Pinaattikeitto on hyvää. En oikeastaan pitänyt siitä lapsena, mutta olinkin ehkä maailman nirsoin kakara ruoan suhteen. (En siis tykännyt myöskään muun muassa tacoista, mikä tuntuu nyt käsittämättömän naurettavalta asialta.)

Joka tapauksessa nykyään syön pinaattikeittoa todella usein. Varmastikaan en ole aivan yksin tämän asian kanssa. Senpä vuoksi halusinkin tänään jakaa todella helpon pinaattikeiton ohjeen. Tätä voisi oikeastaan kutsua bravuurikseni keittiössä.

1. Mene lähikaupan eineshyllylle.
2. Osta valmis pinaattikeitto.
3. Maksa ostos. (Muista näyttää S-etukorttia! Pienistä puroista syntyy iso joki.)
4. Mene kotiin.
5. Laita vesi kiehumaan kananmunia varten.
6. Unohda laittaa ajastin päälle.
7. Muista kananmunat noin kahdeksan minuuttia myöhemmin ja toivo hartaasti, etteivät ne jääneet liian löysiksi tai ylikypsyneet.
8. Lämmitä pinaattikeitto mikrossa ohjeen mukaisesti.
9. Kaada soppa erilliselle lautaselle, jotta saat hienompia Instagram -kuvia.
10. Halkaise munat (joista tuli kuin tulikin juuri sopivia) ja asettele ne keittoon hienosti.
11. Paahda pari ruisleipää kylkeen ja heitä niiden päälle vaikka vähän kylmäsavulohta sekä avocadoa ihan ruokabloggaajana.
12. Katso Frendejä Netflixistä samalla kun syöt.

En voi mitenkään käsittää, että se tämäkin vuosi on jo yli puolenvälin. (Käytännössähän se siis tarkoittaa sitä, että kesäkin on pian ohi.) Ajattelin tehdä välikatsauksen kuluvaan vuoteen tarkastellen yleisesti vuoden 2017 alkupuoliskon kuulumisia, saavutuksia, kehityskohteita ja sitä, mitähän ihmettä on luvassa seuraavaksi.

Olen siis tosiaan ollut koko vuoden tähän saakka äitiyslomalla. Tammi-helmikuun vietin käytännössä neljän seinän sisällä, koska liikkuminen oli melko haastavaa vaappumista. Sitten tuo jälkeläinen jo syntyikin. En ole tullut mökkihöperöksi, mikä on tietenkin hyvä asia. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat kieltämättä aika sekavia, mutta sekin kai selittynee hormoneilla. (Hormonithan ovat nykyään siis vakioselitykseni ihan kaikelle.)

Saavutukset

Olen tänä vuonna saavuttanut enemmän kuin ikinä ennen: onnistuin ponnistamaan maailmaan yhden veronmaksajan lisää. Tosin tästä en ihan täysin voi ottaa kunniaa, sillä myös tuo mies auttoi todella merkittävällä tavalla ja taisi siinä muistaakseni muutama kätilökin olla synnytyssalissa hortoilemassa. Olen myös onnistunut pitämään itseni kutakuinkin järjissäni ja lapsen ruokittuna sekä vaatetettuna päivästä toiseen. Tämä on sikäli merkittävää, että en ole koskaan ennen joutunut pitämään huolta kuin itsestäni ja siinä olen rehellisyyden nimissä onnistunut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Jälkeläinen on oppinut kääntymään selältä vatsalleen, tarttumaan esineisiin, istumaan tuettuna ja pitämään jopa lusikkaa kädessä. Näiden taitojen harjaantumisesta en tosin voi myöskään ottaa kunniaa täysin itselleni. Nimittäin veikkaan, että evoluutiolla ja ihan normaalilla ihmisen kehityskaarella on näppinsä pelissä.

Pienelle menee jo 68cm -kokoiset vaatteet

Kehityskohteet

Jokaisen ihmisen pitäisi tietenkin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Silti meissä kaikissa on piirteitä, joita voi vähän viilata yhteisen edun nimissä. Minulla sellaisia ovat muun muassa itsekuri, kärsivällisyys ja se, että pitäisi välillä ajatella vähän ennen kuin avaa suunsa. Vuosien varrella näihin mainitsemiini asioihin on tullut parannusta, mutta työnsarkaa riittää edelleen

Vanhemmuushan on itsessään jatkuvaa oppimista. Yksi selkeä kehityskohde minulla on läsnäolo. Myönnän, että puhelimen ei tarvitsisi olla käden jatkeena koko ajan tai ainakaan silloin, kun lapsi on hereillä. Yritänkin opetella siitä tavasta pois.

Lisäksi kiroilen kuin seilori ja jos en halua, että pienokaisen ensimmäinen sana alkaa v:llä, on sen loputtava. Ehkäpä pitää kehitellä jokin sakko. Tulisi sitten samalla säästettyä sievoisia summia rahaakin, perkele.

Mites se loppuvuosi?

Sitä äitiyslomaa minulla on jäljellä vähän reilu kuukausi. Sen jälkeen palaan opintielle. Kuten taisin jo aiemmin mainita, olen sitten edelleen päivisin kotona vauvan kanssa ja käyn iltaluennoilla koulussa. Tiedän kyllä, että syksystä tulee raskas, sillä olen suunnitellut suorittavani 60 opintopistettä. Se on ihan mahdollista, mutta sosiaalinen elämä jää sitten vähemmälle. Kaipa senkin rupeaman jaksaa kun tietää, ettei sitä kestä kuin jouluun saakka. Keväällä sitten helpottaa. Töihin en varsinaisesti mene vielä, mutta yritän tottakai pitää tätä blogia aktiivisesti yllä syksylläkin.

Nyt yritän nauttia vain näistä kesäisistä päivistä ja siitä, että voi halutessaan ottaa päivänokoset.