Olen useaan otteeseen kritisoinut täällä kaikkia, jotka eivät osaa kirjoittaa sujuvasti äidinkieltään. (Toim. huom. lukihäiriöt on sitten asia erikseen.) Itse koen olevani aika taitava pilkunviilaaja ja minua pyydetäänkin usein oikolukemaan muiden tekstejä. En voi sietää kirjoitusvirheitä. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa näin:

• Alkeelliset kirjoitusvirheet blogeissa ärsyttävät aina yhtä paljon. Yhdyssanat vielä voisin jotenkin sulattaa, mutta relatiivipronominien väärinkäyttöä en voi suvaita. (”Joka” viittaa edelliseen sanaan ja ”mikä” edelliseen lauseeseen.) Olen kerta kaikkiaan huolissani nuorison äidinkielen osaamisesta.

En väitä, että itsekään aina mieleni sulkakynän vinhasti sauhutessa muistaisin korjata jokaista pilkkuvirhettä tai epäselvää virkettä vailla predikaattia. Kuitenkin jos harrastat kirjoittamista, on hyvinkin suotavaa, että ymmärrät äidinkielen perusasiat: erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja yhdys sanat yhteen.

Kun muutama vuosi takaperin mietin, mikä tämän blogini nimeksi tulisi, pohdin sanan ”champagne” suomenkielistä kirjoitusasua: onko se shampanja vai samppanja? Luotin omaan lähes erehtymättömään äidinkielenvaistooni sillä perusteella, että jälkimmäinen kuulosti rahvaanomaiselta. Olin väärässä. Eräs sommeljeeriystäväni nimittäin valaisi minulle asiaa taannoin istuessamme iltaa juurikin tuon jalon kuohujuoman parissa. Tietenkin väitin vastaan, koska muistaakseni kyllä googletin asian laidan: enhän ole niin tyhmä, että laittaisin blogini nimeksi kirjoitusvirheen etenkin kun se on tärkeä osa omaa brändiäni. Sitten muistin, että en kyllä tosiaan tainnut tehdä tarpeeksi taustatutkimusta asian tiimoilta. Helvetin noloa. Oikeaoppinen kirjoitusasu kielitoimiston mukaan on kuin onkin samppanja, vaikka toki muitakin, virheellisiä variaatioita tapaa laajalti.

Tämän tajuttuani aloin heti miettimään strategiaa asian korjaamiseksi. Näin edessäni kolme vaihtoehtoa:

1. Kaikessa hiljaisuudessa vaihdan blogin verkkotunnuksen, nimen, kaikki viitteet ja maininnat sekä sivustolla että sosiaalisessa mediassa tuohon oikeaan muotoon ja olen niin kuin tätä häpeällistä tapausta ei olisi koskaan ollutkaan.
2. Myönnän virheeni ja alan tästä lähtien käyttää oikeaa termiä. Tai sitten en myönnä mitään ja alan vaan ihan muina henkilöinä kirjoittaa tuleviin postauksiin ”samppanjaa”.
3. Hyödynnän Kummankaa -sarjasta tuttua metodia, jonka mukaan virheen sattuessa ihan pokkana vaan toistaa sen.

Että kuvatoimet sitten vaan kaikille.

Toisin sanoen en aio vaihtaa kirjoitusasua lainkaan ja käytän edelleen tuota virheellistä sanaa toivoen, että jonain päivänä kielitoimisto hyväksyy myös sen ja näin ollen voin kutsua itseäni edelläkävijäksi. Se siitä, kippis!

Kirjoitin viime viikolla, että aion pitää lomaa sosiaalisesta mediasta. Poistin sovellukset puhelimestani tavoitteena paremmat unet ja parempi elämä oikeassa maailmassa virtuaalimaailman sijaan. Näin siinä kävi:

Maanantaina olo oli orpo. Pohdin jatkuvasti, mitähän Instagramissa tapahtuu ja mistä kaikesta jään paitsi. Laitoin kaverilleni viestiä, että hänen pitää ilmoittaa heti, jos jotain mullistavaa ilmaantuu. (Ei ilmaantunut muuten.)

