Kaikkia ympärilläni tuntuu kovasti kiinnostavan, pelottaako minua synnytys. Miten voisin pelätä jotain, jota en ole koskaan kokenut? Toki olen kuullut paljon (kauhu)tarinoita aiheeseen liittyen ja ymmärrän pääpiirteissään, mitä on odotettavissa.

Miten olen valmistautunut tulevaan koitokseen? Ei, en ole käynyt synnytysvalmennuksessa. Päädyin tällaiseen ratkaisuun lähinnä siksi, että en voi sietää niitä siellä olevia muita raskaita naisia. (Miksi ihmiset muuttuvat lässyttäviksi mahansilittelijöiksi ollessaan paksuna?) En ole myöskään hankkinut doulaa.

Olen sen sijaan valmistautunut synnytykseen kirjoittamalla neuvolasta saamaani lomakkeeseen, että haluan kaiken mahdollisen kivunlievityksen. Olen myös pakannut sairaalakassin valmiiksi, koska tiedostan, että lähtö voi tulla koska tahansa ja siitä on sitten leikki kaukana, jos minulla ei olekaan villasukkia tai unimaskia mukanani.

Muuten olen melko rauhallisin mielin ja ajattelen ehkä naiivisti, että kyllä se vauva sieltä tavalla tai toisella ulos tulee. Synnyttäminenhän on maailman luonnollisin asia. Luotan omaan kehooni ja vielä enemmän luotan moderniin lääketieteeseen sekä osaaviin kätilöihin. Sääliksi käy lähinnä avomieheni, jolle tilanne lienee suorastaan kammottava: Tulen nimittäin epäilemättä ilokaasupäissäni kipujen keskellä kiroamaan hänet alimpaan helvettiin ja sättimään häntä siitä, että hän vain seisoo tumput suorana  eikä ole millään tavalla hyödyksi. En kuitenkaan halua hänen olevan millään tavalla hyödyksi, sillä olen kieltänyt pyhästi häntä katsomasta sitten sinne, mistä vauvat tulevat.

En siis pelkää itse synnytystä, mutta ahdistaa se, että sitten kun olen valvonut vähintään 36 tuntia, strategiset paikat ovat revenneet tai vaihtoehtoisesti minulla on kipeä sektiohaava ja makaan osastolla ihan baby blues -hormoneissa ällistyneenä yrittäen epätoivoisesti imettää verestävine nänneineni, paukkaavat kaikki sukulaiset, ystävät, tuttavat sekä naapureiden kissankaimat paikalle pällistelemään. Ymmärrän toki, että kaikilla on kiire nähdä kohdussani yhdeksän kuukautta köllötellyt Suuri Elämän Ihme, mutta minua ajatus ihmispaljoudesta sairaalahuoneessa ja kaikesta siitä hössöttämisestä lähinnä puistattaa. Tottakai olen iloinen, että elämässäni on heitä, jotka välittävät pienestä perheestämme niin paljon, että vaivautuvat sairaalaan asti meitä tervehtimään, mutta minua itseäni tuo miljöö ylipäätään ahdistaa ja voin kuvitella tilanteen olevan kaiken kaikkiaan absurdi. Mielestäni vauvaa voi tulla sitten sankoin joukoin katsomaan kun olemme rauhassa kotiutuneet ja itsekin tutustuneet uuteen tulokkaaseen.

Täytyy kyllä tähän loppuun vielä raskaushormoneista herkistyneenä myöntää, että odotan ihan valtavasti synnytyksen jälkeistä aikaa. Nimittäin kylmäsavulohta ja lakritsia onkin jo ollut kamala ikävä!

Ruotsalais-amerikkalainen ystäväni oli taannoin meillä kylässä ja päätimme spontaanisti lähteä piipahtamaan Tallinnassa. Ajattelimme ensin mennä päiväristeilylle, mutta 22h -risteily oli oikeastaan yhtä edullinen. Päädyimme siis valitsemaan sen, jotta voimme lepäillä hytissä paluumatkalla.

”Arkipäivien lähdöt ovat rauhallisia”, ajattelin. Miten väärässä olinkaan! Helsingin oppilaitosten joululomat olivat vielä täydessä vauhdissa. Voinette siis kuvitella laivan matkustajiston kokoonpanon: minä, ystäväni, muut eläkeläiset, pari lapsiperhettä ja miljoona teiniä. Ajattelinkin nyt jakaa muutaman havainnon ja vinkin raskaana risteilyllä oloon, jotta kukaan muu ei tekisi samoja virheitä kuin allekirjoittanut.

Kohvik Rukis -kahvila ja leipomo

• Ota korvatulpat mukaan. Yleensä olen itse se, joka möykkää hyttikäytävillä ja häiritsee muita. Tällä kertaa olin melkein se henkilö, joka menee valittamaan yön pikkutunneilla naapurihytissä mekastavalle nuorisolle. En kuitenkaan mennyt, vaan kärsin hiljaa. Nukuin yhteensä noin kaksi tuntia.
• Varaudu aikaiseen herätykseen. Tällä reissulla muistin, miksi en ole koskaan selvinnyt Tallinnassa maihin asti: sinne voi mennä ainoastaan klo. 8-12 ja normaalisti en ole siihen aikaan vielä edes mennyt nukkumaan. En muutenkaan koskaan herää aikaisin, ellei ole pakko, joten muutaman tunnin yöunien jälkeen ylösnouseminen oli tuskaista. Onneksi löysimme hyvän aamupalapaikan vanhasta kaupungista.
  

  Kahvilassa sai kaurapuuroa

• Buffetissa et voi syödä puoliakaan tarjottavista. Yleensä buffeteissa suosikkejani ovat kylmät kalauoat, pastöroimattomat juustot, raaka liha ja kamala hanaviini. Nyt en voinut syödä mitään edellä mainituista, joten ahdoin napaani oman painoni verran kevätkääryleitä ja jäätelöä.
• Laiva keinuu. Onneksi matka Tallinnaan on verrattain lyhyt, joten kovimman merenkäynnin ajan mennen tullen loikoilimme hytissä. Juuri kun puoli yhdeksän buffet -kattaus alkoi, keinuminen sopivasti lakkasi, eikä haitannut ruokailuamme. Pohdin vain, heiluuko laiva aina noin kovasti, enkä vain ole koskaan huomannut sitä hilpeän hiprakkani läpi, vai oliko tämä poikkeus?

Risteilyalukselta ei ole nyt mitään kuvia, koska emme tosiaan tehneet muuta kuin lyllersimme buffetiin ja vierimme takaisin hyttiin, jonka jälkeen yritimme nukkua. Näin ollen postauksen kuvat ovat kaikki Tallinnan vanhasta kaupungista, jossa kävimme aamupalalla. Sen jälkeen kiertelimme alennusmyyntejä ja vältimme ulkoilua, koska oli talven ilmeisesti ainoa pakkaspäivä myös Virossa.