Tänään halusin hieman pohjustaa omaa suhdettani tähän maamme pääkaupunkiin. Se ei nimittäin ole aina ollut yhtä ruusuilla tanssimista.

Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, mutta en ole alunperin Helsingistä kotoisin. Itse asiassa silläkin uhalla, että tämä tieto maksaa minulle molemmat lukijani, täytyy nyt paljastaa: olen turkulainen. Muutimme sieltä Nurmijärven parhaaseen taajamaan, Klaukkalaan, kun olin neljän vanha. Ensimmäinen kerta kun koin vahvaa helsinkiläisyyttä, oli päästessäni katsomaan Jokereiden jääkiekko-ottelua livenä uutuuttaan hohtavaan Hartwall Areenaan.

Klaukkalasta läksimme Riihimäelle saatuani yläasteen päätökseen. Lukion suoritin Helsingissä, joten ”Riksu” oli minulle vain paikka, jossa kävin nukkumassa sekä töissä. Kun sain valkolakin, muutin samantien lähemmäs sivistystä, Tikkurilaan, ja aloitin työt lentoasemalla. Viihdyin Vantaalla muutaman vuoden ja 2010 minusta tuli vihdoin myös osoitteen puolesta se, jota olin jo henkisesti pidemmän aikaa ollut: helsinkiläinen.

Siinä vaiheessa kun virallisesti helsinkiläistyin, olin jo pyörinyt kaupungin öisessä elämässä viitisen vuotta. Tuossa ajassa oppii huomaamaan, että Helsinki on oikeastaan yksi suuri pikkukaupunki ja sen piirit ovat melko pienet. Jos on yhtä sosiaalinen kuin minä olin aikoinaan, saattaa käydä niin, että heräät eräänä päivänä ja sinulla on arveluttava maine. Niinpä kaupunki alkoi ahdistaa. Pakkasin matkalaukkuni, haistatin pitkät koko Helsingille ja lähdin matkaoppaaksi. Päätin, että jos koskaan palaan Suomeen, en muuta ainakaan takaisin tähän paskanjauhajien mekkaan.

Joskus täytyy matkustaa kauas nähdäkseen lähelle tai minun tapauksessani katsoakseen peiliin. Pari vuotta ulkomailla oleiltuani ymmärsin, että en voi syyttää kaupunkia omista virheistäni. Mikään ei ollut Esplanadin, Bulevardin, Narinkkatorin, Kaivopuiston tai edes Sibelius -monumentin syytä. Niinpä palasin Helsinkiin. Nykyään aina kun tulen lennolta, on ihanaa tulla kotiin. Rakastan Helsinkiä kaikkina vuodenaikoina: rakastan keskuspuistoa syksyllä, Aleksanterinkadun talvea, Töölönlahtea keväisin ja kesäistä Suomenlinnaa.

Kävin viime viikolla katsomassa tätä kaupunkia turistin silmin ja vierailin uutuuttaan hohtavassa Helsingin kaupunginmuseossa sekä Tuomiokirkossa. Otin myös kesän tavoitteeksi hypätä jonain kauniina päivänä turistibussin kyytiin ja oppia lisää kotikaupungistani.

Olen huomannut, että ihmisillä on paljon ammatteihin liittyviä fetissejä. Olenkin hieman sivunnut aiemmin tätä aihetta täällä ja täällä. Koska työskentelen lentokoneessa, ajattelin nyt paljastaa, mistä voit bongata matkustamohenkilökunnan jäseniä.

Uskokaa tai älkää, lentotyö on hirvittävän epäsäännöllistä ja vapaaviikonloput verrattain harvassa. Senpä vuoksi käymme viikolla ulkona. Nyt kun on tässä ollut talvi- ja kesäkauden välissä vähän enemmän vapaa-aikaa kuin yleensä, ainakin meidät charter –emännät on voinut bongata vähän useammin yöelämästä. Nimittäin sitten kun työt taas alkavat, ei valitettavasti ole aikaa istua terasseilla kun pitää lykkiä yläilmoissa menemään pitkin Eurooppaa.

Mistä sitten voit löytää lentoemännän tai stuertin Helsingin yössä?

1. Erottaja Bar&Night –tämä on varma paikka bongaukseen, koska jostain syystä kaikki tahtovat laulaa karaokea.
2. Kaarle XII torstaisin –torstaikalle on lentohenkilökunnankin klassikko.
3. Showroom/HSR/Mattolaituri/Teatteri –koska olemme nokka pystyssä korkokengissämme liihottavia hienohelmoja, täytyy meidän välillä pitää tätä stereotypiaa yllä.
4. Sateenkaaribaarit –Hercules, DTM, Mann’street…
5. Millionairs Club – jostain käsittämättömästä syystä tämä yökerho on myös lentoemäntien suosiossa.

Mikäli haluat olla kohtelias herrasmies ja tarjota lentoemännälle drinkin, ovat kokemukseni perusteella valkoviini sekä shampanja varmoja valintoja. Myös GT ja vodkasooda runsaalla limellä näyttäisivät olevan suosiossa.

Matkustamohenkilökuntaa voi toki baarien lisäksi etsiä esimerkiksi kuntosalilta, ruokakaupasta tai julkisista liikennevälineistä. Alueina kannattaa suosia kantakaupunkia: Töölö, Punavuori, Kallio ja Katajanokka ovat varmoja bongauspaikkoja. Älä kuitenkaan koskaan mene aamuyöllä Rautatientorilla lentokenttäbussia univormussa odottavalle lentoemännälle puhumaan -ainakaan jos olet päissäsi. Häntä ei kiinnosta. Myöskään lentokoneessa ei umpikännissä kannata alkaa pokailemaan tai varsinkaan heittää kymppikerho –kommentteja. Tahdon myös alleviivata, että toisin kuin luullaan, lentoemännät eivät kaikki ole sinkkuja. (Perheelliset lentoemännät löydät varmimmin Vantaalta tai sen välittömästä läheisyydestä.)

Alla oleva kuvasarja havainnollistaa lentoemännän ulkoista olemusta vapaa-aikana, töissä ja kaukolennon jälkeen.

Lopuksi haluan huomauttaa, että tämän(kin) kirjoituksen oli tarkoitus olla humoristinen, joten mikäli otit tästä itseesi, en ota siitä minkäänlaista vastuuta.