Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

On siis kevät

Luulenpa, että ihan kaikilla on välillä sellaisia päiviä, jolloin sitä tuntee itsensä surkimukseksi. Aamulla herää jotenkin väärällä jalalla ja on vaikeaa uskoa itseensä. Kaikki tuntuu tahmealta. Moisina päivinä ainakin minä tunnen itseni löllykäksi, rumaksi sekä tyhmäksi kuin saapas. Töissäkin on koko ajan sellainen olo kuin en kuuluisi sinne tai että pian paljastuu, etten osaa oikeasti mitään ja olen täysi luuseri. Tuntuu, että kaikki muut menestyvät paremmin ja onnistuvat tekemisissään. Kouluhommatkin takkuaa. Vaatteet ei istu, hiukset on huonosti ja kaikki menee mönkään.

Uskon ja toivon todella, että muillakin on toisinaan tällaisia päiviä. Minun kohdallani kuitenkin olen pannut merkille, että niitä on ollut viime aikoina hämmentän usein. Olen myös ollut poikkeuksellisen väsynyt. Niinpä aloin pohtimaan tätä asiaa lauantaina usean tunnin päiväunien jälkeen. Muistin, että näin on ollut ennenkin, nimenomaan keväisin.

Kevätväsymys on siis ihan todellinen ja vakava asia. Minuun ei kaamos juurikaan vaikuta, mutta lisääntyvä valo ilmeisesti sitäkin enemmän. Tämä on melkolailla järjenvastaista, koska minähän nautin aurinkoisesta säästä. Lokakuusta maaliskuuhun kestävä harmaus suorastaan tappaa sieluni! Jostain syystä silti olen keväisin aivan poikki. Sitten kun olen väsynyt, olen myös jatkuvasti huonolla tuulella, lyhytpinnainen ja siten aivan kamala ihmiskyrpä. Koen, että tarvitsisin vieläkin enemmän omaa aikaa ja hiljaisuutta ympärilleni.

Toisaalta sekin ärsyttää, että kun kelit kohenevat, tulee pakottava tarve tehdä kaikkea ja puuhastella ulkosalla esimerkiksi viikonloppuisin sen sijaan, että voisi hyvällä omalla tunnolla kyyhöttää neljän seinän sisällä viltin alla lukien kirjaa. Se on kieltämättä ahdistavaa. Sulaneet lumet myös paljastavat hoitamattoman pihan ja auringonvalo pesemättömät ikkunat, joten sekään ei ole kovin miellyttävää, koska pitää ryhtyä tarmokkaasti pihatöihin ja puunaamaan, vaikka paljon mielummin käyttäisi vähäisen vapaa-aikansa esimerkiksi kevään tositeeveekattausta toljottaen tai pimeässä huoneessa itseään säälien.

Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan sopeutua yhteiskunnan normeihin ja iloita keväästä reippaan ulkoilun muodossa. Uskokaa tai älkää, se auttoi. Kirjoitin tuon yllä olevan väsyneen ahdistuneen tekstin sunnuntaiaamuna. Sitten lähdin 13 km kävelylle ja tein puolentoista tunnin joogaharjoituksen. Sillä välin joku oli kuin taikaiskusta ja ihan ilman painostusta siivonnut, haravoinut pihan sekä tehnyt ruokaa! En osaa sanoa, johtuiko mielialan kohenemiseni liikunnasta, puhtaasta kodista vai kenties niiden yhdistelmästä, mutta olen siitä saakka ollut kohtalaisen hyvällä tuulella.

Päätelmä: onnellisuus=liikunta, ruoka ja siisti koti

IMG_20180415_145723_897

#arjenluksusta

Olen pistänyt merkille, kuinka kanssaihmiset postaavat vaikkapa Instagramiin hienoja kuvia jostain viikonlopun kaupunkilomalta käyttäen ihan muina henkilöinä #arjenluksusta

Haluan sanoa teille kaikille seuraavaa: Viikonloppuloma Roomaan ei ole arjen luksusta. Se on ihan vaan luksusta. Minun mielestäni arki on sitä, mitä tapahtuu arkipäivisin eli monelle ihmiselle pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin. En nyt halua saivarrella, voihan arki olla viikonloppumatkoja Roomaan, mutta aika monelle se on kyllä suhaamista työpaikan, kodin, ruokakaupan ja mahdollisesti myös harrastusten välillä.

IMG_20180316_101056_867

Tästä inspiroituneena ajattelin listata muutamia esimerkkejä siitä, mitkä minun mielestäni ovat sitä arjen luksusta:

  1. Ne kerrat kun käy lounaalla ihan oikeassa ravintolassa sen sijaan, että syö eilistä makaronilaatikkoa toimistolla.
  2. Mielettömän ylihintainen erikoiskahvi aamulla suodatinkahvin sijaan.
  3. Siivooja. Aion ehdottomasti tulevaisuudessa palkata moisen, koska tämän ansiosta säästyviä hermoja ja vältettyjä riitoja ei voi rahassa mitata.
  4. Ruokakassipalvelua en ole koskaan testannut, mutta konsepti vaikuttaa arjen luksukselta parhaimmillaan. Samaan kategoriaan voisin listata kaikki kotiinkuljetuksella ruokaa toimittavat yritykset.
  5. Kampaamo- ja kauneushoitolakäynnit. Olen päättänyt tänä vuonna panostaa ronskisti itseeni ja yritänkin käydä kerran kuussa kampaajalla, hieronnassa, kasvohoidossa tai vastaavassa. Turhamaista tai ei, on kivaa tuntea itsensä joskus rentoutuneeksi ja/tai kauniiksi.IMG_20180316_145119_043
  6. Se, jos ehtii kuntosalitreenin jälkeen käydä rauhassa saunassa ihan keskellä viikkoa. Tai ylipäätään jos ehtii käydä kuntosalilla saati peseytyä.
  7. Hyvin nukuttu yö ja riittävästi unta vasta onkin arjen luksusta. Ainakin lapsiperheessä.
  8. Etätyömahdollisuudet. Etäpäivät ovat paras keksintö maailmassa heti sirkusaakkosten jälkeen. Saan tehtyä kaksi kertaa tehokkaammin töitä täydessä hiljaisuudessa kotitoimistossa ja pyykitkin peseytyvät siinä sivussa.
  9. Jos ehtii katsomaan televisiota tai suoratoistopalvelua arki-iltaisin. Tämä on harvinaista luksusta, mutta uskokaa tai älkää, sitäkin tapahtuu joskus.
  10. Runsas aamupala. Meidän toimistolla on tapana aina tiistaisin syödä yhteinen aamiainen. Yleensä otan ruisleivän avocadolla, kylmäsavulohella ja kananmunalla. Siis keskellä viikkoa! Siis kaurapuuron sijaan!

Hyvää pääsiäistä kaikille! Meillä suunnitelmissa on näin pyhien aikaan käydä elokuvissa, brunsseilla ystävien kanssa sekä yöpyä hotellissa ja tietenkin syödä ihan hirveästi, kuten juhlapyhiin kuuluu. #arjenluksus

Ps. Postauksen kuvat ovat sarkastisena vitsinä taannoiselta tyttöjen erittäin arkiselta kevätretkeltä Lontooseen.