Tiistain ja keskiviikon aikana totuin olemaan jo ilman puhelinta käden jatkeena. Lapsen nukkuessa päiväunia virkkasin torkkupeittoa ja lueskelin kirjaa. Keskiviikkona kävin tosin pikaisesti Facebookissa pöytäkoneella. Kukaan ei ollut kaivannut minua.

Torstaina sorruin, koska minäkin olen vain ihminen. Latasin Instagramin takaisin puhelimeeni. Ajattelin, että käyn vain ihan nopeasti vilkaisemassa sitä. Minulle olikin tullut siellä paljon viestejä. Ystäväni oli pyytänyt kahville. Maanantaina. Harmitti, että tuo kutsu jäi näkemättä, mutta sovimme uudet treffit tälle viikolle.

Tuo ”nopea vilkaisu” oli oikeasti yli tunnin intensiivinen sessio. En pystynyt lopettamaan kuvien selailua, koska niitä oli jäänyt näkemättä niin hirvittävän paljon. Jälkeenpäin tunsin itseni epäonnistuneeksi ja häpesin olemassaoloani.

Perjantaina ryhdistäydyin. Loppuviikko menikin kohtalaisen hyvin ilman jatkuvaa kännykän selailua. Osaltaan tähän varmasti vaikutti se, että lähdimme mökille. Se on nimittäin minulle muutenkin sellainen paikka, jossa luurin käyttö jää vähemmälle. Tosin kun olimme poimimassa mansikoita paikallisella marjatilalla, harmittelin, etten ottanut puhelinta mukaan. Tuli sellainen olo, että tilanteesta olisi pitänyt ottaa kuva, jotta kaikki näkisivät, miten hirveän ahkera olenkaan ollut. Sitten mieleeni juolahti, että ketään tuskin kiinnostaa, kuinka laitan nyt kesän maut pakkaseen talven varalle.

Loppujen lopuksi en huomannut mitään vaikutusta esimerkiksi siihen unen laatuun, mutta se nyt muutenkin on katkonaisten öiden takia huonoa. Latasin tosiaan Instagramin takaisin puhelimeen jo torstaina, mutta Facebookin sovellusta en ole vieläkään palauttanut, enkä nyt koe sille olevan tarvetta. Käyn päivän aikana ehkä kerran katsomassa uutisvirran ja Messenger -viestit selaimella. Se riittää. En kyttää myöskään Instagramia yhtä ahkerasti kuin ennen. Vilkaisen sitä noin kahdesti päivässä. Siispä voin sanoa tämän osalta somelomani olleen onnistunut. Yritän myös ottaa tavaksi, että laitan puhelimen kokonaan pois viimeistään iltayhdeksältä. Nimittäin sen jälkeen ei oikeasti kenenkään tarvitse olla tavoitettavissa.

Mielestäni kaikkien olisi syytä välillä pysähtyä miettimään omaa suhdettaan sosiaaliseen mediaan ja puhelimeen. Pystyisitkö olemaan edes päivän ilman? Jos et, miksi. Haluaisin muistuttaa, että some kaikkine sovelluksineen on kuitenkin vain vääristynyt heijaste oikeasta elämästä. Olen myös hieman huolestunut nuorisosta. Nimittäin vaikuttaa siltä, että tykkäyksien ja seuraajien määrä korreloi suoraan itsetuntoon. Se on pelottava suunta.

Itse haluan uskoa, että seuraava sosiaalisen median trendi kaiken jakamisen ja yltäkylläisyyden jälkeen on juurikin vähentäminen. Ehkä vielä jonakin päivänä minäkin voin taas syödä ravintolassa ottamatta kuvaa annoksesta.