälkeen minulle tuli valtava kaipuu takaisin taivaalle. Niinpä puolisen vuotta sitten lähdin taas lentoyhtiöön osa-aikaisesti. Miehellä on joustavat aikataulut. Saamme hyvin järjesteltyä arjen lentotöineen ja yrittäjyyksineen.

Se vaatii hieman ennakointia, kalenterin synkronointia. Siihen olemme tottuneet vuosien tuomalla rutiinilla. Kaikesta huolimatta tuntuu, että meille jää paljon yhteistä aikaa perheenä. Usein minun työviikkoni on vain nelipäiväinen.

Havahdun mietteistäni. Tänään ei kuitenkaan ole univormupäivä. Tänään puen päälle luottomekkoni sekä mustan mohair-villatakin, joka ulottuu aina pohkeisiin saakka.

Muut heräilevät hiljalleen. Hekin löytävät tiensä keittiöön. Huoneen maalaisromanttista sisustusta hallitsee ikivanha puuhella. Syömme puuroa suuren valkoisen pöydän ääressä.

Yläkerrassa on vain lasten makuuhuoneet, pieni kylpyhuone ja välitila, jota kutsumme leikkinurkaksi. Tässä talossa rakastan eniten olohuoneen valtavaa sohvaa, johon mahdumme kaikki loikoilemaan. Puutalossa on ihana tunnelma, enkä usko haluavani enää koskaan muuttaa.

Laittaudun valmiiksi muun perheen vielä aterioidessa. On minun vuoroni viedä lapset. Helvi yrittää auttaa kaksivuotiasta vaatteiden pukemisessa. Pikkuveli haluaa kuitenkin pukea päättäväisesti itse.

Kävelemme lähellä sijaitsevalle päiväkodille ihmetellen tietä reunustavia valtavia puita. Saatan myös ekaluokkalaisen kouluun. Hän vilkuttaa iloisena keltainen reppu selässä heiluen. Tunnen samanaikaisesti ylpeyttä ja haikeutta.

Hyppään Mäkelänkadulla raitiovaunuun kohti Töölöä. Mietin, että voisin hakea ison maitokahvin mukaan ennen kuin suuntaan työhuoneelle. Syksyinen aamu on kirpeä. Kiitän itseäni siitä, että laitoin ylleni vanhan punaisen villakangastakkini. Kumisaappaat olisivat ehkä olleet paikallaan, mutta nilkkurit saavat nyt ajaa saman asian.

Katselen ikkunasta ulos aamu-unista Helsinkiä miettien päivän aikataulua. Minun on tarkoitus kirjoittaa aamupäivä ja sitten käydä asiakkaan kanssa lounaspalaverissa, jonka jälkeen olisi yhdet kampanjakuvaukset. Haluan päästä ajoissa kotiin, ettei pienen koululaisen tarvitse olla yksin.

Ystävä laittaa viestin kysyen, lähdenkö illalla joogatunnille. Mieluusti, vastaan. Kiitän itseäni siitä, että tein edellisenä iltana ruoan valmiiksi. Raitiovaunun kolistessa jo pitkin Runeberginkatua hymyilen itsekseni miettien, miten onnellinen olenkaan.

Millainen on sinun unelmien aamusi viiden vuoden kuluttua?

Olen aiemminkin maininnut olevani kova tyttö haaveilemaan. Osa näistä haaveista on jo toteutunut, mutta unelmoitavaa silti riittää. Toiset niistä ovat pienempiä ja toteutettavissa melko piankin ja vähäisellä panostuksella, mutta toiset ovat vähän kunnianhimoisempia. Koska haaveista on tärkeää puhua ääneen, ajattelin nyt paljastaa, mistä minä tällä hetkellä unelmoin.

Muutamia reissuhaaveita

• Junamatka Pietariin: Olen käynyt itänaapurissamme ainoastaan Ruskealassa, josta sukuni on kotoisin. Haluaisin matkata Pietariin kulttuurimatkalle, sinne kun pääsee nopeasti ja näppärästi Valtion Rautateiden kyydissä.
• Yö Levin Igluissa: Hävettää myöntää, mutta en ole vieläkään saanut toteutettua haavettani ruskaretkestä Lappiin. Ehkä ensi vuonna. Sen sijaan tänä talvena toivon pystyväni järjestämään tämän unelman taianomaisista Levin Igluista.
• Viikonloppu hotelli Punkaharjussa: Olen lukenut tuosta Saimi Hoyerin paikasta niin paljon hyvää, että haluan ehdottomasti itsekin yöpyä siellä ja nauttia kauniista luonnosta.

Työhön ja uraan liittyviä unelmia

• Nelipäiväinen työviikko: Haaveilen aktiivisesti siitä, että voisin tehdä viikossa vain neljänä päivänä töitä, viettää kaksi päivää täysin läheisten kanssa ja yhden päivän viikossa ihan vaan itsekseni. Tuona minä-päivänä kävisin viikoittain hieronnassa tai kauneushoidossa, joogaisin, istuisin kahvilassa tuntikausia ja olisin aivan tavoittamattomissa.
• Talvi ulkomailla: Olemme mieheni kanssa päättäneet tehdä kaikkemme sen eteen, että tämä haaveemme toteutuisi lähitulevaisuudessa. Siihen on kolme keinoa: joko teemme niin paljon töitä vuoden aikana, että pystymme olemaan kolmesta kuuteen kuukautta ulkomailla tekemättä mitään tai sitten toinen tekee töitä etänä ja toinen voi ottaa rennosti. Todennäköisin vaihtoehto kuitenkin on, että molemmat järjestävät työnsä niin, että pystyvät tekemään niitä mistä tahansa ja otamme jälkikasvulle au pairin mukaan.
• Joogaretriitti Bengtskärin majakassa: Kun yövyin keväällä mahtavassa Bengtskärin majakassa, juolahti mieleeni selkeä visio, että haluaisin vuokrata joskus syysmyrskyissä koko majakan ja järjestää siellä viikonlopun mittaisen joogaretriitin. Minähän en siis ole mikään joogaohjaaja, mutta tunnen monta hyvää yksilöä.

Muita haaveita

• Puutalo Käpylässä on ollut asuntounelmani niin kauan kuin jaksan muistaa. Se ei taida ihan lähivuosina toteutua, mutta jonain päivänä haluaisin tallustella villasukissani valkoisilla lautalattioilla kahvia juoden ja katsellen kauniiseen puutarhaan, jota tietenkin joku toinen kävisi hoitamassa. Minä en ole varsinaisesti mikään viherpeukalo.
• Oma työhuone ja/tai sijoitusasunto Töölössä: Minulla on jatkuva, akuutti kaipuu Töölöön. Ollapa niin rikas, että voisi ostaa sieltä kaupunkiasunnon itselleni työhuoneeksi ja pakopaikaksi tai ihan vaan vuokrattavaksi sijoitusmielessä.
• Oma viinitila Etelä-Euroopassa: Minulla on päässäni vahva mielikuva, jossa käyskentelen omassa viinitarhassa aamutakissa kaiken päivää, kirjoitan kirjaa ja osallistun sadonkorjuuseen polkemalla rypäleitä ja pitämällä isot sadonkorjuujuhlat joka vuosi.

Mistä sinä haaveilet?