Viime kuussa aloitin tämän Salamatkustaja -blogista bongaamani kuukauden kymmenen -listan ja se saakoon nyt jatkoa.

Vähän viime kuun listaan kuitenkin palatakseni:

• En kokeillut mitään uutta ruokaa pikkujouluissa, mutta sen sijaan join hot shoteja. Moisia en ole juonut sitten vuoden 2007 kun nautimme niitä muutaman liikaa Kaivohuoneella silloisten työkavereideni kanssa.
• En myöskään saanut opinnäytetyötä valmiiksi, kuten uumoilinkin, mutta hiljaa hyvä tulee. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä ja niin edelleen.

Joulukuu

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Pissahätä.

Tämän kirjan aion lukea: Sen, jonka joulupukki nyt sattuu minulle tuomaan. Olen toivonut muun muassa Harriet Griffyn Kaipaan järjestystä ja Henry Tuomilehdon Nukkumalla menestykseen.

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Se helkkarin opinnäytetyö on edelleen kesken ja itse asiassa minun pitäisi kirjoittaa sitä nyt parhaillaankin…

(Työ)asia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Mitä luultavimmin loppuvuoden kuittien lähettäminen kirjanpitäjälle, koska deadline on vasta tammikuun alussa.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: ”The main thing in life is to know your own mind.” -Nuuskamuikkunen

Ruoka, jota aion kokeilla: Ratatouille. Itse asiassa teen sitä tänään, koska olen päättänyt laajentaa kasvispöperöiden repertuaariani.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: STAR WARS THE RISE OF SKYWALKER!

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Edelleen ahdistaa joulun kulutushysteria. Olen yrittänyt selvitä mahdollisimman vähällä, ekologisesti, hankkia ajatuksella ja tarpeeseen. Surettaa silti kaikki se roskan määrä. Mieheni kuitenkin lohdutti, että joulu on vain kerran vuodessa ja muiden ihmisten kulutuskäyttäytymiseen ei voi vaikuttaa, ainoastaan omaansa, joten siitä on turha ahdistua.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Yritän ulkoilla joka päivä kunnolla.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Pitkän joululoman ja yhdessäolon.

Lue myös: KuukaudenKuukaudenKuukauden

Tuttavapiirissäni on muutama pariskunta, jotka ovat tällä hetkellä jääkiekkotermein niin sanotusti ottaneet aikalisän tai jopa jo jatkoajalla. Heille, ja kaikille muillekin ihmisille, jotka ovat joskus olleet jonkinlaisessa suhteessa, haluan kertoa, että ei se muillakaan ole aina ruusuilla tanssimista. Tai jos onkin, niin ne piikit pistelee aika paljon.

Minä tapasin aviomieheni kuusi vuotta sitten. Tähän kuuteen vuoteen on mahtunut useampikin aikalisä, erätauko jopa. Alkuaikoina ne liittyivät melko vahvasti sitoutumisvaikeuksiin ja menneisyyden kanssa kipuiluun.

Tuon vaiheen jälkeen ne ovat yleensä liittyneet jollain tavalla suuriin muutoksiin ja isoihin askeliin: yhteenmuuttoon, raskauteen, avioliittoon. Minä olen muun muassa lähtenyt yhteisestä kodista jopa viikoksi ystävän tai sukulaisten nurkkiin. Viimeisimpänä hääviikolla lähdin riidan päätteeksi yöksi ystäväni luo.

Koen, että joka kerta aikalisän ottaminen on lopulta ollut viisas ratkaisu, vaikka myönnetään, että joskus olenkin lähtenyt dramaattisesti ovet paukkuen. Hengähdystauko on kuitenkin mahdollistanut sen, että molemmat osapuolet ovat tahoillaan saaneet pohtia asioita, jotka silloin ovat olleet mielen päällä. Minä myös tarvitsen toisinaan ihan vaan etäisyyttä, koska usein en näe metsää puilta ja minun on tunnekuohuissa vaikeaa hahmottaa kokonaisuutta.

Myönnän, että en ole helpoimmasta päästä kumppanina. Olen hankala, äkkipikainen ja pitkävihainen. Haluan, että ihmiset pitäisivät minusta, mutta en ole valmis kumartamaan ketään. En myöskään usko ihmisten pyyteettömyyteen. Näen melkeinpä kaikissa teoissa agendaa, valtataistelua, peliä. Tieto on valtaa. Raha on valtaa. Seksi on valtaa.

Olen kuitenkin onnekas, että minulla on niin pitkämielinen, kärsivällinen kumppani. Kuuden vuoden aikana olen uskaltanut vähän laskea suojaustani, mutta en vieläkään täysin. (Vaikka olemme naimisissa!) Edelleen on olemassa muureja, joita yritän kyllä kovasti työstää.

Punaisena lankana tässä kirjoituksessa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä toisten ihmisten parisuhteessa milloinkin tapahtuu. Parisuhteen osapuoletkaan eivät aina tiedä. Yksikään ihmissuhde tässä maailmassa ei ole täydellinen, koska ihmisetkään eivät ole.

Ystäväni puoliso antoi mielestäni hyvän neuvon kun menimme mieheni kanssa naimisiin: ”Avioliitto on sitä, että osapuolet eivät halua erota samaan aikaan.”