Rosee on monipuolinen ruokaviini
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: VIINIPOSTI

Roseekesä on täällä! Itsehän tykkään toki nautiskella pinkkistä viiniä ympäri vuoden, mutta onhan se myönnettävä, että roseeviinin todellinen sesonki on tähän aikaan vuodesta.
Sen kunniaksi järjestinkin ystävilleni ihanan illan Pakilan sukukommuunin puutarhassa. Maistelimme roseeviinejä ja nautimme pientä purtavaa, jotka olin ihan itse parittanut ja grillannutkin! Tällä kertaa maisteluraati oli “all male panel”, koska halusin myös vähän murtaa sitä stereotypiaa, että rosee olisi jokin “ämmien pikku kesäjuoma”.



ROSEE KUULUU KAIKILLE JA ON MONIPUOLINEN RUOAN KANSSA
Roseeviini valmistetaan punaviinirypäleistä ja tyypillisiä rypälelajikkeita ovat esimerkiksi Grenache, Syrah, Mourvèdre ja Pinot Noir. Käymisprosessissa viinin annetaan levätä kuorien kanssa vähemmän aikaa punaviiniin verrattuna ja tästä tulee viinille sen ihastuttava vaaleanpunainen väri.
Roseeviini on siitä hauska, että se voi olla kuiva, makea, kevyt tai täyteläisempi. Ne ovat usein kuitenkin raikkaita ja hedelmäisiä. Siis mitä mainioin valinta monenlaisten ruokien kaveriksi! Erityisesti salaatit ja kalaruoat menevät yleensä kivasti roseeviinin parina.
Kesän KIINNOSTAVIMMAT roseet:
- Koiboy Merlot Rosé
- Unkari
- 10,48€
- Merlot
- Erinomainen seurustelurosee, mutta myös grilliruoille, erityisesti kasviksille. Tarjosin tätä grillatun kesäkurpitsan ja pimientosten kanssa. Parhaiten toimi kuitenkin ihan itsekseen. Kiva, hauska viini.
- Crazy Animals on viinibrändi, joka on luotu Unkarissa. Brändin filosofiana on: viinin tulisi olla hyvää, rentoa ja hauskaa!
- UUTUUS!


-
- Italia
- 13,99€
- Rondinella, Cabernet Franc ja Pinot noir. “Rondinella tuo viiniin runsasta hedelmää, Pinot Noir rakennetta ja Cabernet Franc hentoa mausteisuutta”, kerrotaan Viinipostin sivuilla.
- Vuoden 2021 Vuoden Rosee
- Tarjosin tätä antipasti-lautasen kanssa ja oli aivan täydellinen!
- Tämä tuottaja on yksi suosikkejani Italiasta.
- E. Guigal Côtes-du-Rhône Rosé
- Ranska, Rhône
- 17,94€
- Grenache Noir, Syran, Cinsault
- Parhaimmillaan rasvaisen kalan kanssa, myös vaaleat lihat käy
- Erinomainen ruokarosee! Yksi raadin suosikkeja.


-
- Espanja
- 19,79€
- Tempranillo, Grenache Noir
- Grenache on tyypillinen roseerypäle Ranskassa etenkin Provencen ja Rhonen alueilla, mutta se on itse asiassa kotoisin Espanjasta.

-
- Ranska, Provence
- 29,99€
- Grenache Noir, Cinsault, Vermentino
- Laulaja Adelen (ja minun) suosikkirosee!
- Todellinen referenssi ranskalaiselle roseelle.
- Erinomainen esimerkiksi simpukoiden ja ostereiden kanssa, mutta me nautimme sitä ihan sellaisenaan.
Maisteluraadin suosikkeja olivat erityisesti molemmat ranskalaiset, vaikka ne olivatkin keskenään hyvin erilaisia. Kävimme illan aikana erinomaisia keskusteluja roseeviinistä, mielikuvista, viiniparituksista ja jopa brändäyksestäkin. Ehkä myös opimme jotain uuttakin!
Olen itse Provencen rosén suuri ystävä, mutta viime vuosina olen laajentanut roseemaailmankuvaani valtavasti ja esimerkiksi vuoden 2021 Vuoden roseeviiniksi valittu Zenaton San Benedetto on yksi luottoviinejäni.
Lue myös:


0