Tätä kukaan ei kertonut

Maamme terveydenhuoltojärjestelmä on mielestäni ihan hyvä. Tuore äiti saa neuvolasta paljon tukea ja ohjeita. On miljoona suositeltua nettisivua, joilla pitää vierailla ja tuhat paperilappusta sekä esitettä kotiin viemisiksi. On kuitenkin paljon asioita, joita kukaan ei kertonut ja joita en tiennyt ennen äidiksi tuloa…

(Tai no, varmasti näistä oli tietoa kyllä niillä nettisivuilla, joilla en käynyt ja niissä lappusissa, joita en lukenut.)

”Äitiysmuisti”: En tiedä, johtuuko tämä hormoneista vai univelasta, mutta aivoni ovat pehmentyneet sen verran, että minulla on jatkuvia muistihäiriöitä. Saatan vaikkapa laittaa veden kiehumaan tuttien sterilointia varten ja kymmenen minuutin päästä pohtia, olinko keittämässä teetä. Jos en kirjoittaisi aivan kaikkea samantien ylös tehtävälistoihin ja kalenteriin, unohtaisin ne. Nyt varmasti monet miettivät, mitä menoja ja velvollisuuksia äitiyslomalaisella muka on, mutta onhan niitä: lääkärikäyntejä, ystävien vierailuita, kauppalistaa, blogihommia, laskuja ja kuntavaaleissakin pitää muistaa äänestää.

Vartalo ei tunnu vieläkään omalta: Vaikka puntarin mukaan raskauskilot ovat kadonneet, peili kertoo muuta. Pinnallista tai ei, en tunnista vieläkään kroppaani omakseni (ehkä siksi, että tissini ovat monta kuppikokoa isommat kuin normaalisti ja vähäisetkin lihakset surkastuneet). En myöskään pääsääntöisesti tunne itseäni edelleenkään kovin kauniiksi, naiselliseksi tai haluttavaksi, mutta se johtunee siitä, että vietän lähes kaikki päivät meikittä verkkareissa.

Kerrankin jaksoin meikata itseni nätiksi kun tuli vieraita

Yöhikoilu: Päivisin en hikoile mitenkään poikkeuksellisen paljon, mutta voin vakuuttaa, että patjassa on minun muotoiseni hikiläikkä. Kärsiikö tästä kukaan muu?

Jälkivuoto kestää loputtomiin: Yhdeksän kuukauden ajan sain nauttia siitä, että ei tarvinnut vuotaa verta joka kuukausi. Nyt sitten vuodetaankin sen kaiken edestä. Koska helvetissä tämä oikein loppuu? Menee omaisuus terveyssiteisiin…

Imetys sattuu: Okei tästä kuulin kyllä jo etukäteen varoituksia. En aio kaunistella asiaa: aluksi tuntuu siltä kuin joku työntäisi pieniä piikkejä nännien läpi. Se kuitenkin helpottaa ajan kanssa tai ehkä kipuun turtuu. En kuitenkaan vieläkään voi varsinaisesti sanoa erityisesti nauttivani tästä toimituksesta.

Ruoka- ja liikuntarajoitteet jatkuvat: Raskaana ollessa kaikki kiva on kielletty. Nyt saa syödä brietä, raakaa kalaa ja lakuja, mutta ultimaattisesta väsymyksestä huolimatta voi edelleen unohtaa tuhannet kahvikupilliset ja juoda peräti kaksi. (Eihän siitä tule kuin vihaiseksi!) On myös monia ruoka-aineita, jotka saattavat aiheuttaa vauvalle vatsanpuruja, kuten ruisleipä. Kaipa senkin syömisen joutuu pian lopettamaan. Myös kuntoilussa täytyy edelleen välttää muun muassa kaikkea hauskaa hyppyjä ja raskaita lihaskuntoliikkeitä.

Peräpukamat ja raskausarvet eivät katoa: En tiedä, miksi kuvittelin näiden häviävän kuin tuhka tuuleen synnytyksen jälkeen. Olin väärässä. Ummetus ei sentään enää vaivaa.

Raskausviikko 39+3, päivä jolloin synnytys käynnistyi

”Nauti nyt vielä kun voit”: Mikä juttu tämä on, että kaikki käskevät nauttimaan koko ajan? Raskausaikana piti nauttia kasvavasta vatsakummusta ja yksin olosta, koska kun vauva syntyy, kaipaat sitä raskausmahaa ja sitten vauva vie kaiken ajan. Nyt sitten pitäisi nauttia siitä kun lapsi on vielä pieni, koska pian hän lähtee liikkeelle, menee kouluun ja saa ajokortin. Äitiyslomastakin pitäisi koko ajan nauttia, koska sitten kun menee töihin, on koko ajan kiire ja ahdistaa.  Ensinnäkin, minulla ei todellakaan ole ikävä sitä valtavaa pötsiä, toisekseen vauva ei ”vie kaikkea aikaa” koska nukkuu sentään toisinaan ja kolmanneksi, odotan hirveästi, että vauva menisi autokouluun, koska silloin hän varmaankin jo koisii öisin enemmän kuin puolitoista tuntia kerrallaan. Sitä paitsi minä nautin nukkumisesta, yksinäisyydestä ja työnteosta, enkä häpeä myöntää sitä!

Masentuneet ajatukset: Vaikka ei varsinaisesti olisi sairastunut raskauden jälkeiseen masennukseen, on silti normaalia tuntea välillä alakuloa. Itsestäni tuntui monta viikkoa siltä, että olen menettänyt vapauden ja elämänhallintani tyystin. Nyt kun pienokainen voi syödä tarvittaessa tuttipullosta ja saan lähteä vaikkapa kauppaan ihan itsekseni, nämä tunteet ovat onneksi kadonneet.

Synnyttäminen maksaa: Minulle tuli todella suurena yllätyksenä, että synnyttämisestä seuraa melkein kolmensadan euron lasku. En luonnollisestikaan kuvitellut selviäväni aivan ilmaiseksi, mutta pienen pienestä äitiyspäivärahasta monen sadan euron siivu on aika paljon maksettavaa kerralla varsinkin kun jälkikasvun ylläpitäminenkään ei ole aivan ilmaista puuhaa.

Maitosuihkut: Viime viikolla olin sovittamassa rintaliivejä kun yhtäkkiä maitoa alkoi roiskuta sovituskopin lattialle. Häpeissäni kuivasin lattian sukillani ja ostin kyseiset liivit, koska niihin ehti suihkuta muutama pisara. Onneksi olivat sentään suurin piirtein oikeaa kokoa…

Vauvan hymy on parasta maailmassa: Kyllähän ne muut äidit tästä varoittelivat, mutta en uskonut. Vaikka olisin kuinka väsynyt, yöhikoilusta haiseva, vapauteni menettänyt, rahaton ja vaatteeni maidolla tahrinut, aika pysähtyy kun tuo pieni rääpäle nauraa.

Koska elämässä pitää olla tasapaino: Star Wars -asu ja pupusukat