Olen tässä reilun kuukauden aikana ymmärtänyt, ettei etukäteen voi mitenkään ennakoida, millaiseksi arki pienen vauvan kanssa muodostuu. Lapset ovat yksilöitä, erilaisia, aivan kuten raskaudetkin. Toiset pienokaiset nukkuvat vartin pätkissä tai itkevät yöt läpeensä kun taas toiset vetelevät hirsiä yhdellä tehokkaalla ruokailulla. Jotkut uinuvat vain liikkuvassa autossa tai ainoastaan päivisin. Toiset haluavat olla koko ajan sylissä siinä missä muut viihtyvät itsekseen lattialla pitkiäkin aikoja.

Meillä arki on lähtenyt rullaamaan oikein mukavasti. Päiviin on jo muodostunut jonkinlaisia rutiineja. Elämä on tietenkin erilaista kuin koskaan ennen. Olen joutunut esimerkiksi arvioimaan uudelleen asioiden tärkeysjärjestyksen. Olen myös oppinut nauttimaan pienistä hetkistä, kuten siitä, jos saan syödä aamupuuroni lämpimänä. Olen myös tullut eteväksi ennakoimaan asioita ja tekemään kaikkea samanaikaisesti. Vaikkapa näin:

Harjata hiukset vai käydä vessassa?
Vastaus: harjata hiukset samalla kun käy vessassa.

Katsoa televisiota avomiehen kanssa vai nukkua?
Vastaus: torkkua vieressä kun toinen katsoo televisiota.

Tärkein oivallukseni on, että aina pitää syödä, käydä vessassa, peseytyä, siivota ja nukkua kun siihen on mahdollisuus. Kaikki muu on ekstraa.

Mistä arkipäivämme sitten koostuvat?

Yö ja aamu

Menen iltaisin nukkumaan yhdeksältä tai ihan viimeistään kymmeneltä, koska alkuyöstä saan ainoan pidemmän unipätkän. Toisinaan tämä saattaa olla jopa kuusi tuntia, mutta yleensä kolme. Aamuyöstä noin yhdeksään saakka heräilen sitten keskimäärin puolentoista tunnin välein ruokkimaan vauvaa. Yksi ateriointi kestää puolesta tunnista neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin. Sen aikana istun olohuoneen sohvalla katsomassa Netflixiä ja puoli seitsemän jälkeen Huomenta Suomea. Jos en katsoisi televisiota yöllä syöttäessäni, nukahtaisin istualteen tai alkaisin ajatella väsyneen itsetuhoisia ajatuksia.

Kahdeksan ja yhdeksän välillä jälkikasvuni ei enää suostu nukkumaan, joten minunkin on noustava sängystä. Koska menen illalla ajoissa vuoteeseen, saan tässä aikahaarukassa yhteensä unta jopa kahdeksan tuntia.

Pedattuani sängyn kiiruhdan keittiöön ja napsautan edellisenä iltana valmiiksi lataamani kahvinkeittimen päälle sekä laitan puuron keittymään. Teen pakolliset aamutoimet aina mahdollisimman nopeasti, koska vauva ei viihdy itsekseen sitterissä kovinkaan pitkiä aikoja.

Toisinaan saan syödä aamupuuroni rauhassa lehteä lueskellen ja toisinaan hotkin sen tunnin kuluttua liisteriksi jäähtyneenä.

Päivä

Kahdentoista maissa viimeistään lähdemme vaunulenkille, joka päättyy lähes aina ruokakauppaan. Yleensä vauva saattaa nukkua vielä lenkin jälkeen rattaissa kolmekin tuntia, mutta toisinaan herää samantien. Mikäli hän nukkuu, minulla on omaa aikaa. Se tarkoittaa, että syön lounasta, pesen pyykkiä, tyhjennän astianpesukoneen, luen sähköpostit, teen blogijuttuja, nukun päiväunet tai vaikkapa askartelen ristiäiskutsuja. En koskaan katso televisiota silloin kun voin tehdä jotain muuta, sillä saan istua syöttömaratonien aikaan ihan tarpeeksi sohvannurkassa.

Joskus täällä käy vieraita. Yllättävän moni ystävistäni on nimittäin myös äitiyslomalla tai muuten vain sellaisessa vuorotyössä, joka mahdollistaa päiväkahvittelun. Usein yhdistän tämän kyläilyn ulkoiluun, jonka jälkeen keitetään sumpit ja juoruillaan.

Iltapäivä ja ilta

Iltapäivällä teen ruokaa. Valmistan aina isomman satsin, jotta sitä riittäisi vähintäänkin seuraavan päivän lounaaksi. Yleensä avomieheni tultua kotiin töistä saan myös hetken itselleni. Silloin kirjoitan blogipostauksia valmiiksi, lepään tai lueskelen kirjaa (tulevaisuudessa tämä lienee se hetki kun suuntaan kuntosalille).

Iltaisin seitsemän-kahdeksan aikoihin alamme valmistautua yöpuulle menoon ja katsomme yhdessä hetken televisiota. Menen nukkumaan tosiaan aivan viimeistään kymmeneltä, yleensä jo aiemmin.

Sitten sama rumba alkaa alusta…

Minulla on uusi suosikki näköradiossa. Nimittäin Jenni Pääskysaaren luotsaama ”Pitääkö olla huolissaan?”. Suosio perustuu pitkälti panelisteihin, Tuomas Kyröön ja Miika Nousiaiseen, joiden ulosannille olen vuosikausia hekottanut edellistä suosikkiohjelmaani ”Hyvät ja huonot uutiset” katsoessa.

Tämän televisioviihteen eliitin innoittamana keräsin omasta elämästäni muutamia asioita, joista pohdin vakavasti, pitääkö olla huolissaan:

• Jos suorastaan pelkää nukahtamista kun ei tiedä, saako torkkua vartin vai peräti kaksi tuntia ennen kuin pitää herätä taas?
• Jos eräänä päivänä tylsyyksissään viikkasi kaikki muovipussit?
• Jos yksi suurimmista huolenaiheista synnytyksessä oli ylikasvaneet varpaankynnet ja se, mitä kätilö niistäkin ajattelee?
• Jos ei vieläkään oikein tiedä, mikä se vauvakupla on?
• Jos ei ollut varautunut siihen, ettei ole mitään sopivia vaatteita raskauden jälkeen ja kulkee avomiehen pyjamassa ympäri vuorokauden?
• Jos välipalojen preppaaminen valmiiksi tuo valtavaa riemua?
• Jos haluaa mielummin täyttää viinikaappia kuin tyhjentää sitä?
• Jos päivän kohokohta on parinkymmenen minuutin kävelylenkki?
• Jos nauttii siitä, että voi katsoa lumimyrskyä ikkunasta, eikä tarvitse poistua kotoa?
• Jos vollottaa tiskiharjan takia monta tuntia?
• Jos iloitsee suunnattomasti siitä, että pääsee kaikessa rauhassa suihkuun?
• Jos lähikaupassa käyminen tuntuu hohdokkaalta?

Pitääkö olla huolissaan, torstaisin yhdeksältä MTV3 -kanavalla.