Kesän kepeimmät piknik-viinit ja asiaa erilaisista viinipakkauksista
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:VIINIPOSTI
Piknik kuuluu kesään, se on selvä asia. Toki piknikin voi rakentaa (ja olen rakentanutkin jo tänäkin kesänä monesti!) vaikka takapihalle, mutta jos haluaa lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan, on kamala vaiva roudata sinne itsensä lisäksi sapuskat, viltit ja painavat viinipullot.
Tähän ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisu: kevyemmät viinipakkaukset!

Vastuullisemmat viinipakkaukset
Piknik-viinihän on parhaimmillaan kepeä, monenlaisen ruoan tai ihan vaan seurustelun kanssa sopiva ja iloisen kesäinen, jopa pirskahteleva. (Siis ihan kuin minä!)
Usein tällaiset viinit on tarkoitus nautiskella nuorena. Itse asiassa suurin osa Suomessa myytävistä viineistä on sellaisia. PET-pullot, hanapakkaukset, kartonkitölkit tai viinipussit ovat oiva pakkausvalinta sellaisille viineille, joita ei ole tarkoitus viinikaapissa kypsytellä. Ne ovat myös kevyitä kantaa mukaan piknikille!
Kypsytysta vaativat viinit sekä kuohuvat pysytelkööt edelleen lasipullossa!
Miksi sitten erilaisia, kevyempiä pakkauksia tarvitaan? Suuri osa viinin hiilijalanjäljestä syntyy pakkaamisesta ja kuljetuksesta. Kun viini pakataan kevyempään, vähemmän tilaa vievään pakkaukseen, säästyy niin materiaalia kuin kuljetuksesta tulevia päästöjäkin.
Viinipostin artikkelissa todetaan:
“Juomien pakkaaminen on tärkeä osa viinin tuotantoa, ja sillä on monia merkittäviä ympäristövaikutuksia. Varsinkin ilmastonmuutoksen hillitseminen on saanut vastuunsa tuntevat tuottajat kiinnostumaan ympäristöä säästävästä viinien pakkaamisesta.”
Ihanaa, että kehitys kehittyy tälläkin saralla!
Postauksen kevyemmät pakkaukset mukaan ihanalle piknikille:

Black Tower Riesling Müller-Thurgau kartonkitölkki (1l) 10,98€
- Tämä oli todellinen maisteluraadin yllättäjä, varsinainen musta hevonen. Mitä mainioin valinta piknikille ja kartonkitölkki on hirveän kätevä kuljettaa mukana.
Classy Jessy Chardonnay viinipussi (1,5l) 19,98€
- Todella hauska viini, maisteluraadin suosikki!


Nau Mai Sauvignon Blanc muovipullo 12,99€
- Tämän klassisen uusi-seelantilaisen raati tunnisti heti tutusta mausta. Sitä voisi melkeinpä jo luonnehtia yhdeksi luottoviineistäni. Sitä on tullut maisteltua erilaisissa tilaisuuksissa ja ruokien parina ja kevyt muovipullo on juuri passeli piknikille.
Tommasi Graticcio hanapakkaus (3l), 39,98€
- Tämä viini on TÄYDELLINEN GRILLIVIINI kesään. Jos ehdit, kipaise vielä Alkosta juhannukseksi. Et pety! On myös Viinilehden tämän vuoden punainen hanaviini.

Lue lisää aiheesta Viinipostin sivuilta: Vastuulliset viinipakkaukset


0